Uusi rekka jättää pienemmän hiilijalanjäljen

21.09.2011 - 08:11
Uudenlainen perävaunu auttaa pienentämään kuljetuksesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä kolmasosan.

K-ruokakauppojen kuljetuksissa otetaan testikäyttöön Suomen ensimmäinen vähittäiskaupan jakelussa toimiva kaksitasoinen perävaunu. Uudenlainen perävaunu auttaa pienentämään kuljetuksesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä kolmasosan.

– Tuotteet voidaan sijoittaa uudessa perävaunussa kahteen tasoon, minkä ansiosta yhteen perävaunuun mahtuu yli puolet enemmän kuormaa. Näin myös tarvittava ajomäärä vähenee ja syntyvä hiilijalanjälki on kolmanneksen aiempaa pienempi, kertoo K-ruokakauppojen logistiikkapalveluista vastaavan Keslog Oy:n toimitusjohtaja Mika Salmijärvi.

Uuden perävaunun testaus toteutetaan ensin Vantaan ja Oulun välisellä pitkän matkan linjalla. Mikäli kokemukset ovat hyvät, on uusi kuljetusratkaisu mahdollista ottaa käyttöön myös muissa Keslogin pitkän matkan kuljetuksissa.

– Uusien toimintatapojen kehittäminen hyödyttää kaikkia. Pystymme vähentämään kuljetuksista aiheutuvia ympäristövaikutuksia ja samaan aikaan säästämään myös kustannuksissa, Mika Salmijärvi toteaa.

Jo kymmenen vuotta ympäristösertifioitua laatua

Keslogin ympäristöjärjestelmä täytti tänä vuonna kymmenen vuotta. Vuonna 2001 K-ruokakauppojen logistiikkatoiminnoille myönnetyt ISO 14001 -sertifikaatit olivat ensimmäisiä alallaan Suomessa. Keskeisiä tekijöitä logistiikan ympäristötyössä ovat kuljetusten kehittämisen lisäksi energiankäytön ja kierrätyksen tehokkuuden jatkuva parantaminen. Pitkään jatkunut ympäristötyö tuote- ja palveluketjun kaikissa vaiheissa on myös tuottanut tulosta.

– Esimerkiksi jätteiden hyötykäyttöasteemme on nykyään noin 94 prosenttia, kun vastaava lukema vielä 1990-luvun lopulla oli 70 prosenttia. Syntyvä jäte ohjataan mahdollisimman suurelta osin kierrätykseen ja polttoainetuotantoon, kertoo Keslogin ympäristö- ja turvallisuuspäällikkö Toni Pelin.

Kauppa voi tarjota asiakkailleen ympäristön huomioivia vaihtoehtoja vain huolehtimalla koko toimitusketjunsa ympäristövaikutuksista. Tämä kannustaa Keslog Oy:tä ja K-ruokakauppoja kehittämään tavarantoimitustensa ympäristötehokkuutta yhä edelleen.

Maaliskuussa 2011 SAM (Sustainable Asset Management) arvioi Keskon vastuullisuustyön päivittäistavarakaupan sarjan maailmanlaajuisessa arvioinnissa toiseksi parhaaksi. Päivittäistavarakaupan vastuullisuustyön arvioinnissa otettiin huomioon muun muassa yrityksen terveys- ja ravitsemustyö, ympäristöjärjestelmät, toiminnan ekotehokkuus ja tavarantoimittajavaatimukset.