Lapsen harrastaminen on iso ilo, mutta moni vanhempi myös väsyy jatkuvassa kuskaamis- ja aikatauluttamispaineessa. Oman väsymyksen tunnustaminen saattaa olla vaikeaa, kun harrastus on kerran aloitettu.

Liikuntatieteiden tohtori, lasten liikuntakasvatuksen dosentti Arja Sääkslahti muistuttaa, ettei ohjattu harrastustoiminta suinkaan ole välttämätöntä. Vanhempien ei siis tarvitse kantaa syyllisyyttä, jos perheen ajankäytöllinen tai taloudellinen tilanne ei taivu ilta toisensa perään hallien ja kenttien laidoilla päivystämiseen tai jos teini-ikäinen haluaa lopettaa harrastuksensa.

– Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta tärkeä kokonaisliikkumisen määrä voi kertyä hyvin monella tavalla. Arkiliikunnalla, kuten välimatkojen taittamisella omin lihasvoimin, voi pitää hyvin kuntoa yllä. Riittää, jos päivään mahtuu tunti reipasta liikkumista. Moni vanhempi ottaa paineita lastensa harrastusten aloittamisesta jo hyvin varhain. Vauvauinnit, -muskarit ja muut leppoisat ryhmät ovat kivaa ajanvietettä, jos sekä lapsi että vanhempi niistä nauttii, mutta harrastamisen ei pidä olla pakkopullaa.

Liikettä ja sosiaalisia verkostoja

– Alle kolmevuotiaalle lapselle riittää, että arjessa on mahdollista ulkoilla ja olla liikkeellä perheen kanssa. Pienet retket lähellä, puistossa käyminen, pallopelit pihalla ja pyöräily riittävät hyvin vielä leikki-ikäisellekin. Pääasia on, että lapsi saa liikkua ja ulkoilla paljon.

Alle kouluikäiselle lapselle ei ole hyväksi istua pitkään paikallaan vaikkapa katselemassa passiivisesti tietokoneen tai tabletin näyttöä.

Kouluikäisen elämässä alkaa entistä enemmän korostua kavereiden merkitys, ja liikkumisesta sekä muusta harrastamisesta tulee entistä sosiaalisempaa. Vanhempien ja perheen rooli on toki edelleen tärkeä, mutta painopiste muuttuu vähitellen. Harrastuksia voi miettiä myös ihmissuhteiden näkökulmasta.

– Moni aikuinen ei ehkä tule ajatelleeksi, että harrastusten parissa luodaan tiiviitä sosiaalisia verkostoja, jotka ovat tärkeä tuki elämässä. Samanlaisista asioista kiinnostuneet kaveriporukat tulevat tärkeiksi ja uusien asioiden oivaltamisesta ja taitojen karttumisesta saa paljon iloa. Ohjatut liikuntaharrastukset voivat tarjota kaikkea tätä.

Yhteistä joutilaisuutta

Joissakin perheissä harrastaminen livahtaa kuin varkain turhankin tavoitteelliseksi, vähän kuin työksi. Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohjelmajohtaja, psykologi Marie Rautava kehottaa miettimään perheen harrastuksia ilon, onnistumisen kokemusten ja mielihyvän näkökulmasta.

Hänen mielestään on tärkeintä, että lapsi saa tehdä asioita, joista hän itse on kiinnostunut ja joiden pariin hän lähtee innolla.

– Harrastuksiksi määritellään usein vain ne asiat, jotka tapahtuvat tietyssä ajassa ja paikassa. Näin kapea määritelmä ei oikein riitä. Harrastaa voi myös vaikka lukemista, ulkoilua tai piirtämistä. Myös niistä saa iloa ja myönteisiä kokemuksia.

Marie Rautava korostaa myös perheen yhteisen joutilaan ajan merkitystä. Harrastusten ei ole tarkoitus tuntua arkea rasittavalta taakalta. Jokaisella, myös vanhemmilla, pitäisi olla omaakin aikaa ilman velvollisuuksia. Vanhempien jaksaminen vaikuttaa koko perheen ilmapiiriin.

– Joskus mietin, aliarvostavatko vanhemmat perheen yhteistä aikaa. Varsinkin nuorten kohdalla helposti ajatellaan, että he haluavat vain olla omissa oloissaan, mutta tosiasiassa pahinkin murkkuikäinen kaipaa ja arvostaa vanhemman seuraa. Sille kannattaa raivata aikaa. Hallin tai kentän laidalla seisominen ei ole sama asia kuin yhdessä oleminen kaikessa rauhassa.

Harrastus voi olla elämän suurimpia iloja

Sopiva harrastusmäärä löytyy Arja Sääkslahden ja Marie Rautavan mielestä kuulostelemalla kaikkien jaksamista.

– Jos lapsi on väsynyt ja apaattinen eikä naurua ja hymyä juuri näy, on syytä jarruttaa. Yksi merkki on sekin, jos lapsi sanoo, että harrastukseen pitää tai täytyy taas lähteä. Silloin on siirrytty rentoutumisesta suorittamiseen, Arja Sääkslahti toteaa.

Iloisen, aktiivisen ja hyvinvoivan lapsen harrastamista ei toki tarvitse rajoittaa vain siksi, että pelkää kokonaisuuden käyvän liian raskaaksi.

– Omasta harrastuksesta saadut osaamisen ja oppimisen kokemukset ovat elämän suurimpia iloja. Kannattaa antaa lapsen nauttia siitä!

Niille vanhemmille, joita arki-iltojen hullu harrasterumba ahdistaa, Arja Sääkslahdella on armollinen viesti. Ei ole pakko jaksaa!

– Ennen vanhaan oli ihan tavallista, että jos lapsi halusi harrastaa, hän kulki sinne itse. Nykyään harrastamista leimaavat usein pitkät välimatkat ja vanhempien kyytivelvoitteet. On kuitenkin niinkin, että jos ihminen jotain kovasti haluaa, hän keksii keinot haluamansa saamiseksi. Vanhemman ei tarvitse tehdä kaikkea lapsen ja nuoren eteen valmiiksi, vaan antaa heille myös mahdollisuus keksiä luovasti omia ratkaisujaan.