Joonas Nordman: Jokainen otettu askel on tärkeä

Näyttelijä Joonas Nordman ei ole automies, vaan liikkuu mieluiten jalan tai julkisilla ja miettii kaupassa, onko tuote aidosti ekologinen.

Arjen ekoteko

ASUN HELSINGISSÄ kantakaupungissa, joten pääsen töihin helposti kävellen tai julkisilla. Seuraan kännykästä askelten kertymistä, vaikka tiedän, ettei 10000 askeleen tavoite perustu oikeasti mihinkään. Jos sataa kaatamalla vettä tai räntää, 500 metrin kävelymatkakin on liikaa. Silloin hyppään metroon tai raitiovaunuun. Rakastan metroa, koska se on niin helppo ja nopea. Sen kun vaan kävelee laiturille, niin sieltä se tulee.

Kävely tai julkisilla matkustaminen ovat minulle omaa aikaa, jolloin voin syventyä rauhassa ajatuksiini. Laitan luurit päähän ja kuuntelen musiikkia tai radiota.

EN OLE KOSKAAN omistanut autoa, vaikka olen ajanut ajokortin. Jos hankkisin auton, käyttäisin sitä varmasti ihan liikaa. Tiedostan kyllä, että mikäli asuisin esimerkiksi synnyinkaupungissani Porissa, tilanne saattaisi olla toinen. Helsingissä on kuitenkin niin hyvät julkiset yhteydet, että autosta luopuminen on helppo vihreä teko.

Hankin vaatteita melko vähän ja vain tarpeeseen. Kaikenlainen hamstraaminen on muutenkin ahdistavaa: mitä vähemmän tavaraa, sitä parempi. Lunastan toisinaan vaatteita tv-tuotannoista.

Esimerkiksi Siskonpedistä hommasin kaulus- ja neulepaitoja, joista osan olen jo ehtinyt laittaa kiertoon. Rakkain vaatekappaleeni on Friitalan nahkatakki 1970-luvulta, jonka kaverini löysi porilaiselta kirpparilta 20 vuotta sitten. Ostin takin, kun se jäi hänelle pieneksi.  

LOPETIN ALKUVUODESTA TUPAKOINNIN, mikä pienentää hieman hiilijalanjälkeäni. Jos kuitenkin ihan rehellisiä ollaan, tein sen ennen kaikkea ulkonäön vuoksi. Käyn jo neljääkymmentä ja tajusin, että ihoni on harmaa ja muistutan tuhkakuppia.”

Kuka?

Joonas Nordman, 34, näyttelijä ja talk show -isäntä.

Mistä tunnetaan?

Lukuisista tv-sarjoista kuten Putous ja Joonas Nordman Show.

Tämän opin kantapään kautta...

”Mietin nykyisin, onko tuote aidosti ekologinen. Esimerkiksi tofu tulee Suomeen monen tuotantoketjun kautta.”

JULKAISTU   3.6.2020TEKSTI   Elina KaremoKUVAT   Milka Alanen

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?