laakkeet lahikaupasta 1

Lääkkeet lähikaupasta

Kun matkaa apteekkiin kertyy yli 60 kilometriä, särkylääkkeen saaminen lähikaupasta helpottaa arkea Kalkkisten kylällä Päijät-Hämeessä.

– TÄMÄ ON TÄRKEÄ palvelu syrjäkylällä. Ostan tarvittavat lääkkeet ruokaostosten yhteydessä, kertoo Annu Jantunen Asikkalan Kalkkisista.

Kylällä on apteekin palvelupiste paikallisessa K-Market Lampisessa. Sieltä löytyvät yleisimmät itsehoitolääkkeet särkytableteista kyypakkauksiin.

– Lähin apteekki on 32 kilometrin päässä Vääksyssä. Päivystävä apteekki on yli 50 kilometrin päässä Lahdessa. Olen ostanut vuosien varrella apteekin palvelupisteestä supot kuumeiselle lapselle ja särkylääkkeet koko perheelle. Myös koiran matolääkkeet ovat löytyneet täältä, kertoo kahdeksanhenkisen perheen äiti Annu Jantunen.

K-Market Lampisessa sijaitseva apteekin palvelupiste on arvokas lisä elinvoimaisen, reilun neljänsadan kyläläisen ja kylän väkiluvun tuplaavien kesälomalaisten palveluihin. Kaupassa sijaitsee apteekin palvelupisteen lisäksi posti.

Kylällä on myös koulu, pankki ja baari.

– EMME OLE PROVIISOREITA , vaan asiakkaan on itse tiedettävä ja sanottava mitä hän haluaa. Me sitten noudatamme lääkkeiden vuorokautista ostorajoitusta. Eli kuinka paljon vaikkapa sitä Buranaa saa kerrallaan ostaa, kertoo kauppias Arto Lampinen K-Market Lampisesta.

laakkeet lahikaupasta 2

Lääkkeet ovat esillä lukitussa vitriinikaapissa Lampisen kaupan kassan yhteydessä. Kauppias ja kaupan henkilökunta huolehtivat lääkkeiden oikeasta säilytyslämpötilasta ja tarkastavat, että lääkkeiden viimeinen käyttöpäivä ei ole ylittynyt.

– Tämä on ojentamispalvelu samalla tapaa kuin tupakan myynnissä. Emme ota kantaa tai suosittele lääkkeitä, eikä meiltä niistä oikein kysytäkään, Lampinen kertoo.

Lääkeneuvonnasta vastaa aina apteekki. Jokaisessa palvelupisteessä myytävässä lääkepakkauksessa on apteekin yhteystiedot, ja apteekkilaisen tavoittaa puhelimitse myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Jo kymmenen vuotta K-Market Lampisessa toimineessa apteekin palvelupisteessä myytävät lääkkeet vaihtelevat kausiluontoisesti. Talven nuhakaudella kaupasta haetaan flunssalääkkeitä ja korvatippoja, keväällä allergialääkkeitä ja kesällä kyypakkauksia. Moni kyläläinen ja kesäaikaan lomailija käyttää apteekkipalvelua.

– Ajattele nyt, jos lapsen korva kipeytyy viikonloppuna ja särkylääkkeen hakeminen päivystävästä apteekista on sadan kilometrin ajoreissun takana. Kyllä se elämää helpottaa, kun välittömän avun saa tästä vierestä. Moni on tästä palvelusta tosi mielissään, Arto Lampinen kuvailee.

Ennen K-Market Lampista apteekin palvelupiste sijaitsi kylän baarissa.

Ennen K-Market Lampista apteekin palvelupiste sijaitsi kylän baarissa. Kun apteekin palvelupisteen, aikaisemmin lääkekaapin, lupa oli vanhenemassa ja toiminta loppumassa, Lampinen lähestyi Sysmän apteekkia ja tiedusteli mahdollisuutta perustaa palvelupiste kauppaan.

SUOMESSA ON LÄÄKEALAN turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan noin sata apteekin palvelupistettä.

Sellainen voidaan perustaa esimerkiksi haja-asutusalueelle tai kyläkeskukseen, jos alueella ei ole toimintaedellytyksiä varsinaisen sivuapteekin pitämiselle.

Fimea myöntää lupia myös väliaikaisille apteekkien palvelupisteille isoihin tapahtumiin, kuten Suviseuroihin. Apteekin palvelupiste löytyy myös Kemijärven kaupungin kirjastoautosta ja joidenkin isoimpien laskettelukeskusten yhteydestä.

Työnjako palvelupisteen hoitajan ja palvelupisteen lupaa hakeneen apteekin välillä on selkeä. Apteekkari vastaa aina palvelupisteen lääkeneuvonnasta ja -valikoimasta, tiloista, toiminnasta sekä lääkkeiden kuljetuksesta ja varastoinnista. Hän myös perehdyttää palvelupisteen hoitajan ja hoitajan sijaiset työhön sekä tarkastaa palvelupisteen toiminnan.

– Tilitän lääkkeiden myynnin apteekkarille kerran kuukaudessa. Pari kolme kertaa vuodessa apteekkari tarkistaa lääketilanteen ja -valikoiman. Lääkkeet ovat aina apteekkarin omaisuutta, Arto Lampinen painottaa.

Lue lisää:

Apua särkyyn lähikaupan hyllyltä?

JULKAISTU   3.4.2019TEKSTI   Tanja RinkinenKUVAT   Juha Juntto

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?