Pirkka ottaa ensimmäisenä suomalaisena kaupan omana brändinä käyttöön hiilijalanjälkimerkin lokakuussa 2011. Merkintä tulee aluksi Pirkka 2 kilon perunapusseihin.
Hiilijalanjälkimerkinnän avulla voimme kertoa asiakkaillemme, millainen ympäristövaikutus tuotteella on ja näin lisätä tietoisuutta kuluttajan valintojen ympäristövaikutuksista.
Merkinnässä kolmion muotoinen osoitin ja väripalkkien tummennetut reunukset näyttävät, mihin skaalaan kyseisen tuotteen hiilijalanjälki sijoittuu. Pirkka-perunoiden hiilijalanjälki on 16 g per 100g, joten skaala on alle 200.
Pirkka-hiilijalanjälkimerkin laskentamalli perustuu MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) tutkimuksiin. Merkinnässä on otettu huomioon perunan tuottamat ilmastovaikutukset lannoitteiden, kalkin ja siemenperunan tuottamisesta lähtien siihen saakka, kun peruna on kaupan keskusvarastossa.
Perunan matka ei toki pääty keskusvarastolle. Halusimme siis selvittää myös kaupan oman vaikutuksen tuotteen hiilijalanjälkeen kehittääksemme toimintaamme ja tuodaksemme kuluttajille paremmin esille tietoa tuotteiden kokonaisvaikutuksista ympäristölle. Lue miten hiilijalanjälki laskettiin.
Pirkka on vastuullinen valinta
Ruokakesko ja K-ruokakaupat tukevat ja edistävät terveellisiä ruokailutottumuksia sekä tarjoavat asiakkaille vaihtoehtoja vastuulliseen kuluttamiseen. Vastuullisuustyön painopisteitä ovat henkilökunnasta huolehtiminen, vastuullisesti tuotettujen tuotevalikoimien kehittäminen erityisesti Pirkka-tuotesarjaan, esimerkkeinä Pirkka Reilun kaupan tuotteet, Pirkka Luomu -tuotteet ja Pirkka Joutsenmerkityt tuotteet.
Lisäksi Ruokakesko ja K-ruokakaupat tekevät jatkuvaa työtä energian ja ilmaston säästämiseksi. Käytössä on K-ryhmän oma K-ympäristökaupan toimintamalli, jossa kiinnitetään erityistä huomiota kaupan ympäristövaikutusten vähentämiseen. K-ympäristökaupan toimintamalliin kuuluu jo 460 K-ruokakauppaa. Kaikki Suomen K-citymarketit ja lähes kaikki K-supermarketit ovat K-ympäristökauppoja. K-marketeista puolet on mukana mallissa, ja määrä kasvaa koko ajan.




























































