Koti-arki on ihanaa!

26.09.2011 - 13:47
Vanhempien harrastuksen aika koittaa lasten nukkuumaanmenon jälkeen.

Miten rentoudutte yhdessä perheen kanssa?
– Katselemme Peppi-elokuvia, kertoo ­Tytin, 4, ja Christan, 2, äiti Pia-Maria Niska, 23. Isä-Lauri, 23, tekee vuorotyötä ja pitkiä työpäiviä, joten perheen yhteiset hetket ovat kaikkein parasta aikaa. Onneksi kesäisin Lauri voi pitää pidempiä vapaita, usein neljäkin päivää putkeen.

Myös tavallinen koti-arki on perheen äidin mielestä ihanaa. Hän ei haikaile töihin ainakaan ennen kuopuksen tammikuista 3-vuotispäivää.
– Olen äidillinen luonne. Opiskeluaikoina pidin huolta kavereistani, 16-vuotiaana Tornioon opiskelemaan muuttanut Pia-Maria sanoo.

Äiti seurasi tytärtään myöhemmin Rovaniemeltä Tornioon ja on nykyisin tärkeä apu arjessa. Hän hakee lapsenlapset satujumppaan ja päästää Pia-Marian kuntosalille, zumbaan tai joogaan.

Lasten nukahdettua Pia-Maria ja Lauri syventyvät pienoismallien kokoamiseen. Hyllyssä komeilee jo viisi valmista työtä, joista jokaisen kokoamiseen on kulunut puolesta vuodesta vuoteen.
– Pienoismalleista tulee riippuvaiseksi, Pia-Maria ja Lauri nauravat. Palapelejäkin on tullut tehtyä.

Isän ja äidin kädentaidot näyttävät periytyneen jälkikasvulle. Paitsi että tyttäret kokoavat taidokkaasti palapelejä, Tytti harjoittelee jo kirjoittamista. Christa taas oppi heti kaksi vuotta täytettyään piirtämään lumiukkoja eli ”isoja ukkoja”. Eivätkä ne ole mitä tahansa ukkoja, sillä perheen nuorimmainenkin on äärimmäisen tarkka yksityiskohdista. Jokaisella lumiukolla on aina nappisilmät ja suu, kädet ja harja kädessä.

Nuoret vanhemmat ovat oppineet lapsiltaan pitkäjännitteisyyttä ja stressinsietoa.
– Lapset osaavat iloita pienestä, ja siitä olen koettanut ottaa oppia, Pia-Maria sanoo. Nuoriso-ohjaajaksi valmistunut Pia-Maria toivoo tulevaisuudelta oman alan töitä lasten tai nuorten parista. Ja koiraa ja omakotitaloa.

Pia-Marian ja Laurin kysymys ensi numeron perheelle:
Millainen ruokailurytmi teillä on, ja syökö koko perhe yhdessä?

Pirkka 10/2011