Niksi-Pirkka sticker

Julia Thurén: On hyvä tiedostaa oman shoppailunsa motiivit

Rahaan perehtynyt toimittaja Julia Thurén kertoo, miten jokainen meistä voi suitsia turhaa kuluttamista. Mutta onko hänelläkin heikko kohtansa?


Tämän oivalsin

Sosiaalisesta paineesta

Moni meistä ostaa tavaroita ulkoisista syistä eli koska on ”pakko”. On esimerkiksi olemassa hiljainen sääntö, ettei kaksiin peräkkäisiin juhliin voi mennä samassa asussa, jos juhlissa on samoja vieraita. Sen vuoksi ajatellaan, että täytyy ostaa toinenkin juhlavaate. Tällaisia yleisesti hyväksyttyjä mutta toisaalta tiedostamattomia ajatusmalleja kannattaa nostaa esiin ja kyseenalaistaa. Ne ovat järjettömiä ja ruokkivat turhaa kulutusta. Eihän asun juhlavuus kärsi siitä, että joku näkee sen!

Tavaroiden käytöstä 

Lähes kaikki kannattaa käyttää loppuun asti ennen kuin ostaa uuden tilalle. Siis meikkivoide viimeiseen pisaraan ja housut, kunnes ne ovat puhki. Nykyään on yhä hyväksytympää laittaa tavarat pikaisesti kiertoon tai hylätä ne kaapin perälle. En tuomitse kirpputoreja ja ostan itsekin valtaosan lasteni vaatteista käytettyinä. Kirpparit toimivat silti myös dumppauspaikkana ja antavat valheellisen synninpäästön. Tutkimusten mukaan valtaosa ihmisistä tekee kirpputorilta hankintoja muun ostamisen lisäksi, joten käytetty tavara ei korvaa uutta. Näin kulutus lisääntyy.

Pääomasta

On hyvä pohtia, millaista pääomaa elämäänsä haalii ja millaista identiteettiä sillä rakentaa. Tässä ajassa korostuvat taloudellinen pääoma ja materia. Somessa on helppo viestiä tavaroilla. Vaatii itseluottamusta valita toisin, koska yhteiskuntamme nojaa ulkoisiin arvoihin. Rosa Meriläinen sanoo kirjassani viisaasti, että kulttuurin kuluttaminen on paras sijoitus. Omassa päässä olevaa tietoa, taitoa tai elämystä ei voi mikään kulkutauti, sota tai tulva viedä pois. Myös ystävyys on arvokasta pääomaa, joka tuo merkityksellisyyttä elämään.

Ostamisen syistä

Ihminen on luonnostaan sellainen, että halun jälkeen tulee aina uusi halu. Koko ajan tekee mieli hankkia uutta. Sen sijaan, että suunnittelee seuraavia ostoksia, kannattaa herätellä kiitollisuutta siitä, mitä jo on. Yhä useammalla on rahankäytön ongelmia ja maksuhäiriöitä. On hyvä tiedostaa oman shoppailunsa motiivit: ostaako tavaroita tarpeeseen vai palkitseeko tai lohduttaako itseään niillä.

Elintasosta

Raha luo parhaimmillaan turvallisuutta ja vapautta elämään. Keskiluokalla ja varakkailla on silti vaarana rakentaa itselleen kultainen häkki: korkeaa elintasoa voi olla mahdoton madaltaa. Jos haluaisi vaikka tehdä merkityksellisempää työtä, ei voi vaihtaa alaa rahan takia. On hyvä miettiä, mikä elämässä on aidosti tärkeää.

Lapsiperheen rahankäytöstä

Yritän opettaa rahan arvoa lapsilleni esimerkilläni. Olen aika pihi. Kaikkea ei tarvitse saada, eivätkä useat kalliit harrastukset tuo onnea. Haluan lasteni oppivan, ettei sillä ole niin väliä, mitä kukin omistaa tai paljonko tienaa. Tärkeintä on se, miten kohtelee muita. Lapset ovat silti heikko kohtani, ja haluaisin antaa heille kaiken. Olen laittanut satasia Legoihin, koska he niin kauniisti pyytävät.

Kuka?

Julia Thurén, 34, helsinkiläinen toimittaja, kirjailija ja vaikuttaja. Hänen uusin kirjansa Kaikki kuluttamisesta (2021)on myynnissä K-City-marketeissa. 

Juuri nyt

”Harjoittelen haitarilla My heart will go on -kappaletta. Se on kulttuurista pääomaa!”

Lue lisää:

JULKAISTU   30.7.2021TEKSTI   Hanna PesonenKUVAT   Vilja Harala

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?