Raparperiruukut

30 - 60 min
Ainekset12 annosta
150 g Pirkka meijerivoita tai leivontamargariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
4 - 5 (n. 500 g)raparperinvartta
1 ps (200 g)Pirkka vadelmia (pakaste)
2 dl fariinisokeria
1/2 dl vettä
3/4 dl perunajauhoja
Pinnalle
tomusokeria
Vaihe 1
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, ruisjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Siirrä taikina kylmään.
Vaihe 2
Leikkaa raparperit pieniksi paloiksi. Kaada kattilaan raparperipalat, vadelmat, fariinisokeri ja vesi. Ripottele joukkoon perunajauhot. Sekoita huolellisesti pohjaa myöten ja kuumenna. Kun seos pulpahtaa, ota kattila pois levyltä ja siirrä kylmään vesialtaaseen jäähtymään.
Vaihe 3
Voitele 12 vuoan muffinipelti. Jaa taikina 12 palaan. Painele taikinapalat jauhotetuin sormin vuokien pohjalle ja reunoille niin, että taikinapohja ulottuu hieman vuoan reunan yli. Jaa täyte taikinapohjien päälle ja käännä taikinareunoja hieman täytteen peitoksi. Paista leivonnaisia 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 15 - 20 minuuttia.
Vaihe 4
Irrota jäähtyneet leivonnaiset vuoista esimerkiksi puisen veitsen avulla. Siivilöi pinnalle tomusokeria. Tarjoa mehevät raparperiruukut vaniljajäätelön kanssa.

Ravintosisältö

Ravintosisältö/ 100g/ annos
Energiaa245 kcal / 1028 kJ270 kcal / 1131 kJ
Proteiinia2 g3 g
Hiilihydraatteja35 g39 g
Rasvaa10 g11 g
Tulosta
Ei äänestetty
Kommentoi

Lähetä kommenttisi

* = Tämä kenttä on pakollinen.