Millainen on ostosten hiilijalanjälki?
Tarkka tieto helpottaa vastuullisia valintoja. Kesko on mukana tutkimushankkeessa, jonka tavoitteena on tarjota tietoa päivittäisten ostosten vaikutuksesta ilmastonmuutokseen.
Osa tätä Climate Bonus -nimen saanutta hanketta oli tammi-helmikuussa järjestetty kokeilututkimus.
Joensuulainen Markku Sippola oli yksi kokeilututkimukseen osallistuneista. Hän oli pitänyt jo aiemmin kirjaa ostamiensa tuotteiden ekologisuudesta yhdessä tuttavansa kanssa. Työ oli mielenkiintoista mutta käsin tehtynä uuvuttavaa.
Tutkimus automatisoi tiedon keräämisen. Ostokset kirjautuivat K-Plussa-kortin avulla ilmastopalautepalveluun, mistä sai tietoa ostettujen tuotteiden hiilidioksidikuormituksesta internetin ja matkapuhelimen välityksellä.
– Tutkimuksen avulla saamme käyttökelpoista tietoa systemaattisen seurannan toimivuudesta, Markku Sippola iloitsee.
Kaikkiaan hankkeen pilotointivaiheeseen osallistui neljäkymmentä kotitaloutta kymmenen eri K-supermarketin asiakaskunnasta.
– Haluamme tehdä vastuulliset valinnat helpoksi asiakkaillemme. He kaipaavat yhä enemmän tietoa oman kulutuskäyttäytymisensä vaikutuksesta ympäristöön, Ruokakeskon ympäristöpäällikkö Timo Jäske tietää.
Climate Bonus -tutkimushankkeen käytännön toteutuksekseen osallistuu viisi tutkimuslaitosta, ja sen koordinaattorina toimii Valtion taloudellinen tutkimuskeskus.
Projektin johtaja Adriaan Perrels tietää olevansa työlään urakan äärellä: tiedon saaminen yksittäisistä tuotteista on haasteellista. Jotta hiilijalanjäljen pystyy laskemaan luotettavasti, täytyy tietoaines järjestää vertailukelpoiseksi ja saada virtaamaan raaka-aineiden mukana.
– Lukujen pitää olla luotettavia ja siihen tasoon meillä on vielä laajassa mitassa matkaa.
Alkuvaiheessa vertaillaan ympäristökuormitusta eri tuoteryhmien kesken. Vertailussa on mukana kaksikymmentä elintarvikeryhmää.
Vaihteluväli samassa tuoteryhmässä voi olla hyvin suurta. Esimerkiksi maatalouden tuotanto-olosuhteet, elintarvikkeiden käsittely tuotantoketjussa ja logistiikan järjestelmät vaihtelevat.
Elintarvikkeiden osalta tietojen keruu on nyt alkanut, mutta muissa kodin kulutushyödykkeissä – kuten siivoustuotteissa ja huonekaluissa – työ odottaa tekijäänsä. Parhaiten on tiedossa energiatuotteiden ja liikennepalveluiden ympäristövaikutus.
Pilottitutkimukseen tarvittavat vapaaehtoiset löytyivät helposti.
– On mielenkiintoista saada asiakkaidemme arviot toimintamallista ja raportoinnin hyödyllisyydestä, Timo Jäske pohtii.
Vapaaehtoiset asiakkaat saivat palkkiokseen arvokasta tietoa, jonka perusteella on mahdollista ohjata omaa ostoskäyttäytymistä. Tässä onkin koko seuranta- ja palautejärjestelmän juju.
– Asiakas saa liikkumavaraa valinnoissaan. Jos hän pitää juustosta, sitä voi edelleen syödä, mutta merkkiä tai laatua voi vaihtaa tai vähentää päästöjä muualla ostoskorissa, Adriaan Perrels sanoo.
Yleiseen käyttöön kokeillun kaltaista palvelua voi odottaa muutaman vuoden kuluessa.
10 vinkkiä, joilla voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään
1. Lyhyet matkat on kätevää kulkea polkupyörällä. Lapset ja tavarat kulkevat mukavasti mukana pyöräperäkärryssä. Pieni hiki ei ympäristöä rasita ja kunto nousee kohisten.
2. Mieti, mitä suuhusi laitat. Haluathan kenties kevyttä tai rasvatonta – mikset myös pienempää ympäristörasitusta.
3. Julkinen liikenne toimii monilla paikkakunnilla mainiosti. Jaettu kuormitus pienentää kokonaispäästöjä. Muista myös kimppakyyti!
4. Jos oman auton käyttäminen on kuitenkin välttämätöntä, mieti vaihtoa maa- tai biokaasukäyttöiseen. Tutustu myös osin sähkökäyttöiseen hybridiautoon, jonka bensiininkulutus on todella pieni.
5. Kun lämpötila laskee alle viiden plusasteen, käytä moottorin esilämmitystä. Ensikilometrit kuluttavat polttoainetta ja rasittavat ympäristöä eniten.
6. Osta vihreää sähköä, joka on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä, kuten vesivoimalla, biopolttoaineilla tai tuulivoimalla.
7. Lämmitä kotisi kaukolämmöllä jos mahdollista. Keskitetty lämmöntuotanto on päästöjen kannalta parhaiten hallittavissa.
8. Jos poltat puita, kuivata puut kunnolla ennen uuniin laittamista. Sytytä puut päältä. Siten ne palavat puhtaammin ja lämmittävät tehokkaammin.
9. Onko perheessäsi pieniä lapsia ja vaipanvaihto päätyösi? Kestovaipat ovat kestävät ja pestävät. Käytä pesemiseen luontoystävällistä pesuainetta.
10. Älä osta aina uutta, vaan pistä tavara kiertämään. Vaatteet ja harrastusvälineet ovat käypää tavaraa, jonka voi hyödyntää monessa perheessä.
Teksti: Vesa Vainio
Kuva: Tuomas Kolehmainen
Pirkka 4/2009





.jpg)
Kommentteja (2) kpl
prusalm-tool | 13.4.2010 klo 18:19
pitaa tarkistaa:)
Laija | 14.4.2010 klo 10:51
Vihreän sähkön suositteleminen on vähän hassua, kun on olemassa myös ympäristömerkittyä vihreää sähköä, jossa joku kolmas osapuoli myös todistaa yrityksen ympäristöväitteet. Viittaan tällä nyt Ekoenergia-merkkiin (www.ekoenergia.fi). Vihreä sähkö voi olla tosi tuhoisaa ja esimerkiksi vesivoiman rakentaminen on tuhonnut lohet ja taimenet monesta paikasta. Samoin tuulivoima voi väärillä paikoilla tehdä pahaa hallaa linnuille.