antti tuuri kolumni

Antti Tuuri: Isiä ja poikia

Kirjailija Antti Tuurille lasten syntymät ovat olleet valtavia kokemuksia.

EN KOSKAAN TAVANNUT Kumpaakaan isoisääni. Isäni isä kuoli talvisodan aikaan, kun minä en vielä ollut syntynyt.

Äitini isä lähti 1920-luvulla Kanadaan, josta ei koskaan palannut. Aika vähiin ovat jääneet tietoni omista isoisistäni.

Kuulun sodan jälkeen syntyneeseen sukupolveen, joka sai ottaa nöyrästi vastaan sodasta hitaasti toipuvien isien helposti syttyvän raivon; vuosikausia kuolemanpelossa eläneiden miesten henkinen tasapaino ei ollut 40-luvulla ja vielä 50-luvulla aina täysin vatupassissa.

Kaikki eivät sodan kokemuksista toipuneet koskaan, mutta suurin osa sentään sopeutui elämään normaalia elämää. Meillä lapsilla isäsuhteessa monilla vahvimpana oli pelko.

MINUN ISÄNI SUKUPOLVEN miesten mieleenkään ei olisi tullut olla mukana lastensa synnytyksissä, kokemassa syntymisen ihmeellistä tapahtumaa. Heidän tapanaan oli juoda pää täyteen synnytyksen kestäessä, ja kun kaikki oli ohi, harhailla kukkapuskan kanssa synnytysosastolla ja istahtaa ehkä aivan vieraan naisen sängynlaidalle lepertelemään.

Maailma kuitenkin muuttui muutamassa vuosikymmenessä. Olin mukana omien lasteni syntyessä 70-luvun alkupuolella.

Isän mukanaolo synnytyksessä oli silloin vielä harvinaista; väitettiin, että isät ovat vain tiellä, eikä kätilön ja sairaanhoitajien aika riitä pyörtyneiden isien elvyttämiseen.

MINULLE LASTENI SYNTYMÄ on jäänyt mieleen valtavana kokemuksena. Muistan vieläkin, kuinka kävelin ensimmäisen lapseni synnyttyä sairaalasta.

Satoi harvakseltaan lunta, katselin vastaantulevia ihmisiä ja mietin, ettei näillä ihmisillä ole mitään käsitystä siitä, mitä suurta minä olin juuri kokenut. Vuosikymmenessä tilanne muuttui, ja yhä useammat isät halusivat olla mukana tukemassa puolisoaan synnytyksessä.

Äitiysloma pidentyi molemmista päistään, ja sitten ruvettiin jo puhumaan siitä, että isillekin kuuluisi oikeastaan isyysloma, jotta heillä olisi mahdollisuus olla kotona hoitamassa vastasyntynyttä.

Työelämässä, vanhemman sukupolven johtajissa puheet isyyslomasta saivat aluksi aikaan enemmän tai vähemmän hillittyä raivoa; eräs suuryhtiön pääjohtaja jopa sanoi haastattelussa, että hän katkoo henkilökohtaisesti yhtiönsä jokaiselta sellaiselta insinööriltä kädet, joka yrittää jäädä isyyslomalle.

Katkomatta kädet kuitenkin jäivät. Isyysloma tuli ja useimmat isät alkoivat osallistua lastenhoitoon mielellään.

MINUN IKÄPOLVENI MIEHET ovat nyt isoisiä, jotkut jo isoisoisiä, ja meillä on ollut iso ilo seurata, kuinka rakastavasti ja huolehtivaisesti nuoret isät nyt lapsiaan hoitavat. Isän ja lapsen suhde rakentuu nykyisin läheiseksi isyyslomasta alkaen ja isät ovat tasavertaisesti äitien kanssa mukana lasten elämässä.

Nykypäivänä lapsi voi luottaa siihen, että isä on hänen ystävänsä, joka tukee ja on turva. Monet sanovat, että maailma menee koko ajan huonompaan suuntaan, ja niin kehitys monissa asioissa kulkeekin.

Ilmasto lämpenee, sodat riehuvat, kansojen välillä on epäluuloja, maailmantalouden kehitys on epävarmaa. Moni valitsee nyt lapsettomuuden.

Minä olen tyytyväinen nuorena miehenä tekemääni valintaan, joka on antanut minulle mahdollisuuden kokea isäksi ja isoisäksi tulemisen.

Kirjailija Antti Tuurin tuorein romaani Levoton mieli (Otava) ilmestyi syyskuussa. Saatavana K-Citymarketeista. Proosateosten lisäksi Tuuri on kirjoittanut näytelmiä, elokuva- ja tv-käsikirjoituksia sekä kuunnelmia. Hänen tuotantoaan on käännetty 24 kielelle.

JULKAISTU   30.10.2019TEKSTI   Antti TuuriKUVAT   Timo Pyykkö

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?