Kristiina Mäkelä: Kotimaisuuden fani

Ensin iski valtava onni, liikutus ja helpotus – sitten tyhjyys. Kun Kristiina Mäkelä kolmiloikkasi itselleen EM-hopeaa elokuussa, hän oli tavoitellut aikuisten arvokisamitalia yli kymmenen vuoden ajan. Sen saavuttaminen sai hänet hetkeksi häkeltymään.

– Mielessä kävi, että tässäkö tämä nyt oli. Viedäänkö minulta nyt jotain pois? Tunnelma oli hieman kuin autolla ajaessa poliisin nähdessä: yhtäkkiä sitä miettii, ajanko ylinopeutta ja onko turvavyö kiinni. Toisaalta ymmärsin, että reaktioni oli inhimillinen. Nyt tunnen ylpeyttä siitä, että onnistuin, Mäkelä sanoo.

Hopeamitali on hänellä usein repussa mukana. Kolmionmuotoinen mitali on painava ja jykevä.

– Haluan jakaa iloani muillekin. Ei tästä mitalista komeroon suljettuna ole mitään hyötyä, hauskempaa on nauttia siitä yhdessä toisten kanssa.

Kristiina Mäkelä vaikuttaa ulospäinsuuntautuneelta ja positiiviselta ihmiseltä. Hän itse sanoo olevansa sama ihminen sekä urheilukentillä että vapaa-ajallaan.

– Minusta on helpompaa, että on vain yksi Kristiina. En vedä päälleni erilaisia rooleja. Toisaalta ei minulla ole erikseen työ- ja vapaa-aikaa. Urheilu menee kaiken edelle.

Kristiina kertoo päätyneensä ammattiurheilijaksi sattumalta. Hän oli keskimmäinen kolmesta tytöstä. Perhe asui Orimattilassa kaupungissa, mutta kesät he viettivät mummolassa maaseudulla.

– Olin tekevä ja vilkas lapsi, joka oli monessa mukana. Isosiskoni oli harkitseva tarkkailija, minulla taas oli aina vauhti päällä.

Mäkelällä ei ollut idoleita tai esikuvaa, jonka kaltaiseksi hän olisi halunnut tulla, mutta urheilullinen hän oli jo lapsena. Talvet Kristiina pelasi koripalloa, kesät yleisurheili. Kun hän ei enää 13-vuotiaana saanut Orimattilassa koripallosta kasaan joukkuetta, oli aika keskittyä yleisurheiluun.

Luokan hujoppi

Samoihin aikoihin Kristiina koki myös merkittäviä muutoksia kehossaan. Hän venähti nykyiseen 185-senttiseen mittaansa nopeasti. Se oli geneettistä: Mäkelän suvussa oli aina ollut paljon isoja, pitkiä miehiä ja mummillakin oli pitkät jalat.

– Teininä muutuin ujoksi, koska olin yhtäkkiä kaikkia luokkatovereitani pidempi. Aloin vetää itseäni kasaan ja painaa ryhtiäni alaspäin, etten erottuisi joukosta. Vaateliikkeessä yksikään lahje ei enää ylettynyt nilkkani yli. Eikä ylety vieläkään. Varsinkin housuja on yhä todella vaikea löytää.

Toisaalta pituudesta oli hyötyä yleisurheilussa. Pitkät jalat auttoivat Kristiinaa hyviin suorituksiin.

Ensirakkauteni oli korkeushyppy. Etenin siinä nopeasti.

16-vuotiaana Mäkelältä kuitenkin puuttui korkeushyppytuloksestaan kahdeksan senttiä vaaditusta rajasta nuorten yleisurheilun arvokisoihin. Valmentajan kanssa hän pähkäili, että puuttuvat sentit voisi saavuttaa kolmiloikassa.

Kolmiloikassa Mäkelä sitten hyppäsikin kolmetoista senttiä yli nuorten arvokisarajan. Se oli kova tulos aikuistenkin sarjassa mitattuna.

