Omaa aikaa kirppiksellä

08.12.2011 - 09:44
Parikymppiset Meri ja Janne hankkivat mielellään lastenvaatteet käytettyinä.

Ostatteko lastenvaatteet käytettyinä, vai pitääkö kaiken olla uutta?

– Suurimman osan käytettyinä. Jos vastaan tulee vastustamattomia vaatekappaleita tai hankinnoilla on kiire, ostan uutena enkä pode siitä huonoa omaatuntoa, kertoo 3,5-vuotiaan Linnean ja kohta kaksivuotiaan Emilian äiti Meri Jaakonsaari, 21.

Etelä-Savon Pertunmaalta Tampereelle alkuvuodesta muuttaneet Meri ja hänen puolisonsa Janne Ahvenainen, 21, elävät pienellä budjetilla. Meri opiskelee lähihoitajaksi, ja Janne työskentelee trukkiasentajana. Tampereelle perheen toi Merin opiskelu.

– Kyllä me halutaan molemmat muuttaa takaisin Savoon, Meri sanoo.
Käytetyt vaatteet Meri saa tutuilta. Hän etsii niitä aktiivisesti myös Huuto.netistä ja Facebookin Kirppis-ryhmästä. Meri kiertelee paljon myös kirpputoreilla.

– En ajattele sitä velvollisuutena tai pakkona – se on omaa aikaani.

Miten itse kierrätät omien lastesi pieneksi käyneet vaatteet? Eikö kirpaise heittää roskiin vain pikkuisen rikkinäistä, rakasta vaatetta?

– No onhan se välillä haikeaa luopua. Onneksi Linnean vaatteet käyvät Emilialle. Pikkureiät korjaan tai pyydän äitiäni auttamaan. Joskus annan rakkaita mutta hieman nuhjaantuneita vaatteita kavereille. Aika paljon vien keräykseen; tuntuu pahalta heittää ihan hyviä vaatteita roskiinkaan. Siisteimmät myyn kirppiksillä tai Huuto.netissä.

Jouluna lasten paketeista saattaa löytyä jokunen vaatekin ja jotain muuta hyödyllistä. Turhaa ei hankita.

– Leluja ostetaan vain yksi tai kaksi per lapsi, osa tulee kuitenkin sukulaisilta. Vakaa päätöksemme on, että tulevaisuudessakaan ei lapsia hukuteta leluihin. Niitä kerääntyy muutenkin liikaa.

Uuden elämätilantilanteen takia Meri arvelee tämän joulun sujuvan vain pienen perheen kesken.

– Karu tosiasia on, ettei meidän budjetilla matkusteta sukulaisiin. Olisi kyllä ihanaa, jos sukulaiset tulisivat kylään. He kuuluvat jouluun.