Niksi-Pirkka sticker

Eini Pajumäki: Aina ei tarvitse ostaa uutta

Laulaja Eini Pajumäki kierrättää esiintymisasuja itsensä kanssa tuunaten niitä uudennäköisiksi. Mitä muita kestäviä valintoja hän tekee?


Arjen ekoteko

”Esiintyvänä artistina minulla odotetaan olevan uusi lookki joka keikalla. Rakastan vaatteita ja pitkään ajattelin itsekin, että tarvitsen aina uuden asun lavalle. Aikuisemmalla iällä olen oivaltanut, että aina ei tarvitsekaan ostaa uutta näyttääkseen uudenlaiselta. Olen säilyttänyt vanhoja esiintymisvaatteitani, ja keksin, että minähän voin kierrättää niitä itseni kanssa.

Esiintymisasujen kierrätys onkin nykyään tosi suosittua artistien keskuudessa. Nyt olen jo pitkään tuunannut van-hoja asujani uudennäköisiksi. Teen paljon vaateostoksia myös second hand -kaupoistaja kirpputoreilta, ja muokkaan niitä tyyliini sopiviksi.

Äitini opetti minua käyttämään ompelukonetta, kun olin nuori tyttö. 1970-luvulla farkkujen lahkeiden tuli olla polvesta alaspäin mahdollisimman leveitä, ja välillä ompelin itse saumoihin levennyskaistaleet. Nykyään teen vanhoihin asuihin esimerkiksi kirjailuja tai pätkäisen vaikka kotelomekon yläosaksi ja alaosaksi.

Niitä voin sitten yhdistellä uudella tavalla muihin vaatteisiin. 40-vuotisjuhlakiertuettani varten muokkasin edullisesti hankkimani vanhan nahkatakin valtavalla määrällä erilaisia niittejä. Olen kenkäfriikki, ja viime aikoina olen alkanut tuunata myös kenkiä. Toistaiseksi olen antanut rakkaat kenkäni ammattilaisen käsiin, mutta olen opetellut niiden uudelleen koristelemista itsekin.

Haluan tehdä kestäviä ja eettisiä kulutusvalintoja myös ruokakaupassa. Ostan kotimaista ja lähiruokaa – vihanneksia, juureksia, kalaa ja kanaa − aina kuin mahdollista. Suosin myös luomuruokaa, vaikka se on usein kalliimpaa. Minulle on tärkeää tietää, että ruoka on peräisin puhtaasta viljelysmaasta.”

Kuka?

Eini Pajumäki, 61, 40 vuoden uran tehnyt laulaja.

Mistä tunnetaan?

Tuore elämäkerta Discokuningatar Eini myynnissä K-Citymarke-teissa.

Tämän opin kantapään kautta...

”Ei kannata lannistua, jos ompeleminen menee ensin pieleen. Sitten puretaan ja tehdään uudestaan. Tekemällä oppii.”

JULKAISTU   2.11.2021TEKSTI   Mirja AarnioKUVAT   Sanna Lehto

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?