JVG: Nautimme taas hitin himosta

Mä sekosin ihan täysin! VilleGalle ei edes yritä esittää coolia, kun hän muistelee, miten reagoi, kun koronakriisi pamahti käyntiin. Ei ihme: viimeinen vuosikymmen pandemian starttiin saakka oli kulunut putkessa, jossa pysähdystaukoja ei tunnettu. JVG oli viimein Suomen suurin yhtye, ja siitä otettiin kaikki irti. Seuraavana päivänä kalenterissa oli aina jotain: palaveri tai haastattelu. Keikka, studiosessio tai kuvaukset. Aamusta iltaan, joka viikko. Yhtäkkiä kaikki kumitettiin pois. Tilalla oli pelkkää tyhjyyttä, korkeintaan epävarmuutta.

– Ekat kaksi viikkoa arvottiin päivä kerrallaan, toteutuvatko kesäkeikat ja juotiin kaljaa yhdessä FaceTime-puhelussa, Jarekin muistelee nahkasohvalla VilleGallen kyljessä. Nyt jo vähän naurattaa, silloin ei niinkään. VilleGalle kertoo ahdistuksensa kestäneen puoli vuotta. Sen jälkeen poikkeustilaan tottui – ja vielä parempaa: kun hätäiset tunteet viimein asettuivat, elämään aukesi ihan uutta tilaa.

Jare ja VilleGalle jatkoivat tammikuussa ensi-iltaan tulevan dokumenttielokuvansa Vuodet ollu tuulisii työstämistä. Nyt arkistomateriaalia oli aikaa tapittaa rauhassa. Kamera oli seurannut heitä vuosikausia tiiviisti räkäisiin takahuoneisiin, suurimmille lavoille ja kaikkialle niiden välissä.

– Emme ole ehtineet koko uramme aikana kelata, mitä kaikkea meille oikein on tapahtunut, VilleGalle huudahtaa.

– Tajusin, että tahti oli ollut pimeä. Missä välissä olimme nukkuneet? Miten olimme saaneet kaiken tämän aikaiseksi?

Kuukausia tavallista elämää

Suurten kysymysten lisäksi Jare ja VilleGalle ehtivät viettää kerrankin kuukausikaupalla ihan tavallista elämää. VilleGalle muutti uuteen kotiin, istui takan edessä ja tuijotti elävää tulta. Jare remontoi kotia. Henkilökohtaisten elämänmuutosten lisäksi kaksikko etsi yhdessä uutta suuntaa JVG:lle.

Aluksi kurssi oli väärä. Ikuisesta vapusta oli tullut edellisvuonna JVG:lle uran suurin hitti. Sitä on striimattu eli kuunneltu Spotify-palvelussa syksyllä 2021 noin 27 miljoonaa kertaa. Kappale poiki yhtyeelle myös neljä Emma-palkintoa. Melkein liian hyvää ollakseen totta!

– Viime albumin ja Ikuisen vapun menestys ajoi meidät tavallaan kriisiin, VilleGalle tunnustaa.

– Emme tienneet, mitä voisimme enää seuraavaksi tehdä. Sorruimme ylikelailuun, joka ei johtanut mihinkään. Ikuinen vappu lunasti monta tavoitetta, jotka JVG oli itselleen asettanut. Nyt koko kansa tiesi, että heiltä onnistuivat klassiset kertosäkeet. Jare ja VilleGalle eivät myöskään olleet enää jumissa räpissä, vaan uskalsivat vihdoin myös laulaa. Hetken duo luuli, että nyt olisi pakko tehdä massoihin iskevä kitara-albumi, joka veisi pop-ulottuvuutta pidemmälle.

On tietenkin makeaa haaveilla vaikkapa stadionkeikasta sitten joskus, mutta samalla ajatus on stressaava.

– Sen aika ei ole vielä. Leirinuotiosuuntaa oli kiva kokeilla, mutta maailma avautuessa pandemian jälkeen iloisuutta tarvitaan, Jare sanoo nyt. Siksi studiolla piti hyväksyä, että on ihan okei tahtoa takaisin bailurallien pariin. Sitä paitsi: eivätkö keikkojen upeimpia hetkiä olleet ne ikoniset JVG-biisit, jotka saivat festarikentät jymisemään pomppivista massoista?

