Ostin tänään 20 kpl reilun kaupan ruusuja.
Halusin hemmotella itseäni.
Tulin kotiin ja avasin nipun tulipunasia ruusuja ja rupesin tekemään niille uutta imupintaa. En saanut niitä vielä maljakkoon kun 7 kymmenestä napsahti poikki 7 cm mittaiseksi ruusuiksi.Kohta mistä ne meni poikki oli vähän tummunut ja siihen jäi molemmille puolille vartta lahdet. Kukka ja 7 cm vartta laitoin matalaan maljaan.
Kukan puoleiseen tynkävarteen piti tehdä uusi imupinta. Oli sen näköinen, että ei mene vesi läpi.
Liekö ollut aavistus , kun kysyin kaupasta milloin ruusut oli heille tulleet. Myyjä kertoi, että eilen. Ajattelin - tuoreitahan ne ovat. Vaikka alkuperämaa on Kenia, pakkaaja Hollanti, pakkauttaja on Ruokakesko oy. Olisin vienyt kauppaan takaisin, mutta matkaa olisi tullut 40 km.
Keltaiset ruusut olivat tosi upeita.
Mikä lie vikana





Itse ostin puolitoista viikkoa sitten 20 kappaletta vaaleanpunaisia reilun kaupan ruusuja äitienpäivää varten. Paketista otettuani vuolin ruusuihin uuden imupinnan, laitoin heti kuumaan, ruusujen mukana tulleella virkisteellä parannettuun veteen. Ruusut ovat nyt, puolitoista viikkoa myöhemmin, puolittain auenneet, virkeät ja tuoreen näköiset. Kerran olen vaihtanut veden ja laittanut uuden virkisteen. En muista koskaan aiemmin saaneeni yhtä hyvälaatuisia ruusuja. Tänään ostin uudet 20 kpl ystävättärelle viemisiksi, toivon että kestävät yhtä pitkään ja kauniina kuin omani.
Ilmoita asiaton viesti Vastaa viestiinen osta nykyisin muita ruusuja kuin reilun kaupan ne kestävät pari viikkoa maljakossa.
Ilmoita asiaton viesti Vastaa viestiinSe mikä noissa reilun kaupan ruusuissa mättää on se, että ne kun tulevat ulkomailta, niin ne saattavat liikkua matkalla KAUAN. Jos täällä kysyt myyjältä minkä ikäisiä ne ovat, hänellä ei todennäköisesti ole asiasta aavistustakaan. Varma vastaus on "No ne tuli meille eilen".
Ostakaa suomalaista :)
Ilmoita asiaton viesti Vastaa viestiinniin, miksi ostaa kotimaista? kuluttajan on helppo ostaa kaupasta sitä halvinta, miettimättä mikä lopputulos on. kotimainen tuote tukee meidän suomalaisten työllisyyttä ja kotimainen on TODELLA TUORETTA. jos joku kauppa myy vanhaa kotimaista tuotetta, äänestä jaloilla.
Ilmoita asiaton viesti Vastaa viestiinLisää uusi kommentti