Toni Kostian on juuri palannut Tukholmasta. Siellä Suomen kokkimaajoukkue, "kokkileijonat", kilpaili yhtenä päivänä Ruotsin ja Norjan kovatasoisia joukkueita vastaan.
Joulunalus on ollut Helsingin ravintoloissa poikkeuksellisen vilkasta aikaa. Se tuntuu tietenkin keittiön puolella, kertoo Kokkimaajoukkueen jäsen Tatja Mäenpää.
Suomen kokkimaajoukkueen pomo Tapio Laine huokaa tyytyväisenä. Takana on joukkueen suurelle vierasjoukolle valmistama illallinen, jonka taidokkaisiin metsän makuihin oli tiivistetty kokkileijonien siihenastinen osaaminen.
Suomen Kokkimaajoukkueen jäsen Kira Weckman esitteli äskettäin työparinsa kanssa valmentajilleen ja muille joukkueen jäsenille harjoitustehtäväänsä, kahta taidokasta kylmää ja kahta lämmintä tapasta tai sormiruokaa. Ne olivat namumaisen kauniita.
Pirkka ja K-ruokakaupat ovat solmineet yhteistyösopimuksen Suomen Kokkimaajoukkeen kanssa. Kokkileijonat edustavat Suomea kansainvälisissä kilpailuissa ja toimivat suomalaisen ruoan suurlähettiläinä niin maailmalla kuin kotimaassakin.
Tässä blogissa on tarkoitus soveltaa näiden nuorien ammattikokkien uusimpia oivalluksia kotikeittiöihin.