Tällä hetkellä jo yli 85 prosenttia suomalaisista kotitalouksista on liittynyt Plussa-ohjelmaan. Näistä yli 90 prosenttia käyttää Plussa-korttia aktiivisesti kuukausittain.

Asiakkaiden palkitsemisen perusperiaatteet ovat pysyneet samoina läpi vuosien. Plussa-asiakkaalle kertyy yksi Plussa-piste jokaisesta ostoeurosta.

Merkittävin muutos on se, että Plussa-pisteiden lisäksi vain kanta-asiakkaille kohdistetut tuote-edut ovat kasvattaneet rooliaan merkittävästi. Niiden kautta kanta-asiakkaille kanavoituva palkitseminen muodostaa jo kaksi kolmasosaa Plussan asiakaspalkitsemisen kokonaismäärästä.

Jo 20 vuotta

K-Plussa on kulkenut pitkän matkan tähän päivään 1990-luvun alusta, jolloin vähittäiskauppojen kanta-asiakasohjelmia alettiin kehittää kaikilla kehittyvillä markkinoilla. Alkuvaiheessa Plussa-asiakastietoa käytettiin erityisesti kauppojen asiakasviestinnän kohdentamiseen. Nyt ohjelman keräämää tietoa hyödynnetään myymäläverkoston suunnittelussa ja erityisesti kauppakohtaisten tavaravalikoimien kehittämisessä asiakkaan tarpeita vastaavaksi.

Digitaalinen murros on muuttanut K-Plussaa entisestään. Asiakkaille voidaan tarjota esimerkiksi henkilökohtaisia, omaan ostohistoriaan perustuvia etuja.

K-Plussan esikuvia ovat olleet muun muassa Iso-Britannian merkittävimpien vähittäiskauppaketjujen Tescon ja Sainsbury´sin kanta-asiakasohjelmat.

Kansainväliset ohjelmat ovat usein vain yhden tavara-alan – useimmiten ruokakaupan – toimintamalleja. Plussa-ohjelmassa on ruokakaupan lisäksi mukana monipuolinen verkosto muun muassa rakentamisen ja remontoinnin, pukeutumisen, liikunnan, autohuollon, hotelli- ja ravintolatoiminnan, matkailun ja koko perheen vapaa-ajanviettopalveluiden toimialoilta.

Parhaat edut

K-ryhmän parhaat asiakkaat saavat nauttia K-ryhmän parhaista eduista. Plussa-etujen lisäksi he saavat muun muassa arvokkaita lisäetuja K-ryhmän kaupoista ja yhteistyökumppaneilta, henkilökohtaisempaa palvelua sekä mahdollisuuden vaihtaa K-ryhmän Plussa-pisteitä ja Finnair Plus -palkintopisteitä keskenään. Parhaiden asiakkaiden käytössä on myös oma asiakaspalvelulinja.

Parhaaksi asiakkaaksi pääsee, kun talouden Plussa-ostot K-ryhmän kaupoista ovat ylittäneet edeltävän 12 kuukauden aikana 6 500 euroa. Plussa-ostoihin lasketaan mukaan pääkorttilaisen sekä siihen mahdollisesti liitettyjen rinnakkaiskorttilaisten ostot.

Opiskelijan K-Plussa

Tänä syksynä käynnistettiin uusi etuohjelma, Opiskelijan K-Plussa. Korkeakouluopiskelijoille suunnattu ohjelma on opiskelijoille ilmainen.

Opiskelijan K-Plussalla tehdyistä ruokaostoksista saa takaisin viisi prosenttia Plussa-rahana, jos päivittäistavaraostoksia kertyy kalenterikuukauden aikana yli 75 eurolla. Opiskelijan K-Plussalaiset saavat muitakin etuja esimerkiksi K-Rauta.fistä, Caara.fistä sekä huonekaluliike Sotkasta.

Lisää hyötyä

Juhlavuottaan viettävä etuohjelma ei suinkaan jää lepäämään laakereilleen.

– Jatkossa asiakasetuja sovitetaan eri elämäntilanteissa oleville asiakkaille, asiakasohjelman käyttöä helpotetaan ja Plussa-kumppanien verkostoa laajennetaan, senior advisor Tapio Näveri K Digitalista luonnehtii.

Hänen mukaansa maailmalla on vahvana trendi, jossa kanta-asiakasohjelman kautta kertyvää tietoa kulutuskäyttäytymisestä jalostetaan entistä pidemmälle.

Tulevaisuudessa halutaan tuottaa asiakkaalle entistä konkreettisempaa hyötyä ja helpotusta arjen askareisiin.

Nopeat

Jenna Kankaanpää, Hämeenlinna. Perheeseen kuuluvat puoliso Ville ja lapset Enne, 7, ja Aida, 11.

”Käymme kaupassa usein suoraan töistä. Plussa-kortin numerolla käyttöön saatu ilmainen K-Ruoka-sovellus pelastaa silloinkin. Valmiin ostoslistan voi jakaa muille perheenjäsenille, ja sovellus näyttää tuotteesta myös kuvan. Näin saan varmasti kaupasta Villenkin tuomana pyytämääni merkkiä.

