Laura Honkasalo: Kukkaronnyörit löysälle ruokakaupassa
"Vanhemmat muistivat vielä sodanjälkeisen pulan. Jos varoja ei ole paljon, on itsestäänselvää säästää juuri ruoasta. Mutta mitä varten?" pohtii kirjailija Laura Honkasalo kolumnissaan.
Miksi sinä äiti ostat aina samat asiat ruokakaupasta?
Esikoiseni harrastaa ruoanlaittoa paahtopaistista fine diningiin. Ei ihme, että jääkaappimme tarjonta turhauttaa nuorta kokkia. Ostan enimmäkseen edullisia elintarvikkeita: porkkanoita, perunoita, jauhelihaa ja broileria. Leikkeleet, tuoremehut ja tuore kala ovat mielestäni liian kalliita.
Ruoassa säästäminen on iskostunut minun ikäisilläni selkäytimeen: nuoruudessani naistenlehtien ruokaohjeissa oli mainittu aterian kokonaishinta. Vanhemmat muistivat vielä sodanjälkeisen pulan. Jos varoja ei ole paljon, on itsestäänselvää säästää juuri ruoasta.
Mutta mitä varten? Säästän matkakassaan, jotta voin näyttää lapsille maailmaa. Silti rahaa menee jatkuvasti kippoihin, kynttilänjalkoihin, sohvatyynyihin ja vaatteisiin. Vaatekaappini on käynyt läpi jo kaksi Konmari-käsittelyä, mutta vaatteet tuntuvat lisääntyvän itsekseen. Niitä on jatkuvasti liikaa!
Poikani kysymys ravisteli ja sai miettimään ruokakauppatottumuksiani. Pääsen helpommalla, kun ostan aina samat asiat: saman juuston ja leivän, samat jauhelihat ja broilerit.
Jo tavallisen lähikaupan valikoima tuntuu minusta välillä läkähdyttävältä. Nuori kokki sen sijaan on innoissaan, kun menemme isoon ruokakauppaan. Budjettimme ei ole niin tiukka, että olisi pakko syödä pelkkää lanttua ja porkkanaa, jotta rahat riittävät esimerkiksi lääkkeisiin. On selvää, että voisin nipistää jostain muusta kuin ruoasta.
Koska teen töitä yksin, en esimerkiksi tarvitse paljon ihania vaatteita. Yhdessä syöminen ja ruoan laittaminen sen sijaan tarjoavat elämyksiä. Muistan vieläkin, miten ukkini antoi minun ja pikkuveljeni liekittää paistettuja banaaneja. Se oli jännittävää!
Muistavatko lapset aikuisina, että kotona oli kivat sohvatyynyt vai sen, että kokeiltiin yhdessä erikoisempia ruokalajeja? Ruokaan kuluva raha saatetaan nähdä turhana menoeränä, kun summalla ei saa mitään pysyvää. Myös ruokailu nähdään usein pelkkänä pakollisena tankkaamisena.
Ruokaa kuitenkin laitetaan joka päivä. Pitkään Ranskassa asunut ystäväni puhuu usein ruokakulttuuriemme eroista. Ranskassa ruoka on nautinto ja tarjoaa tilaisuuden yhdessäoloon. Suomessa tohistaan terveysvaikutteisista elintarvikkeista ja proteiinirahkoista. Maku tuntuu olevan sivuseikka.
Meillä kaikilla on rakkaita ruokamuistoja. Lapsuudessani äitini teki usein Georgiassa oppimaansa ruokalajia nimeltä Kanaa tiilen alla, jossa kana litistettiin paistinpannulle painon alle. Mummolassa nautittiin ukin gourmet-kokeiluista ja mummin kotiruoasta. Äidin paistamat letut ovat parhaita vielä viidenkympin kynnyksellä. Matkoistakin tulevat ensimmäiseksi mieleen ruoat.
Poika hämmästyi, kun kerroin harrastaneeni ruoanlaittoa ennen äitiyttä. Pikkulapsiaika kuitenkin nujersi kokeilunhaluni. Piti keksiä terveellisiä ja edullisia ruokalajeja, jotka kelpaavat varmasti. Linssi- ja soijarouhekokeilut jäivät syömättä.
Tajusin juuttuneeni tuohon elämänvaiheeseen, vaikka lapset ovat nyt isompia ja rakastavat eksoottisia herkkuja. Nykyään heiltä ei jää ruoka lautaselle, vaikka siinä olisikin linssejä.
Tein uudenvuodenpäätöksen: panostan enemmän ruokaan ja vähemmän tavaraan.
Kirjailija Laura Honkasalon (s. 1970) huhtikuussa ilmestyvä romaani Vie minut jonnekin (Otava 2018) on humoristinen katsaus aikamme trendeihin. Kirja on saatavilla valikoiduista K-Citymarketeista.