– Tajusin, että ehkä kolmiloikka onkin se minun juttuni. Samalla tuntui hassulta, että apua, enhän ole tehnyt mitään tämän eteen. Silti itkin helpotuksesta, koska tiesin täyttäneeni muiden odotukset.

Sopiva määrä kovuutta

Niin, muiden odotukset. Niiden kanssa jokainen urheilija joutuu painimaan. Aikuisena Kristiina Mäkelä on kuitenkin pyrkinyt opettelemaan eroon tästä ajattelutavasta.

Nykyään Mäkelä haluaa urheilla ensisijaisesti itselleen. Sitä varten hän on palkannut psyykkisen valmentajan.

– Urheilussa on aivan yhtä tärkeää olla paitsi fyysisesti, myös psyykkisesti parhaassa mahdollisessa kunnossa. Minusta on vain järkevää käyttää apuna henkistä treenaria valmentajan, managerin, fysioterapeutin ja ravitsemusterapeutin rinnalla.

Psyykkinen valmentaja on auttanut Mäkelää tulemaan sinuiksi itsensä kanssa ja opettanut hänelle itsetuntemusta. Sitä hän tietää tarvitsevansa sekä menestyksen hetkellä että haasteellisissa tilanteissa.

– Minulle on sanottu, että olen henkisesti vahva. Mutta en ole omasta mielestäni ollut sitä aina. Jos mietin taaksepäin kaksikymppistä Kristiinaa, silloin minulta ei vielä löytynyt sitä kovuutta, mitä tässä työssä vaaditaan.

Kovuus tarkoittaa Kristiinalle esimerkiksi sitä, että hän haluaa pohtia asioita ääneen ja ajatella kriittisesti. Hän muistuttaa, että se tarkoittaa kuitenkin eri asiaa kuin kritisoiminen. Sitäkin hän on kyllä itse osakseen saanut.

– Kovuutta tarvitaan, jotta kestää sen, että saa välillä osakseen tosi rumia kommentteja. Niitä voi tulla esimerkiksi kisa-katsojilta netissä. Urheilijan tulee kestää myös sitä, että asiantuntijat arvostelevat ja media kirjoittelee. Pitää löytyä kovuutta, että pystyy tässä lihamyllyssä pitämään puolensa.

Kotimaisuuden fani

Urheilu-uran ohella Kristiina Mäkelä on ollut innostunut myös opiskelusta. Hän valmistui viime vuonna maataloustieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta. Gradu on tarkoitus tehdä kolmiloikkauran jälkeen.

Biologia kiinnosti Mäkelää jo lukiossa. Sitten hän törmäsi netissä surffaillessaan kotieläintieteeseen. Lapsuuden kesät mummolassa maatilan läheisyydessä olivat opettaneet Mäkelää arvostamaan suomalaista ruoantuotantoa, josta hän halusi oppia lisää.

– Minua kiinnostaa ruoan alkuperä. Emme välttämättä tule ajatelleeksi, miten hienoa on, että suomalainen ruoka on niin puhdasta ja laadukasta. Sitä ei pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä.

Kristiina pyrkiikin suosimaan suomalaista sekä ruokakaupassa että ravintoloissa käydessään. Kaupan heviosastolta hän valitsee kotimaisia kasviksia aina, kun niitä on tarjolla. Ravintolassa liha-annosta tilatessaan hän selvittää, mistä maasta lihat ovat peräisin.

Vaikka Mäkelä kertoo olevansa hyvin eläinrakas, hän ei ole kasvissyöjä. Lihaa hän syö käytännön syistä: kokonaisuuden kannalta urheilijana on helpompaa optimoida tarvittavat ravintoaineet eläinproteiinien avulla.

– Keskityn arkisissa valinnoissani siihen, ettei ruokaa jäisi yli. Olen myös pedantti lajittelija. Jos rahkapurkissa on folio, pahvia ja muovia, ne menevät kaikki omiin koreihinsa.

Välillä Mäkelä myös poimii huvikseen roskia maasta.

– On hyvän mielen teko napata roska luonnosta ja viedä se roskikseen.

