Pirkka luomuporkkanoiden viljelijä uskoo luomuun

15.04.2011 - 11:01
Luonnonmukainen viljely ja yhdessä tekemisen voima vauhdittavat Pirkka luomuporkkanaa.

Eteläsavolainen luomuporkkanan viljelijä Paavo Pulkkinen huolehtii sukutilastaan Kyyveden rannalla seitsemättätoista kesää. Jo 1970-luvulla vihannesviljelyyn siirtynyt Lietlahden tila siirtyi luonnonmukaiseen tuotantoon sukupolvenvaihdoksen yhteydessä isän ja pojan yhteisellä päätöksellä. Pulkkinen uskoo luonnonmukaiseen viljelyyn ja yhdessä tekemisen voimaan.

– Viljelyn ympäristövaikutukset ja maan köyhtyminen huolestuttivat. Luomuviljely oli minulle lopulta itsestään selvä valinta. Maa on meillä vain lainassa tulevilta sukupolvilta, sanoo Pulkkinen.

Porkkana on ollut tilan pääkasvi vuodesta 1996. Yhteensä 15 hehtaarin porkkanaviljelysten hoitaminen luonnonmukaisesti vaatii käsityötä, sillä jokainen porkkanarivi on kitkettävä käsin.

– Rivit harataan esiin joskus polvenkorkuisen rikkaruohon seasta. Rikkakasvusto sitoo ravinteita ja sen muokkaus maahan synnyttää riviväleihin ravinnepankin. Kompostoituva massa vapauttaa ravinteita, kun kasvavat porkkanat niitä tarvitsevat, Pulkkinen kuvailee.

Paavo Pulkkinen suosii satoisaa ja hyvänmakuista Maestroa

Kiireisimpään aikaan porkkanaviljelmillä auttaa parikymmentä henkeä. Töiden porrastamiseksi porkkana kylvetään useassa erässä touko-kesäkuussa. Rikkakasvit liekitetään ennen porkkanan taimettumista ja ala katetaan harsolla. Tuholaisilta suojaavat harsot poistetaan, kun taimet ovat noin kuukauden ikäisiä.

Tila tuottaa puolisen miljoonaa kiloa luomuporkkanaa vuodessa. Lajikevalinnassa päämääränä on hyvänmakuinen ja hyvin varastossa säilyvä luomuporkkana. Pulkkinen suosii satoisaa ja hyvänmakuista Maestroa, jota kasvaakin tilalla kymmenen hehtaarin alalla.

Noston jälkeen porkkanat päätyvät pesuriin ja lajittelulinjaston lopussa automaattivaa’an kautta pussiin. Pirkka-pusseihin valikoidaan tasakokoisia, kokonaisia ja terveitä porkkanoita. Talvella puulaatikoihin muovihupussa säilötyt porkkanat pidetään puolen pakkasasteen lämpötilassa, jossa vesihelmet jäätyvät, mutta porkkanat eivät. Sadon määrästä, menekistä ja varastoinnin onnistumisesta riippuu mihin saakka luomuporkkanaa riittää. Hyvä porkkana säilyy toukokuulle asti.

Luomuviljelijä kantaa vastuuta ympäristöstä

Lietlahden tilalla ajatellaan ympäristöä niin viljelyssä kuin muissakin tuotantovaiheissa. Esimerkkinä tästä ovat Hyötytuuli-sähköllä toimivat koneet kylmävarastossa ja pakkaamossa. Kotimaiset Kasvikset ry on auditoinut tilan ja sille on myönnetty Laatutarha-sertifikaatti. Sertifikaatti on osoitus siitä, että yrityksen toiminta vastaa Laatutarha-ohjeiston vaatimuksia hyvistä tuotantotavoista.

Pulkkinen on löytänyt itselleen sopivan tavan viljellä maata ja kehittää tilaa. Tulevaisuudenuskoa riittää:
– Kun tietää mitä haluaa ja tekee asiat niin hyvin kuin osaa niin pärjää. Uskon luomutuotannon tulevaisuuteen vahvasti. Puhdasta ruokaa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa, sanoo Pulkkinen.

– Luomu murtautuu hiljalleen ulos marginaalista. Hyvät esimerkit johdattavat yhä useampia viljelijöitä kohti luomuviljelyä. Suomessa on jo paljon isoja tiloja, jotka ovat tehneet päätöksen siirtyä luomuun, Pulkkinen toteaa.

Toinen asia, johon Pulkkinen uskoo vahvasti, on yhdessä tekeminen. Pulkkisen mielestä yksin ei kannata puurtaa, sillä yhdessä tekeminen synnyttää toteutuskelpoisia ideoita ja kehitysnäkymiä. Pulkkista kiitellään niin luomuporkkanapioneeriksi kuin verkostoitumisen edelläkävijäksi ja maakunnallisten rajojen ylittäjäksi.

Pulkkisen tärkein verkosto on Tuoreverkko Oy, jonka kautta luomuporkkanat markkinoidaan. Yhteismarkkinoinnin voimasta todistaa se, että tila tuottaa yhdessä sopimustuottajiensa kanssa joka kolmannen Suomessa syödyn kotimaisen luomuporkkanan.