K-ruoka
Etsi reseptejä ja Pirkka-tuotteita K-Ruoka.fi-sivustolta.
Hups, jotain meni pieleen... :(
Arjen hyvä kumppani

Arjen hyvä kumppani

Henkilöt
"Ihmisten arkea ohjaavat arvot ja tavoitteet näkyvät ostoskorissa", kirjoittaa K-ryhmän asiakastietojohtaja Pirkan pääkirjoituksessa.

K-KAUPPOJEN TÄRKEIN tehtävä on aina ollut tarjota sitä, mitä asiakkaat toivovat ja tarvitsevat. Entisaikoina asiakkaan toiveet siirtyivät tiskin taakse samalla, kun hän vaihtoi kuulumiset kauppiaan kanssa. Arkiset kohtaamiset ovat yhä tärkeitä, mutta K-kauppias pääsee asiakkaiden tarpeiden juurille myös uusin keinoin esimerkiksi Plussa-kortista kertyvällä tuote- ja asiakastiedolla.

Ihmisten arkea ohjaavat arvot ja tavoitteet näkyvät ostoskorissa. Omien arvojen mukaisten valintojen teossa auttaa K-Ostokset-palvelu, jossa Plussa-kortin käyttäjillä on mahdollisuus tutkailla ostoksiaan ja oman ostoskorin kotimaisuutta.

Asiakastiedon keruusta on sekin hyöty, että kauppias pystyy nopeasti reagoimaan ihmisten kulutustottumusten muutoksiin ja pinnan alla kupliviin trendeihin. Hyvä esimerkki tästä on kauramaidon suosio – kuka olisi osannut ennustaa sen? Toisaalta tiedot kasvimaitojen suosiosta kielivät myös ostokäyttäytymisen hajautuneisuudesta: mikä on hitti pääkaupunkiseudulla, ei ehkä ole sitä muualla.

VALTAOSA K-KAUPPOJEN asiakkaista käyttää Plussa-korttiaan aktiivisesti ja saa siksi yksilöllistä palvelua, Plussa-rahaa ja itselle sopivia tarjouksia. Silti joitakin saattaa mietityttää, pysyvätkö tiedot varmasti turvassa. Kyllä pysyvät! K-ryhmässä yksityisyyden suoja ja tietoturva ovat äärimmäisen tärkeitä asioita.

K-kauppa haluaa olla hyvä kumppani arjessasi: Sellainen, jonka ansiosta arki pyörii vaivattomasti ja johon voit varmasti luottaa. Sellainen, joka tietää, mitä haluat, mutta osaa aina välillä yllättää positiivisesti.

Saanko esittäytyä?

Minna Vakkilainen, K-ryhmästä, intohimoinen lenkkeilijä ja ruoanlaittaja

Arjessani tärkeintä on...

se, että elämässäni vallitsee tasapaino työn, perheen, liikunnan, unen ja hyvän ruoan välillä.

Tulevaisuudessa toivon...

että voin jättää jälkeeni positiivisuutta. Toivon, että lapsistamme tulee elämälle uteliaita aikuisia.

Minna Vakkilainen, K-ryhmän asiakastietojohtaja

Elokuun Pirkka-lehden voit lukea täältä.

Lue lisää

Oliko juttu kiinnostava? Kyllä ( 2 ) Ei ( 0 )
Ihmiset
Koti
Tyyli
Hyvinvointi
Niksi-Pirkka
Sukkakeppari
Keppari
Pilkullinen keppihevonen syntyi lenkkipolun varrelta poimitusta yksinäisestä sukasta, puretusta sukkalangasta ja bambukepistä. Täytteenä hihaton kulunut hellepaita, nauhoina silmälasien pidikenauhat ja silminä nyörien pään stopparit.
0 0 0
Köyhän miehen pulloharja
Hammasharjalla saa hyvin tiskattua pikkupulloja tai vauvan tuttipulloja, joiden sisälle normaali tiskiharja ei mahdu. Kiehtauta harjaa ensin 5 minuuttia, niin se on hygieeninen.
0 0 0
Korvatulpat pesukoneeseen
Säästä luontoa ja kukkaroasi
Laita käytetyt, vaahtokumiset korvatulpat nylon-sukan sisään ja solmi sukan suu kiinni. Pese muun pyykin seassa 40 asteessa ja laita kuivumaan. Näin voit käyttää korvatulppia yhä uudelleen.
0 0 0
Kolmen korin lajittelu pyykeille
Laita pyykkikoneen lähelle arkkupenkki ja sinne kolme eriväristä muovikoria. Heitä yhteen koriin vaaleat ja hienopyykki, toiseen kirjavat ja kolmanteen tummat vaatteet. Näet yhdellä silmäyksellä, mitä pyykkiä tarvitsee ensiksi pestä.
0 0 0
Kutinan helpottaja
Kun siitepöly kutittaa silmiäsi keväälllä, laita kurkkusiivut suljettujen silmien päälle puhtain käsin. Anna kurkkujen vaikauttaa noin 5 minuuttia.
1 0 0
Hoitosuihketta sheivaukseen
Ajele karvat käyttämällä suihkutettavaa hiustenhoitoainetta. Edullista, kosteuttavaa ja terä luistaa. Eikä hoitoainetta tarvitse huuhtoa pois.
0 0 0