Puhelimeni näytölle ilmestyy reitti lähikaupan käytäville ostoslistan mukaisessa järjestyksessä. Harhailuun ei tärväydy aikaa. Parasta K-Ruoka-mobiilisovelluksessa on se, että se tuntee ostoskäyttäytymiseni ja osaa suositella tuotteita ja tarjoilla juuri minulle räätälöityjä tarjouksia. Ne ovat monesti ratkaisseet ruokapähkäilyn kotimatkalla töistä.

Laitan ruokaa mahdollisimman paljon itse ja satsaan lähiruokaan, reilun kaupan tuotteisiin ja välillä luomuun. Esikoisemme Aida on innokas leipuri. K-ruoka-sovelluksen kanssa hänetkin voisi lähettää useammin itsekseen kauppaan. Nyt hän tekee jo välillä pieniä ostoksia, kuten sunnuntaiaamujen herkkuaamupalaostoksia.

Plussa-kortti on ollut käytössäni jo 15 vuotta. Henkilökohtaiset pikkujutut tuntuvat kivalta. Katsastan tarkkaan Plussa-kortilla saatavat tarjoukset ja saatan valita päivän ostospaikan niiden perusteella.

En halua nähdä vaivaa etuohjelman etujen opettelemiseen. K-Plussa-etuohjelmassa on kaikki tarpeellinen, mutta ei mitään ylimääräistä säätöä.”

Nautiskelijat

terttu ja lenni

Terttu ja Lenni Kultanen, Espoo.

”Olemme käyttäneet K-Plussa-korttia koko sen olemassaolon ajan. Korttia tulee vilauteltua pari kertaa viikossa.

Kalatiskin kivalta Kimmolta ostamme tuoretta merianturaa paistettavaksi voin kanssa tai raakaa mustekalaa kypsytettäväksi vesihauteessa. Kuten aina muuallakin, käymme yhdessä myös ostoksilla K-Citymarket Sellossa.

Emme kirjoita ostoslistoja valmiiksi, vaan teemme valinnat yhdessä sen mukaan, mitä hyvää on kulloinkin tarjolla.

Olemme nautiskelijoita ja haluamme tietysti parasta. Meille ihan erityisen tärkeää on tuore kala- ja äyriäistarjonta. Toivomme, että valikoimassa on muutakin kuin kaikkein tavallisinta tarjontaa. Tässä oma kauppamme lyökin kaikki muut laudalta. Myös juustotiski on erinomainen.

Valitsemme ostospaikan valikoiman mukaan. Uskomme, että Sellon K-Citymarket on Suomen parhaita, ellei jopa paras. Valikoima on aina erinomainen ja saamme samasta paikasta kaiken, mitä etsimme. Myös palvelu on erittäin hyvää.

Oman kaupan henkilökunta on tullut tutuksi vuosien varrella. Kasvottoman itsepalvelun aikaan on kivaa, että kauppareissulla tervehditään ja voi vaihtaa muutaman sanan tutun tuoretiskin myyjän kanssa.

Koska käymme usein samassa liikkeessä, mieltymyksemme ovat jo hyvin henkilökunnan tiedossa, ja he osaavat suositella uusiakin meille sopivia ideoita.

Emme erityisesti seuraa Plussa-rahakertymää, mutta laadun ja palvelun perässä tulemme keskittäneeksi ostoksemme Plussa-paikkoihin.

Kun näemme kassalla, että tilille on kertynyt Plussa-rahaa, käytämme sen aina saman tien pienentämään laskun loppusummaa.

Plussa-raha on paljon kätevämpi kuin entiset Plussa-setelit, jotka saattoivat unohtua kotiin ja jäädä käyttämättä.”

Näin Plussa syntyi

TapioNaveri

Tapio Näveri, Senior Advisor, K Digital.

Miksi Plussa päätettiin perustaa?

Plussa oli luonteva askel 1990-luvun alussa käynnistetylle K-Etukortti-kanta-asiakasohjelmalle. Halusimme laajentaa yksittäisiin tuotteisiin perustuvat asiakasedut koskemaan kaikkia asiakkaan tarvitsemia tuotteita ja kannustaa asiakkaita antamaan kattavammin tietoja ostokäyttäytymisestään K-ryhmän toiminnan kehittämiseksi asiakkaiden tarpeita vastaavaksi.

Miten digitalisaatio on vaikuttanut kanta-asiakasohjelmaan?

Digitalisoituva toimintaympäristö on toisaalta haaste, mutta myös merkittävä mahdollisuus vähittäiskauppojen kanta-asiakasohjelmille. Entistä automaattisemmat ja asiakasystävällisemmät toimintamallit edellyttävät jatkossa entistä enemmän asiakkaan tunnistamista ja hänen toiveistaan ja tottumuksistaan antaman informaation hyödyntämistä ostoprosessin eri vaiheissa.

Ostamiseen ja arjen rutiinien sujuvoittamiseen tähtäävien palveluiden kehittäminen vaatii kykyä informaation käsittelyyn. Tässä tehtävässä kanta-asiakasohjelmien ympärille rakentuneet informaatiovarastot ja kyvykkyydet informaation jalostamiseen muodostavat tulevaisuudessa entistä olennaisemman kivijalan toiminnalle. Voidaankin perustellusti sanoa, että jos K-ryhmällä ei olisi jo Plussa-ohjelmaa, niin viimeistään nyt se olisi perustettava.

Lue lisää aiheesta