Rakennukset, joiden ohi kulkee päivittäin kiinnittämättä niihin huomiota, suomalaiset pikkukaupungit ja kirkonkylät. Niistä kuvataiteilija Jenni Yppärilä, 36, pitää, ja niistä hän tekee kolmiulotteisia maalauksiaan.

– Kun jokapäiväisen näyn irrottaa maisemastaan, sen voi nähdä eri tavalla.

Taidekeskus Salmelan nuorten taiteilijoiden kilpailun voittaneen Jenni Yppärilän teokset rikkovat veistoksen ja perinteisen maalauksen rajapintaa. Seinälle kiinnitettävissä töissä rakennukset ovat tunnistettavia, mutta eivät pienoismalleja. Jenni venyttää ja lyhentää rakennusten mittasuhteita.

– Rakentaminen ja nikkarointi ovat aina kiinnostaneet minua. Jo lapsena tein puutöitä papan kanssa. Aikuisena, kun tiesin haluavani kuvataiteilijaksi, alkoi tuntua, että litteällä taulupohjalla en saa ilmaistua tarpeeksi paljon. Haluan myös tuntea materiaalini omin käsin.

Jenni Yppärilä tallentaa ajankuvaa, suomalaista maisemaa, joka muuttuu koko ajan, ränsistyy, autioituu, saa purkutuomioita eikä ole aina pelkästään kaunista. Ensi kesänä Huuto-galleriassa Helsingissä nähdään näyttely, jonka teokset ovat syntyneet entisessä Lampinsaaren kaivoskylässä Pohjois-Pohjanmaalla.

Kesko osti taidekokoelmaansa Jenni Yppärilän työn K-kauppa Pirkkala (2013).

Tutustu Jennin töihin: jenniypparila.com