Mitä ruokaa mukaan viikon mökkireissulle?

03.02.2012 - 13:01
Meitä on iso kaveriporukka lähdössä tunturimökille. Miten säilytämme viikon ruoat ja juomat? Ne vaan eivät mahdu yhtä aikaa jääkaappiin.

Ennen mökkireissua kannattaa uhrata muutama hetki viikon ruokalistan suunnitteluun ja työnjakoon. Koska kylmäsäilytystilat ovat mökeissä rajalliset, kaikkia viikon ruokia ei ehkä kannata ostaa kerralla.

Lomakeskuksissa kaupat ovat lähietäisyydellä, joten siellä voi piipahtaa täydentämässä varastoa viikon aikana, ainakin tuoretuotteiden osalta. Säilykkeet, puurohiutaleet ja muut kuivatuotteet säilyvät avaamattomina huoneenlämmössä, ja niitä voi ostaa kerralla reilummin. Suurin osa juomista säilyy myös huoneenlämmössä, samoin osa vihanneksista ja hedelmistä.

Kylmäsäilytyksen kannalta kriittisimpiä ovat tuoreet maito-, liha- ja kalatuotteet. Ulkona pakkasessa voi säilyttää osan tuotteista, jotka eivät ole arkoja jäätymiselle, esimerkiksi jauhelihan ja broilerisuikaleet. Kylmälaukku on hyvä varuste, johon voi laittaa ruokia ulkosäilytykseen. Ruokien tähteet jäähtyvät myös tehokkaasti ulkona.

Kehittämispäällikkö, ETM (ma.) Milla Härkönen, Marttaliitto