JAUHELIHA-SPAGETTIVUOKA
(6 annosta)
Ainekset:1. Keitä pätkitty spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta spagetti, mutta älä aivan kuivaksi.
2. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan ja lisää joukkoon sipulikuutiot. Kaada pannulle tomaattimurska ja mausta. Hauduta kastiketta noin 5 minuuttia.
3. Sulata juustokastikkeen rasva kattilassa. Sekoitajoukkoon jauhot ja kiehauta ne rasvassa. Siirrä kattila pois levyltä ja lisää kylmä maito koko ajan sekoittaen. Siirrä kattila uudelleen levylle ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja paprikajauheella. Lisää juustoraaste.
4. Voitele noin 2 litran kokoinen vuoka. Kaada vuokaan vuorotellen kerroksittain jauheliha-tomaattikastiketta ja spagettia niin, että päällimmäiseksi tulee ohut spagettikerros. Kaada päälle juustokastike. Kypsennä 200 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Tarjoa lisäksi salaattia ja etikkapunajuuria tai maustekurkkuja.
Testattu K-koekeittiössä. Ainekset K-ruokakaupoista.
Esitetty TV:ssä: 01.03.2010, katso video
400 g Pirkka naudan paistijauhelihaa
2 dl Pirkka sipulikuutioita (pakaste)
1 tlk (500 g) Pirkka tomaattimurskaa
oreganoa
mustapippuria
margariinia tai voita
4 rkl vehnäjauhoja
6 dl Pirkka maitoa
paprikajauhetta
1 dl Pirkka emmental-mozzarellajuustoraastetta
Kommentteja (7) kpl
mamma | 10.6.2009 klo 21:12
älyttön hyvää! suosittelen!
kokki | 9.7.2009 klo 21:35
itse vähän laitoin lisää mausteita (reilusti) ja hyvää tuli! kannattaa kokeilla!
Kokeilija | 22.11.2009 klo 18:21
Joo, laitoin tätä ystävälleni ja hän laittoi siihen heti lisää suolaa. Hauska idea, mutta mausteita saisi olla lisää!
kotikokki | 8.1.2010 klo 14:30
Meidän 2-ween kestosuosikki! Maistui koko perheelle.
minä | 10.1.2010 klo 13:36
Minä en koskaan luota reseptien mausteisiin. Maistelemalla saapi soivasti mausteita tai vähän "säveltämällä" :)
SF | 1.3.2010 klo 15:50
Olen tehnyt tätä usein...aivan mahtavaa ruokaa. :p
_tartzi'^ | 17.3.2010 klo 19:00
tein ihan ohjeen mukaan (paitsi mausteet) niin minulla jäi juustokastiketta ylimääräistä...tai siis ei mahtunut enempää vuokaan. Onko kellään muulla jäänyt?






.gif)
