Juha Vuorinen: Vapaavalintainen kohtalo
"Oman elämänsä isännäksi tai emännäksi tuleminen on vaatinut suurta kirkasta oivallusta", miettii kirjailija Juha Vuorinen kolumnissaan.
JO PELKKÄ kolumnipalstan otsikko on yhtä koukuttava kuin mikä tahansa riippuvuus, joten oman ”valintani” poimiminen oli yhtä helppoa kuin onkia rusina simaämpärillisen pinnalta.
Isänä olen miettinyt melkein pääni sekaisin, millaisin sanavalinnoin saisin vakuutettua lapseni siitä, ettei heidän kannata lähteä tarpomaan siihen samaan päihteiden ryteikköön, mihin olin aikanaan hukata itseni lisäksi myös elämäni. En usko pelolla tai uhkailulla kasvattamiseen, mutta en myöskään sellaiseen rajattomaan rakkauteen, jossa lapsen annetaan kirmata elämänlaitumella kuin sähköpiiskalla sohitun vasikan ilman minkäänlaista opastusta, ja sitten jälkeenpäin märehditään, että kunpa oisit ollut viisaampi kuin isäs milloinkaan.
MONESTI PUHUTAAN, että erilaiset heikkoudet ja vahvuudet kulkisivat geeneissä. Että kohtalo kopsahtaisi kunkin kohdalle vähän kuin aamianen lomalennolla: sitä saa, mitä sattuu olemaan. Reilun viidenkymmenen vuoden elämänkokemuksella uskallan jylähtää, että kurjaa elämäänsä geeniperimästään syyttävät kuuluvat minun silmissäni selkärangattomiin. Kävin nimittäin aikanaan itähelsinkiläistä koulua, jossa oli oppilaita sekä niin kutsutulta kermaperseiden alueelta että lähiöistä, joissa elämä tarjoiltiin monille ilman sitä kermakuorrutetta.
Käytettävissä olevien geenikatalogien mukaan hyväosaisista ja koulutetuista kodeista olisi pitänyt putkahdella menestyjää ja voittajaa, mutta yllätyksekseni sieltä tulikin paljon niitä, jotka olivat voittajia vain lainausmerkeissä. Moni vauraasta kodista maailmalle ponnistanut osui jo nuorena sille lankulle, jonka päältä lasketaan kirstu kuoppaan. Yksinhuoltajaperheen paikkafarkkupoikana minun oli vaikea ymmärtää, miten joku, jolla oli tassu täynnä jokereita, voi pelata elämänsä valttikortit niin totaalisesti hautausmaan portinpieleen.
Vastapainona olen saanut todistaa niitä ihania montustanousutarinoita, joissa koulukiusattu ja kaikin tavoin vähän rähmällään ollut kestopilkanaihe on kiivennyt yli ennakkoluuloisten muurien ja painanut sinne, minne ei geenitutkijan työvalo ulotu. Oman elämänsä isännäksi tai emännäksi tuleminen on vaatinut suurta kirkasta oivallusta. Ei ole ruvettu kopioimaan vanhempien virheitä, vaan on otettu niistä opiksi ja katkaistu mahdollisesti sukupolvien pituinen himmeiden helmien nauha. Siihen ei nimittäin geenejä tarvita todistuskappaleiksi, ettei se ole kovin kaksinen roolimalli, jos lapsuudenkodissa on vedetty posket lommolla kessua ja kiskottu vielä kaksin käsin viinaa naamioon. Jos joku katsoo viisaimmaksi lähteä seuraamaan harhapoluille eksyneen vanhempansa jalanjälkiä, niin se lienee oma, ei vanhemman valinta.
ÄITINI OLI TYÖHULLU, isäni valitettavasti äärettömän älykäs alkoholisti. Jos hän puolestaan olisi ollut viisas, ei hänestä olisi koskaan tullut alkoholistia. Siinä on se muutaman promillen elegantisti harmaantuneen hiuksen ero älykkyyden ja viisauden välillä.
Näillä geenieväillä aloin muovailla valintaa, joka johti oman elämäni toistaiseksi suurimpaan muutokseen ja tuli päätökseensä kymmenisen vuotta sitten. Halusin olla omille lapsilleni sellainen isä, jollaisen olisin halunnut itselleni. Tosin oli minulla tässä yksi hyvin itsekäskin motiivi. Halusin olla oikeasti onnellinen. Se oli minun valintani, josta toivon mukaan jotain periytyisi lapsillenikin. Vaikka sitten niiden geenien kautta.
*Kirjailija Juha Vuorisen uutuus pokkari Buenos Dias Kirvesvartta ilmestyy viikolla 24. K-Citymarket on mukana lukemista tukevassa kampanjassa. *
