PI619 Paakirjoitus Saaksmaki Milka Alanen

Aikaa arvokkaille asioille

"Ostosreissun onnistumista arvioidaan suhteessa siihen käytettyyn aikaan", kirjoittaa K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki Pirkan pääkirjoituksessa.

ME ASIAKKAAT OLEMME tottuneet hakemaan parasta mahdollista vastinetta rahalle, mutta yhä useammin haemme sitä myös ajalle. Ajasta on tullut uusi valuutta: ostosreissun onnistumista arvioidaan suhteessa siihen käytettyyn aikaan.

Luultavasti sinäkin käyt mieluiten kaupassa, joka pystyy ratkaisemaan monta arjen tarvetta yhdellä pysähdyksellä. Meiltä K-Citymarketista löydät ruoan lisäksi myös vaikka aurinkohatun lapselle, ja samalla reissulla voit usein noutaa verkkokaupasta tulleen paketin, käydä apteekissa sekä tehdä kukka- ja viiniostokset. Kaupan pihalla ehkä myös tankkaat tai lataat auton sekä kierrätät muovit.

TEHOKKUUTTA TOIVOVILLE olemme tehneet kaupan sisälle sujuvan ja loogisen reitin, jotta asiointi käy mahdollisimman nopeasti. Äärimmäistä ajansäästöä kaipaavan arkea helpottaa ruoan verkkokauppa, joka tuo kauppakassit suoraan ovelle tai tarjoilee ne valmiiksi pakattuina mukaan.

Vastinetta täytyy tarjota myös niille, jotka haluavat rauhassa nautiskella kauppareissusta: oluen ystävälle puolen tunnin pysähdys erikoisolutvalikoimien kohdalla on siihen käytetyn ajan arvoista.

Piristystä kaupassakäyntiin voivat tuoda myös palvelutiskin asiantuntijat vinkkeineen, kauppojen kahvilat, appelsiinimehukoneet, salaattibaarit ja sushitiskit. Ne tekevät kesäpäivän kauppareissusta elämyksen.

KESÄ ON TÄYNNÄ tekemistä ja tapahtumia. Me K-ryhmässä autamme siinä, että sinulla on mahdollisimman paljon aikaa niille asioille, joita haluat oikeasti tehdä.

Hyvää kesää!

Ari Sääksmäki, K-Citymarket-ketjun johtaja, K-Citymarket

Kesä-heinäkuun Pirkka-lehden voit lukea täältä.

Lue lisää sähköautoista

JULKAISTU   4.6.2019TEKSTI   Ari SääksmäkiKUVAT   Milka Alanen

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?