Kuluttajan ratkaisevat valinnat

"Pieni määrä aurinkopaneeleja ostaneita ihmisiä käynnisti vallankumouksen, joka muuttaa koko maailmaa", kirjoittaa Risto Isomäki kolumnissaan.

PESSIMISTIEN MUKAAN kuluttajan valinnoilla ei ole ilmaston kannalta todellista merkitystä, koska tärkeimpiin asioihin ei voi vaikuttaa ostopäätösten kautta. Tämä on vaarallinen näköharha.  Todellisuudessa ympäristötietoisten ihmisten ostopäätöksillä on ratkaiseva merkitys.  Kuluttajat, jotka ovat  alkuvaiheessa valmiita maksamaan paremmista vaihtoehdoista vähän ylimääräistä, auttavat ilmaston kannalta oleelliset uudet tuotteet markkinoille.

1970-LUVUN ALUSSA maailmassa oli noin viiden megawatin verran aurinkopaneeleja. Aurinkosähkön asennettu kapasiteetti kuitenkin kasvoi pikku hiljaa. Paneelisarjojen pidentyessä hinnat halpenivat, niin kuin teollisessa tuotannossa tapaa käydä. Kymmenille tuhansille suomalaisille kesämökeille asennetut aurinkopaneelit olivat osa tätä kehitystä. 2000-luvun alussa  hinnat olivat tippuneet niin alas, että 1,3 miljoonaa saksalaista kotitaloutta päätti asentaa aurinkovoimaloita omille katoilleen.

Aurinkosähkön tuotantokapasiteetti maailmassa moninkertaistui jälleen, nyt noin 5 000 megawattiin. Samalla aurinkopaneelien hinta tipahti taas 80 prosenttia ja niistä tuli halvin tapa tuottaa sähköä lähes kaikilla sähköverkkojen ulkopuolella olevilla alueilla.

Nyt maailmassa on noin 700 gigawatin verran asennettua aurinkosähköä. Auringon valolla tuotetusta sähköstä on tullut niin halpaa, että sähköautot voivat korvata pian suurimman osan polttomoottoriautoista.

Sähköautojen yleistyminen lisää aurinkopaneelien suosiota entisestään, koska monet haluavat jatkossa tuottaa itse autojensa käyttövoiman. Uusimman arvion mukaan maailmassa on 30 vuoden päästä yli 25 000 gigawattia aurinkopaneeleja, viisi miljoonaa kertaa enemmän kuin viisikymmentä vuotta sitten.

Tämä todennäköisesti laskee aurinkosähkön hinnan niin alas, että myös hiilineutraalin teräksen sekä lentokoneiden ja laivojen polttoaineiden tuotannosta aurinkosähkön avulla tulee taloudellisesti kannattavaa.

Toisin sanoen suhteellisen pieni määrä aurinkopaneeleja ostaneita ihmisiä käynnisti vallankumouksen, joka muuttaa koko maailmaa.

Myös maa- ja ilmalämpöpumppujen, induktiolevyjen, led-valojen ja monien muiden ilmaston kannalta ratkaisevan tärkeiden keksintöjen yleistyminen on noudattanut samantyyppistä logiikkaa. 

TÄLLÄ HETKELLÄ asetelma on erityisen selkeä erilaisten uusien vegaanisten elintarvikkeiden kohdalla. Kasvi- ja sieniproteiineista sekä jatkossa aidosta keinolihasta ja bakteerien tuottamista proteiineista valmistetut vegaaniset vaihtoehdot ovat vielä jonkin verran kalliimpia kuin aidot eläinperäiset tuotteet. Kun suurin osa ihmisistä suosii vegaanisia vaihtoehtoja aidon lihan asemasta, niiden kysyntä kasvaa riittävästi ja niistä tulee eläinperäisiä tuotteita halvempia, koska niiden tuotantokustannukset ovat pienemmät.

Härkiksen, Nyhtökauran, Beanitin ja Oatlyn kaltaisten vegaanisten tuotteiden suosiminen saattaa siis jo lähitulevaisuudessa eliminoida ison siivun ihmiskunnan kasvihuonepäästöistä. Lisäksi eläintuotannon väheneminen vapauttaisi valtavia maa-alueita hiilen sidontaan. Maata tarvittaisiin myös rakennuspuun, puupohjaisten vaate- ja hiilikuitujen sekä muovien ja muiden biotalouden raaka-aineiden tuotantoa varten.

Risto Isomäki on kirjailija, tiedetoimittaja ja ympäristöaktivisti.

JULKAISTU   1.4.2020TEKSTI   Risto IsomäkiKUVAT   Kaisu Jouppi

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?