Leena Huovinen: Oikeat sukset ja latu
"Opin vuosia sitten kollegaltani, että elämässä tulee vastaan annetut asiat, ja asiat, joihin voit itse vaikuttaa", kertoo Suomen olympiajoukkueen kisapappi Leena Huovinen kolumnissaan.
TULLESSAAN VIIMEISEEN kaarteeseen ennen takasuoraa Sami ”Musti” Jauhojärvellä oli edessään valinta. Ottaako suunniteltu nopein latu vai vaihtaako kilpailutaktiikkaansa ympäröivän hässäkän takia? Musti piti kylmähermoisesti päänsä ja loppu on historiaa. Mustin ja Iivo Niskasen kaulaan ripustettiin Sotshin olympialaisissa parisprintin kultamitalit.
Viisaan latuvalinnan lisäksi tie olympiavoittajaksi on vaatinut päivittäin lukuisia erilaisia valintoja sekä halun voittaa ja etsiä omia rajojaan. Tuhannet harjoitustunnit yhdistettynä lepoon ovat vain yksi osa urheilijan työuraa. On oltava myös tarkka, mitä suuhunsa laittaa. Ja jotta taudit eivät iskisi, monet kivat kekkerit on jätettävä väliin flunssakausina. Urheilu ohjaa jokaista valintaa.
Oikean suksiparin löytäminen vaatii sekin kyvyn valita. Kauden alussa maajoukkuehiihtäjän varastosta löytyy noin 50 suksiparia, joista testausten kautta mukaan kelpuutetaan noin 20–30 paria kauden koitoksia varten. Onneksi ovat huoltomiehet, nämä tällinkien ja voiteiden erikoisosaajat. Ilman heidän ammattitaitoaan kukaan joukkueesta ei pysty antamaan parastaan, olipa kunto miten hyvä tahansa.
Vastuu oikean suksiparin valinnasta kuuluu kuitenkin aina urheilijalle. Vaikka kunto olisi huipussaan ja tällit suksen pohjissa kohdillaan, se ei aina riitä unelman toteutumiseen. Samaan aikaan, kun Suomen olympiajoukkue nousee pian Pyenongchangin kisakoneeseen, kotiin jää suuri joukko urheilijoita, joita ei valittu kisoihin. Näytöt eivät riittäneet valintaan. Pettymys on suuri ja moni miettii, menikö vuosien työ hukkaan tai enkö osannut tehdä parhaita mahdollisia valintoja.
OPIN VUOSIA SITTEN viisaalta kollegaltani, että elämässä tulee vastaan annetut asiat ja asiat, joihin voit itse vaikuttaa. Urheilija, jota ei valittu olympiajoukkueeseen, ei mahda valinnalle mitään. Mutta hän voi valita, miten hän tähän pettymykseensä suhtautuu. On saatava potea pettymystään, mutta tuleen ei kannata jäädä makaamaan. Niin kuluneelta kuin se kuulostaakin, matka on tärkein, ei päämäärä. Uskon, että suurin oppi ja ilo syntyvät matkan varrella. Jos tekemisestä ei nauti, urheilu ja siihen panostaminen tuntuu kummallisesta.
Parhaiden valintojen metsästäminen ei kuulu pelkästään huippu-urheilun maailmaan. Ehkä se alkaa jo synnytyslaitoksella. Pitäisi osata valita paras päiväkoti, koulu, jatkokoulutus, asuinalue, puoliso ja ystävät. Lista on loputon ja siinä valintaviidakossa itsetunto joutuu koetukselle. Hyviä, jopa parhaita valintoja on toki hyvä tehdä, mutta elämään kuuluvat myös virheet ja väärät valinnat. Yksinkertaisesti sen vuoksi, että me olemme ihmisiä.
Vaikka valinnat ovat joskus tuskallisia, on etuoikeutettua jo se, että voi valita. Monella tätä mahdollisuutta ei ole. Silti valitsemattomuuden tila on joskus hyvä.
ONNEKSI MINULLA ON vain yhdet sukset. Niillä hiihtelen kelistä riippumatta ja usein samoja latuja. Valintojen minimointi auttaa olemaan läsnä ainutkertaisessa hetkessä. Kun hiihdän, niin hiihdän. Kun olen rakkaitteni kanssa, haluan olla heidän kanssaan. Ja kun kohtaan ihmisen, kohtaan hänet tässä ja nyt. Ei näistä hetkistä mitaleita jaeta, mutta kylläkin kokemus hetkeen heittäytymisestä. Se voi tapahtua kotona, ratikassa, kaupan kassalla tai ladulla. Näissä hetkissä tapahtuvat ihmeet.
Leena Huovinen on johtava oppilaitospappi, joka toimii Suomen olympiajoukkueen kisapappina. Helmikuussa Etelä-Korean Pyeongchangissa järjestettävät olympialaiset ovat Huoviselle kahdeksannet.
