Naisen pitsisukat
Koko naiselle, kengänkoko 38/39.
Langanmenekki 7 Veljestä valkoinen (011) 150 g.
Sukkapuikot Novita nro 3½ tai käsialan mukaan sekä reunan viimeistelyyn virkkuukoukku Novita nro 3½.
Muut tarvikkeet ohutta samettinauhaa n. 1,5 m ja pieniä helmiä
Mallineuleet
Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *2 o, 2 n*, toista *-*.
Pitsineule: neulo ruutupiirroksen ja ohjeen mukaan.
Sileä neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein.
Tiheys: 21 s sileää neuletta = 10 cm
Luo sukkapuikoille 48 s ja jaa silmukat neljälle puikolle, 12 s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta on aina I ja IV puikon välissä. Neulo sitten joustinneuletta suljettuna neuleena 9 krs. Aloita pitsineule ruutupiirroksen 1.krs:lta ja toista 12 s:n mallikerta 4 kertaa. Toista ruutupiirroksen krs:t 1-5 yhteensä 4 kertaa. Jatka puikoilla II sekä III pitsineuletta ja neulo puikoilla I sekä IV joustinneuletta 5 krs.
Kantatilkku
Aloita kantatilkku siten, että neulot I puikon s:t oikein IV puikolle = 24 s. Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ, nosta 1.s neulomatta ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ, *nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *-* vielä 11 kertaa. Toista näitä kahta kerrosta, kunnes kantatilkun korkeus on 24 krs.
Kantapohjan kavennukset
Aloita kantapohjan kavennukset. Jatka samaa vahvennettua neuletta kuten edellä. Neulo kantalapun oikeasta reunasta kunnes toisessa reunassa on jäljellä 9 s. Tee ylivetokavennus (= nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1.s neulomatta, neulo 6 s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1.s neulomatta, neulo kunnes on jäljellä 8 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 8:na. Kun sivus:t loppuvat, jaa kantalapun s:t 2 puikolle, 4 ja 4. Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 12 s ja puikkojen välistä 1 s. Neulo poimitut s:t oikein sillä vasemman puoleisella puikolla, jolle äsken siirsit 4 s. Neulo sitten II ja III puikoilla pitsineuletta. Poimi nyt s:t kantalapun oikeasta reunasta 12 s ja 1 s puikkojen välistä sillä puikolla, jolla on 4 s, neulo s:t oikein. Neulo puikoilla II sekä III edelleen pitsineuletta, puikoilla I sekä IV sileää neuletta ja aloita kiilakavennukset.
Kiilakavennukset
Neulo I puikon 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä s ylivetäen oikein yhteen (= nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli). Neulo 1 välikerros. Jatka kavennuksia kuten edellä joka 2.krs kunnes kaikilla puikoilla on jäljellä 12 s, lopeta kavennukset. Jatka mallineuleita kunnes sukan terän pituus on 20 cm tai pikkuvarvas peittyy. Neulo nyt kaikilla s:illa sileää neuletta ja aloita kärkikavennukset.
Kärkikavennukset
Neulo I sekä III puikon lopussa 2 s oikein yhteen ja tee II sekä IV puikon alussa ylivetokavennus. Tee tällaiset kavennukset joka 2.krs kunnes joka puikolla on jäljellä 6 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs:lla. Kun työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka ja vedä se silmukoiden läpi ja päättele hyvin.
Viimeistely
Virkkaa sukan suuhun, joustimen yläreunaan, ensin jokaiseen s:aan 1 kiinteä silmukka (ks). Virkkaa sitten kaaret seuraavasti: *jätä 1 s väliin, 5 pylvästä seuraavaan s:aan, jätä 1 s väliin ja 1 ks seuraavaan s:aan *, toista *-* koko krs:n ajan ja sulje krs piilosilmukalla. Kiinnitä ompelulangalla helmi jokaiseen kaaren sekä sukan päällee, pitsin keskelle. Pujota samettinauha joustimen alapuolelle, pitsin reikiin ja solmi rusetille.
Ohjetiedustelut
Novita (09) 6131 7734 ma ja ke 10-14
Lankatiedustelut
Novita, Leena Hedman-Nuuttila, (09) 6131 7736 ma-pe 10-14
Lisää neuleohjeita Novita-lehdessä!
www.novita.fi









.jpg)
Kommentteja (72) kpl
Ongelma sukka | 13.11.2008 klo 21:41
Vaimo sanoo että tuolla ohjeella ei kutominen onnistu. Silmukat loppuu kesken, yksi silmukka häviää joka puikolla ja neule kapenee,. Sasiko siitä jostakin tarkemman ohjeen, kuinka toimia.
vaimon apu | 13.11.2008 klo 21:48
Naisten pitsisukka. Pirkka lehden ohjeissa on virhe. Lehdessä lukee nurjasilmukka ja netti ohjeessa ota langankierot puikolle: http://www.pirkka.fi/vapaaaika/neuleohjeet/neulekaavat?nid=4224 Vertaa lehdessä painettuun ohjeeseen.
osamme lukea ja ymmärrämme lukemamme | 13.11.2008 klo 22:01
kädetön tumpulasormi laittaa ohjeita lehteen, tulee hauskaa jälkeä jos ei tunne merkkejä ja joutuu seuraamaan ohjettanne! terveisiä tekijöille, emme usko huonoa ohjetta!
vaaleanpunainen sukka | 14.11.2008 klo 19:20
aloitin sukkaa ja kas ei tullut reikiä ollenkaan kunnes tajusin että jossain pitää tehdä langankierto!!Johan onnistui senjälkeen.Kauniit sukat syntyikin!!!
kaunis sukan malli | 15.11.2008 klo 07:19
kuvassa oleva sukka on tosi hieno mutta korjatulla ohjeellakaan et saa samnlaista sukkaa ohjehan on korjattu vain mallin keskiosasta saisko sen koko kuvassa olevan sukan mallin.
Misu | 15.11.2008 klo 09:12
Minusta Sen nurjan kohdalla tulee langan kierto koska muuten silmukat vähenevät koko ajan eikä siihen tule reikää
saara-55 | 16.11.2008 klo 15:23
ok. sain oikeita ohjeita. ja sukkani valmistuu. tv. saara
Vähän neulonut | 17.11.2008 klo 07:39
Mun kysymys on hävinnyt joten laitan uudestaan, eli tein sukan ja kantapala on mielestäni liian kapea, voisiko sen tehdä esim. 10 s kun se ohjeessa on tehty 8 s? Vai kuuluuko sen ollakkin kapeampi kuin kantapää oikeasti on?
kissanminttu | 17.11.2008 klo 11:04
Kyllä se ohje nyt on oikein. Kun otetaan 2 silmukkaa pois ja lisätään kaksi kertaa yksi. Eli oikea, langankierto (+1), kaksi yhteen (-1), 6 silmukkaa, kaksi yhteen (-1), langankierto (+1) ja oikea. Eli 12 silmukkaa yhteensä. :)
oivaltanut näin | 17.11.2008 klo 14:25
ei ole nurjaa vaan langankierto silloin ei silmukat vähene