Muurausnaru on koruntekijöiden suosiossa, eikä syyttä. Materiaalina se on sekä säänkestävä että likaa hylkivä. Lisäksi muurausnaru on hinnaltaan huomattavasti vastaavanpaksuista nailonlankaa edullisempaa.

Rautakaupassa muurausnaru kulkee myös linjanarun nimellä. Aloita trendikkään rannekorun tekeminen K-raudasta tai Rautiasta. Muurausnarua voi tilata myös molempien verkkokaupoista suoraan kotiin.

Näitä tarvitset

  • M4-kuusiomutterit
  • Rulla haluamasi väristä muurausnarua

Näin teet rannekorun muurausnarusta

  1. Leikkaa muurausnarusta kolme noin 50 sentin pätkää. Solmi ne toisesta päästä yhteen niin, että yhden narun pää jää halkaisijaltaan 50 millimetrin lenkiksi. Leikkaa ylimääräiset langanpätkät pois ja estä rispaantuminen polttamalla narun päät tulitikulla.

  2. Teippaa muurausnarut kiinni pöytään lenkin kohdalta. Letitä niitä ensin noin 4 sentin verran.

  3. Jatka letittämistä pujottamalla 6–10 mutteria joukkoon. Letitä, kunnes koru yltää ranteen ympäri.

  4. Tee solmu toiseen päähän, leikkaa hapsut ja polta päät. Kiinnitä koru niin, että toisen pään solmu kulkee toisen pään lenkin läpi.