– Hitin himo heräsi, VilleGalle tiivistää. Hitin himo oli terve tunne, jota kumpikin oli kaivannut. Välillä himon houkuttelu esiin tuntui haastavalta, koska yhtyeestä oli kasvanut massiivinen. Sellaisilla hetkillä menestys tuntui kurjalta, kultaiselta häkiltä.

– Välillä on ikävä tiettyä kilpailuviettiä, Jare kuvailee.

– Kun Cheek oli vielä kuvioissa tekemässä kaiken isommin, askelmerkit olivat selvät. Nyt meidän nimemme on isoimmalla festarijulisteissa, eikä kirittäjiä ole enää montaa. Toisaalta, onko suomalainen artistiura pakko pelata läpi tasohyppelysuorituksena, aina samaa reittiä?

– Olemme areena- ja stadionkierteessä. Oikeasti haluaisimme olla kuten Eppu Normaali tai Popeda: mennä vain keikalle, koska tahdomme mennä keikalle. On tietenkin makeaa haaveilla vaikkapa stadionkeikasta sitten joskus, mutta samalla ajatus on stressaava, VilleGalle pohtii.

– Kun Antti Tuisku ilmoittaa tekevänsä stadionkeikan, joku on heti kyselemässä, että milloinkas teidän vuoronne on, Jare vahvistaa.

– Emme me tiedä. Se voi olla vasta kymmenen vuoden päästäkin. Eikä senkään tarvitse olla päätepysäkki.

Urheiluruudun jälkeen

Tien päällä, vapaina taas! Kun JVG palasi taannoin pitkän tauon jälkeen keikkabussiin, olo oli kuin villivarsoilla. Muutamana iltana juhlinta lähti lapasesta, mutta bileputki ei enää jäänyt päälle.

– Ennemmin mietittiin, että miten me olemme joskus tällaiseen pystyneet, Jare nauraa.

– Nykyään huomaa entistä helpommin, että olo on vetämätön, jos ei pääse säännöllisesti liikkumaan. Makkaraperunoiden vetäminen pitkin pitäjiä ei enää suju samalla tavalla.

Myös VilleGalle on havahtunut kolmenkympin tällä puolen terveellisempien elämäntapojen merkitykseen. Yhtenä herättäjänä toimi urheilulääkäri Aki Hintsan teos Voittamisen anatomia.

– Tajusin, että elämä ei jatku kauaa, jos vetää jatkuvasti kahden tunnin unilla, VilleGalle myöntää.

– Tämän ikäisenä kroppa ei oikein kestä krapuloitakaan. Ennen vedin minkä tahansa työtehtävän missä olossa vaan!

Nykyään VilleGalle vetäytyy mielellään ”Urheiluruudun jälkeen” sänkyyn ja nukahtaa viimeistään keskiyön kieppeillä. Hän pelaa yhä jääkiekkoa, mutta myös nyrkkeilee ja harrastaa crossfitiä. Monipuolinen sporttipaletti ei pidä yllä ainoastaan terveyttä, vaan myös sosiaalista elämää. Ennen kavereita ja kollegoita nähtiin klubeilla, nyt golfkentällä.

Ei hyvispisteiden lunastukselle

Vaikka Jare ja VilleGalle ovat raaputtaneet lätkäräpin leiman tiehensä jo aikapäiviä sitten, heidän juurensa ovat yhä jääkiekkokaukaloissa ja futiskentillä. Nuorten hyvinvointi, urheileminen ja harrastaminen ovat sydämenasioita, joista kaksikko ei tahdokaan kasvaa yli. Näiden teemojen äärellä kumpikin tahtoo tehdä myös hyväntekeväisyyttä.

– Olemme aikanaan olleet itse onnekkaita, kun perheillämme on ollut varaa kustantaa harrastuksemme. Nyt tahdomme ottaa huomioon ne, joille isot kausimaksut ja kahden tonnin lätkäkamat eivät ole itsestäänselvyys, he toteavat.

Siksi JVG sponsoroi joka kesä vuosittaiseen HesaCupiin vähävaraisen futisjoukkueen ja osallistuu esimerkiksi hyväntekeväisyysjoukkue Pietarinkadun Oilersin rientoihin.

