Jokainen haluaa olla merkityksellinen

Ulla Nord tietää, miten syrjäytymistä voi ehkäistä. Takana on 30 vuoden ura syrjäytymisriskissä olevien nuorten, lasten ja perheiden parissa.

– Meissä jokaisessa on voimavaroja, osaamista ja kykyjä. Täytyy vain kaivaa se kyvykkyys esille ja rakentaa sen kautta toivoa ja tulevaisuudennäkymiä. Ihminen pitää saada uskomaan itseensä – tuntemaan, että hänestä on vaikka mihin.

Syrjäytymisen ehkäisemiseen tarvitaan myös päätöksiä. Nordin mukaan nuorille on suunnattu liian vähän mielenterveyspalveluita. Psykoterapeuteista ja terapiatyöstä on huutava pula.

– Muistan ikuisesti tytön, joka sanoi, ettei hän ymmärrä, miksi yhteiskunta ei auta silloin, kun olet katolla hyppäämässä vaan vasta sitten, kun olet jo hypännyt. Matalan kynnyksen palveluita pitäisi olla paljon enemmän.

Tutkimusten mukaan ei ole vain yhtä syytä siihen, miksi ihminen syrjäytyy. Ongelma ei kosketa vain tiettyä ihmisryhmää.

– Varmasti joka ikisessä perheessä ja lähipiirissä on lapsia, nuoria ja aikuisia, jotka voivat huonosti ja ovat osin syrjässä. Onneksi mielenterveysongelmat eivät ole enää häpeä. Stigma on poistunut.

"Esimerkiksi kauppa voisi olla nykyajan kylätalo."

Yksi tärkeimmistä keinoista syrjäytymisen ehkäisyyn on Nordin mukaan yhteisöllisyys. Miltei jokainen haluaa kuulua yhteisöön ja elää vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Kokea olevansa arvokas yhteisön jäsen, jolla on annettavaa muille.

– Sillä on älyttömän suuri merkitys. Monelle työ ei tuo merkityksellisyyden kokemusta. Sitä voi hakea myös tekemällä muita asioita, joiden kautta voi tuntea olevansa jollekin tärkeä.

Kaipuu yhteisöllisyyteen voi johtaa myös siihen, että nuori kiinnittyy turvattomaan yhteisöön, koska muuta ei ole tarjolla.

Tämän ehkäisemiseksi tarvitaan sekä fyysisiä että digitaalisia yhteisöjä. Paikkoja, jonne voi mennä tapaamaan muita samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä.

– Kokoontumispaikoille on hirveän suuri tarve. Esimerkiksi kauppa voisi olla nykyajan kylätalo, keskus, jossa voisi hengähtää ja tavata toisia. Se voisi olla merkityksellistä monelle. Yksinäisyys on yksi tämän hetken suurimpia haasteita.

Kaupat voisivat myös tarjota tyhjiä tiloja käytettäväksi pari kertaa viikossa yhteisölliseen käyttöön pop up -tyyppisesti: ihmiset saisivat itse ideoida käyttötarkoituksia tilalle. Kauppojen ilmoitustauluilla taas voisi mainostaa yhteisöllisiä tapahtumia, Nord ehdottaa.

Digitaalisia kohtaamispaikat voivat olla esimerkiksi peliyhteisöjä, joiden merkitystä vanhemmat ihmiset eivät välttämättä täysin käsitä.

Olennaista on, että nuoret saavat itse omavaltaisesti rakentaa toimintaa ja tehdä itselleen mielenkiintoisia asioita.

Ulla Nordin mukaan yksi yhteisöllisyyttä heikentävistä asioista on vahva yksilökeskeinen kulttuuri. Ihmiset elävät kuplissa. Sen sijaan voisi haastaa esimerkiksi tietyn lähiön kaikki asukkaat ratkaisemaan ongelmia yhdessä. Dialogi hälventäisi ennakkoluuloja.

”Yhteisiä asioita ei voi ulkoistaa.”

Syrjäytymiseen puututaan usein liian myöhään. Silloin ongelmien ratkaiseminen on kallista. Tukea pitäisi kohdentaa jo pienten lasten perheille, joilla on todettu riski syrjäytyä. Se toisi myös säästöjä.

– Toivon, ettei tämän kriisin jälkeen tehdä samoja virheitä kuin 90-luvulla, kun ennaltaehkäisevistä palveluista leikattiin, ja perheet jäivät todella yksin. Kannattaisi satsata mahdollisimman varhaisen vaiheen tukeen ja etenkin lapsiperheisiin.

Miten yhteisöllisyyttä sitten voi rakentaa arjessa? Lahjoittaminen on yksi tapa, mutta aina ei tarvitse antaa rahaa. Sen sijaan voi vaikka pitää entistä enemmän yhteyttä läheisiin – etenkin niihin, jotka eivät voi hyvin.

Entä jos antaisi aikaansa yksinäiselle, vaikka yksinhuoltajaperheen vanhemmalle? Tai toimisi mentorina nuorelle?

Nordin mukaan ihmiset haluavat nyt auttaa toisiaan entistä enemmän. Hän arvelee, että merkityksellisyyden etsiminen tulee vielä lisääntymään. Yrityksetkin saattavat antaa työntekijöiden tehdä vapaaehtoistyötä työajalla.

"Ihmisen on haluttava muutosta itse."

Auttamisella on vaikutusta koko yhteiskunnan resilienssiin. Kun heikoimpia tuetaan, kaikki voivat paremmin. Yhteisöllisyys myös vahvistaa empatian ja myötätunnon kokemuksia, jotka auttavat ongelmien ratkaisussa.

– Ajattelu avartuu, kun tapaa eri taustoista tulevia ihmisiä. Erilaisilla ihmisillä voi olla samanlaisia haasteita, ja niihin voi etsiä yhdessä ratkaisuja.

Mutta säilyykö koronan aikana saavutettu yhteisöllisyys vai vetäytyvätkö ihmiset takaisin poteroihinsa?

– Luulen, että tästä jää pysyviä vaikutuksia. Kokemus on ollut niin ravisuttava meille kaikille. Se on herättänyt meidät miettimään perustavaa laatua olevia kysymyksiä.

Nordin mielestä on ollut ihana nähdä, miten nopeasti ihmiset reagoivat kriisiin. Hänenkin rappukäytäväänsä tuli viikon sisällä lukuisia lappuja, joissa tarjottiin apua.

– Se on kuitenkin aika syvällä meissä sisällä se auttamisen halu. Toivon, että vaalisimme sitä kriisin jälkeenkin.

Auttaminen ei kuitenkaan saa olla ulkopuolelta annettua. Ihmisen on haluttava muutosta itse. Vain näin syntyy pysyviä muutoksia.

– Melkein jokainen haluaa kokea olevansa toimija yhteiskunnassa. Ihminen, jolla on merkitystä. Sen varaan kannattaa rakentaa paljon, kun mietitään erilaisia toimenpiteitä syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

---

Toimintaterapeutti Ulla Nord on tehnyt 30 vuoden uran syrjäytymisriskissä olevien perheiden parissa. Hän on työskennellyt muun muassa Me-säätiössä, Diakonissalaitoksella, lastenkodeissa ja kouluissa.