Hämähäkkikakku

yli 60 min
Ainekset16 annosta
Pohja
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Kostutus
2 dl säilykepäärynöiden mehua
Vanilja-juustovaahto
1 tlk (2 1/2 dl)Flora Vanilla vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 rs (200 g)maustamatonta tuorejuustoa
Täyte
2 tlk (à 415 g)Pirkka päärynänpuolikkaita mehussa
1/2 annostavanilja-juustovaahtoa
1 dl Pirkka lakritsikastiketta (tuubi)
Pinnalle
1/2 annostavanilja-juustovaahtoa
n. 1/2 dl Pirkka lakritsikastiketta
Koristeluun
lakritsikaramelleja
pääkalloja, lakritsirullia ja -mattopaloja
sokerikuorrutetta, strösseleitä
Vaihe 1
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhoihin kaakaojauhot ja leivinjauhe. Yhdistä seos munavaahtoon. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun tasapohjaiseen vuokaan. Paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Kumoa kakkupohja ja anna sen jäähtyä.
Vaihe 2
Valuta päärynät ja leikkaa ne ohuiksi lohkoiksi tai pieniksi kuutioiksi. Vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon tuorejuusto.
Vaihe 3
Leikkaa jäähtynyt kakkupohja pitkällä, terävällä veitsellä kolmeen osaan. Kostuta pohjalevy päärynätölkin liemellä ja pursota pohjalle 1/2 dl lakritsikastiketta. Levitä päälle päärynälohkot ja 1/4 vanilja-juustovaahdosta. Tee seuraava kerros samoin. Nosta päälle kostutettu kansilevy. Nosta kakku kylmään kevyen painon alle tunniksi.
Vaihe 4
Levitä kakun pinnalle ja reunoille loput vanilja-juustovaahdosta veitsen tai lastan avulla. Pursota kakun pinnalle ympyröinä jääkaappikylmää lakritsikastiketta, josta kuvioit hämähäkin verkon keskeltä reunoihin tikulla vetäen. Koristele pinta lakritsihämähäkeillä ja lado kakun reunoille lakritsimattopaloja.
Vaihe 5
Lakritsihämähäkit voit tehdä pääkallosalmiakeista pujottamalla lakritsirullapätkiä silmäreikien läpi hämähäkin jaloiksi. Sokerikuorrutteella kiinnität silmäströsselit ja lakritsirullista leikatut tuntosarvet.

Ravintosisältö

Ravintosisältö/ 100g/ annos
Energiaa195 kcal / 816 kJ0 kcal / 0 kJ
Proteiinia4 g0 g
Hiilihydraatteja25 g0 g
Rasvaa7 g0 g
Tulosta
Arviosi: Ei mitään Keskiarvo: 2 (3 arviota)
Kommentoi

Lähetä kommenttisi

* = Tämä kenttä on pakollinen.