– Edustamme Oilersin uutta polvea, kun edesmenneen Pave Maijasen kaltaiset pioneerit alkavat väistyä. Välillä meidän pitää kouluttaa pukukopissa konkareita, miten nykykulttuurissa on korrektia puhua! On kunnia olla mukana Oilersin toiminnassa.

Toisaalta kumpikin vierastaa hyvispisteiden lunastamista. Kaikkia jaloja tekojaan ei tarvitse somettaa ja raportoida. Jos pienituloinen yksinhuoltajaäiti harmittelee yksityisviestissä JVG:lle, että ei pysty kustantamaan lapselleen harrastusvälineitä, kumpi vain voi siirtää tarvittavan summan tämän tilille. Pienensuurista teoista ei tarvitse tehdä julkista numeroa.

Toisaalta tarpeeksi tärkeistä yhteiskunnallisista teemoista on syytä pitää melua. Kuten moni muukin julkisuuden henkilö, Jare ja VilleGalle kipuilevat vallitsevan keskustelukulttuurin kanssa. He uskaltavat esittää näitä tukalia kysymyksiä myös ääneen.

Tahdomme ottaa huomioon ne, joille kalliit lätkäkamat eivät ole itsestäänselvyys.

– Pitääkö joka asiaan ottaa kantaa, Jare pohtii. – Jaanko poliittisen postauksen vilpittömästi, vai vain, koska muutkin jakavat? Yritänkö pestä käteni ongelmista ja hyvittää tekoni pelkällä some-päivityksellä?Toisaalta valta tuo mukanaan vastuuta. Sen kantaminen tuntuu oikealta.

– Välillä minua pelottaa puhua vaikeista aiheista ääneen,koska en koe olevani tarpeeksi fiksu, VilleGalle myöntää.

– Olen silti laskeskellut, että jos Instagram-tililläni on 150 000 seuraajaa, kanavaa olisi järjetöntä käyttää pelkästään baaritiskiselfieihin. Jatkossa tahtoisin käyttää alustaani enemmänkin hyvään. Viimeksi lähdin mukaan Mieli ry:n kampanjaan, jonka tarkoitus oli taklata nuorten mielenterveyshaasteita.

Sanojen lisäksi tarvitaan tietenkin tekoja. Niitä Jare ja VilleGalle tahtovat tehdä muun muassa nostaessaan esiin lupaavia artisteja ja tarjoamalla näille levytyssopimuksia.

– Tunnemme keskustelun siitä, että mekin olemme valkoisia tyyppejä, jotka tekevät elantonsa alun perin mustalla musiikilla. Pyrimme tekemään oman osamme etsiessämme yhtiöllemme mahdollisimman erilaisia tekijöitä erilaisista taustoista.

Lapsuudenkaverit yhdessä

Niin, ”meidän yhtiö”! JVG:n lisäksi on toinenkin tärkeä kolmen kirjaimen yhdistelmä: PME. Jenkkiräppärien tyyliin Jare ja Ville tiesivät jo varhaisessa vaiheessa, että oman artistin uran rinnalle kannatti kehittää ikioma levy-yhtiö, jonka liiketoimintaan voisi keskittyä vielä silloinkin, kun oma pop-ura ei enää inspiroi.

Ensimmäiset vuodet PME-levy-yhtiön konttorihommia huhkittiin pakettiauton perästä. Nyt toiminta on ammattimaistunut ja kasvanut. Yhtiöstä on vaivihkaa versonut yksi Suomen kiinnostavimmista musiikkihautomoista. Saavutuksista, ennätyksistä ja kasvusta huolimatta kaikista tärkeintä on silti kaikki se, mikä ei ole muuttunut.

– Meillä on yhä sama kaveripiiri kuin uramme alussa. Nyt osa lapsuudenkavereistamme on vain töissä levy-yhtiössämme, Jare kertoo. Se on niitä juttuja, joilla on aidosti merkitystä.

– Saavutukset eivät tuo onnea, sillä ainakin itse olen ollut surullisimmillani silloin, kun olemme olleet korkeimmillamme, VilleGalle tunnustaa.

– Sen sijaan olen fiiliksissä siitä, että emme ole kasvaneet Jaren kanssa erillemme. Nauramme yhä samoille, tyhmille jutuille. Olemme yhä yhdessä tässä.