| Ainekset | 5 annosta |
|---|---|
| 300 g | silakkafileitä |
| 1/2 tl | suolaa |
| 8-10 | Pirkka perunaa (keltainen pussi) |
| 1 | iso sipuli |
| 1 dl | tuoretta tilliä hienonnettuna |
| 1/2 pkt (à 140 g) | Pirkka pekonia |
| 6 | kokonaista maustepippuria |
| 1/2 tl | suolaa |
| Munamaito | |
| 4-5 dl | täysmaitoa |
| 3 | kananmunaa |
| 1 tl | suolaa |
| valkopippuria |
Vaihe 1
Leikkaa silakkafileet paloiksi. Mausta suolalla. Kuori perunat ja pane kylmään veteen. Hienonna sipuli ja tilli. Suikaloi pekoni. Voitele tilava vuoka (2 l).Vaihe 2
Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi ja lado vuoan pohjalle puolet viipaleista, silakkapalat ja puolet pekonisuikaleista. Levitä päälle sipulisilppu ja hienonnettu tilli sekä maustepippurit. Peitä vuoka lopuilla perunaviipaleilla ja ripottele pinnalle suola. Levitä päälle loput pekonisuikaleet.Vaihe 3
Sekoita munamaidon ainekset keskenään ja mausta suolalla sekä valkopippurilla. Kaada munamaito vuokaan niin, että perunaviipaleet juuri peittyvät.Vaihe 4
Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla noin 1 tunti 15 minuuttia. Silakkalaatikko on kypsä, kun munamaito on täysin hyytynyt ja perunaviipaleet pehmeitä. Anna lämmön tasaantua hetken aikaa uunista ottamisen jälkeen. Tarjoa silakkalaatikko porkkanaraasteen ja etikkapunajuurien kanssa.| Ravintosisältö | / annos | / 100g |
|---|---|---|
| Energiaa | 309 kcal / 1353 kJ | 103 kcal / 451 kJ |
| Proteiinia | 22 g | 7 g |
| Hiilihydraatteja | 20 g | 6 g |
| Rasvaa | 17 g | 5 g |














































































Kommentit (2)
Uunissa on tulossa:) saammepa nähdä :)
Aika suolaista tulee, jos laitta kaiken suolan mitä ohjeeseen on laitettu. Myös munamaidon määrä riittämätön, mutta muuten hyvää. Toista kertaa teen jo tämän reseptin pohjalta.
Lähetä oma kommenttisi