
Jos kaikki tuntuu vaatimuksilta, kannattaa pohtia ensin omaa asennettaan. Unohda sanat ”pakko tehdä” ja vaihda ne sanoihin ”saan tehdä”.
Kannattaa myös miettiä, mikä on koko loman tavoite. Arkikiire raahautuu mukana lomalle – mutta vain pääkopan sisällä. Mitään ei ole pakko tehdä, eikä mihinkään ole pakko mennä. Kannattaa pyrkiä pois turhista uskomuksista täydellisen loman tavoittelussa. Paras on yleensä loma, jolloin nautinto löytyy pienistä hyvistä hetkistä.
Löytyykö lomakohteen altaalta muita perheitä tai lastenkerho? Lapset hoitoon ja aikuiset myös. Hellyyttä voi jakaa pienillä kosketuksilla, katseilla ja hellillä sanoilla pitkin lomaa. Jos itsellä ei ole hyvä olla, kenelläkään muullakaan ei ole hyvä olla ympärillä. Hyvä musiikki, lenkki, hulluttelu ja hassuttelu kuuluvat hyvään lomaan, samoin kunnon yöunet.
LCF Life Coach, toimittaja, juontaja Sanna Mämmi



























