Samaa mentaliteettia hän noudattaa kadulla kävellessään myös ihmisten kanssa. Hän ajattelee, että aina voi hymyillä vastaantulevalle, koska hymy tarttuu.

– Hymykin voi olla pieni, arkinen hyvä teko.

Treenien välissä lypsytilalle

Kristiina Mäkelä kokee, että nyt kolmenkymppisenä hän alkaa jo tietää ja ymmärtää, kuka hän oikeastaan on. Se tarkoittaa, että hän osaa entistä paremmin pitää puolensa ja arvostaa itse itseään. Pyöreät 30 vuotta hän täyttää 20. marraskuuta.

Joskus tornitalo uhkaa silti kaatua. Silloin Kristiina pyrkii keskittämään energiansa siihen, mikä on kyseisessä hetkessä kaikkein tärkeintä ja välttämättömintä.

– Rohkeinta, mitä huippu-urheilija voi joskus tehdä, on olla tekemättä yhtään mitään. Välillä oikea ratkaisu on maata sohvalla tai mennä nukkumaan. Ne ovat silti kovia paikkoja: aina on mielessä, että jos nyt kuitenkin tekisin vielä sen yhden treenin.

Mäkelän peruspäivä alkaa ennen aamukahdeksaa happihyppelyllä ja venyttelyllä. Sen jälkeen hän syö aamupuuron metsästä hakemiensa mustikoiden ja vadelmien kanssa.

– Minulla on pakastin täynnä itsepoimittuja marjoja.

Aamupalan jälkeen Mäkelä suuntaa ensimmäisiin treeneihinsä. Puolen päivän maissa hän syö lounaan lautasmallin mukaan, jonka jälkeen vuorossa on palauttelua. Silloin Kristiina saattaa esimerkiksi vetäistä jalkaansa niin sanotut recovery bootsit eli kengät, joissa on puristelevat palautumislahkeet. Toiset treenit ovat vuorossa neljältä iltapäivällä. Nukkumaan hän menee iltakymmenen ja -yhdentoista välillä.

Urheilun vastapainoksi Kristiina nauttii kovasti luovasta tekemisestä. Hän esimerkiksi maalaa mallista tai harjoittelee sähköpianolla, joka opettaa häntä soittamaan valojen ja värien avulla.

Kun käynnissä on niin sanottu ylimenokausi ilman treenejä, Mäkelä saattaa piipahtaa ystävänsä Ellan lypsytilalla Kauhavalla lehmiä rapsuttelemassa. Välillä Mäkelä myös vetää päällensä maatilan vermeet ja auttaa ihan käytännössäkin, esimerkiksi ruokkimalla vasikat tai vaihtamalla kuivikkeita.

– On ihanaa keskittyä välillä johonkin ihan muuhun kuin urheiluun ja tehdä vain mitä käsketään. Tosin olen nykyään jo aika hyvä ongelmanratkaisija itsekin, enkä välttämättä edes tarvitse Ellan ohjeita.

Seuraavaksi Kristiinaa  odottaa paluu töiden ääreen. Urheilija aloittaa uuden kauden jälleen nollasta. Aiempi menestys kun ei takaa mitään, vaan oma paikka pitää ansaita yhä uudestaan. Se tarkoittaa hallikautta, treenileirejä ja lisää kilpailuja.

– Lähden uusimaan ja kirkastamaan mitaliani.

Kauempana tulevaisuudessa Kristiina Mäkelä haaveilee lapsista ja perheestä. Niiden aika on kuitenkin vasta urheilu-uran jälkeen.

– Perhe on minulle tosi tärkeä. Suurin unelmani onkin, että minulla joskus on oma rakastava perhe ja lapsia. Niiden aika ei ole kuitenkaan nyt. Ajattelen silti, että saan jo nyt unelmoida ihanista, tulevista asioista.

Kuka

Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä, 29. Syntyi Orimattilassa, asuu Helsingissä. Saavutti EM-hopeaa Saksassa viime kesänä.

Juuri nyt

Edessä kuukauden treenileiri Etelä-Afrikassa.

Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 11/2022