paakirjoitus ari akseli pif

Kuuleeko K?

"Ruokaostosten hiilijalanjälkimittari on esimerkki meiltä paljon toivotusta palvelusta", kirjoittaa Ari Akseli Pirkan pääkirjoituksessa.

YRITYKSIÄ SYYTETÄÄN usein siitä, etteivät ne oikeasti ymmärrä asiakkaiden tarpeita ja toiveita. K-ruokakaupat saavat vuosittain lähes 2 miljoonaa asiakaspalautetta. Päivittäin ruokakaupoissamme käy yli 1,2 miljoonaa asiakasta. Näissä kohtaamisissa syntyy arvokasta vuoropuhelua asiakkaidemme ja kauppiaidemme välillä.

Uskallan siis sanoa, että K kuuntelee ja kuulee toiveesi ja palautteesi. Ja vie sen myös teoiksi.

Saamme valtavasti esimerkiksi valikoimiin liittyviä toiveita, ja kauppiaamme myös toteuttavat näitä koko ajan. Suurimmissa K-Citymarketeissa voi olla yli 32 000 tuotetta. Aina määrä ei ratkaise – pienemmän K-Marketin valikoima voi olla juuri se osuvin oman korttelin asiakaskunnalle, heidän toiveidensa mukaan tarkkaan rakennettu. Jokainen K-ruokakauppa on erilainen, kaupunginosansa tai kylänsä näköinen.

K-RUOKAKAUPOILLA on tärkeä rooli arkemme helpottamisessa. Kivijalan lisäksi kohtaamme asiakkaat yhä useammin verkossa. Palaute ohjaa myös ruoan verkkokaupan asiakaspolun rakentamista klikkauksista kohtaamisiin kotiovella.

Ruokaostosten hiilijalanjälkimittari on esimerkki meiltä paljon toivotusta palvelusta – sitä on toivonut myös yksi kokonainen koululuokka. Tämän toiveen aiomme toteuttaa vielä tänä vuonna, kun jokainen halukas pääsee tarkastelemaan ostostensa hiilijalanjälkeä K-Ostokset-palvelussa.

Tavoitteenamme on tehdä vastuullisista valinnoista ruokakaupassa vielä helpompia, ja tarvitsemme tässäkin teidän apuanne. Laittakaa palautetta. Se auttaa meitä näkemään kulman taakse ja rakentamaan huomisen kauppaa.

KUKA HÄN ON?

Ari Akseli, päivittäistavarakaupan toimialajohtaja, treenaa salilla, hiihtää, lukee dekkareita ja ammattikirjallisuutta.

ARJESSA TÄRKEINTÄ...

on auttaa muita onnistumaan. Johtamisen syvin ydin löytyy siitä, minkälainen vaikutus sinulla on muihin ihmisiin.

TULEVAISUUDESSA TOIVON...

vastuullisuuden nousevan tärkeämmäksi kriteeriksi ostospaikan valinnassa ja yksittäisissä ostoksissa.

LUE LISÄÄ

Hiilijalanjälkimittari auttaa arjen ruokavalinnoissa

JULKAISTU   25.9.2019TEKSTI   Ari AkseliKUVAT   Milka Alanen

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?