Kaupan kassalla kolikoita kukkarostaan ruuhka-aikaan kaivava iäkäs rouva saa päälleen kirosanojen ryöpyn – eivätkö eläkeläiset voi käydä kaupassa aamulla?

Työpaikalla kollega saa raivarit – ja purkauksen jälkeen käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mopoautoilija pysähtyy suojatien eteen päästääkseen lastenvaunujen kanssa kulkevan äidin tien yli – takana tuleva autoilija tööttää vihaisesti.

Onko raivoaminen lähtenyt lapasesta?

– Raivon ja vihan määrää ennen ja nyt on mahdotonta vertailla, mutta netti ja nimettömyyden mahdollisuus ovat tehneet sen näkyvämmäksi. Kun näkee vain tietokoneen ruudun eikä vastapuolta ilmeineen ja selityksineen, aggressiivisuus lehahtaa liekkeihin helpommin, psykiatrian dosentti ja Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma sanoo.

Samaa mieltä on suuri osa myös K-ryhmän Kylä-asiakasyhteisössä kyselyyn vastanneista; 73 prosentin mielestä aikuisten huono käytös on lisääntynyt. Kyselyyn vastasi 234 asiakasyhteisön jäsentä kesäkuussa. Heistä 32 prosenttia kertoo olleensa aggressiivisen tai solvaavan käytöksen kohteena töissä ja 27 prosenttia vapaa-ajallaan. Vastaajista 51 prosenttia ei ole kohdannut solvaavaa käytöstä.

Kyselyyn vastanneista 39 prosenttia kertoo puuttuneensa uhkaavaan tilanteeseen ja puolustaneensa tuntematontakin henkilöä. 14 prosenttia on jättänyt puuttumatta. 48 prosenttia ei ole kohdannut näitä tilanteita.

Laura, 26, bloggaaja:

”Muutama vuosi sitten silloin neljän kuukauden ikäiseltä lapseltani löytyi kasvain, joka leikattiin. Lapsemme piti olla sairaalassa leikkauksen jälkeen vain pari päivää, jotta jatkotoimenpiteistä saataisiin sovittua. Lopulta aika venähti puoleksitoista viikoksi ja tapahtua alkoi vasta sitten, kun hermostuin lääkäreille. Siihen mennessä lasta oli kuljetettu turhaan osastolta toiselle, vaikka olisimme voineet olla tämän ajan kotonakin. Tein blogiini postauksen, jossa kyseenalaistin sairaalan toimintaa.

En saanut varsinaista someraivoa niskaani, mutta sain useita kommentteja, joissa sanottiin, että minulla ei ole oikeutta valittaa mistään, koska lapseni on elossa ja selvisi aivokasvaimesta. Perustelin oman kantani asiasta ja vastasin jokaiselle anonyymille. Kukaan heistä ei enää palannut aiheeseen. Toki sain lukijoiltani myös tukea.

Ihmettelen, miksi kukaan ei uskalla kommentoida negatiivisesti omalla nimellään. Minua on arvosteltu siitä, että pilaan lapseni tulevaisuuden, koska olen kertonut hänen sairaudestaan julkisesti. Moni on epäillyt, että häntä aletaan varmasti kiusata aiheesta.

Näille kommentoijille olen vastannut, että en suvaitse ajatusta, etteikö vaikeuksista saisi puhua ja että lapseen kohdistuva vakava sairaus pitäisi sulkea pois elämästä. Jos lastani aletaan kiusata sen takia, että hänellä on ollut vauvana aivokasvain, niin silloin vika löytyy kyllä kiusaajan kotona asuvasta kasvattajasta."

Ennen nettiaikaa uhkailu ja sättiminen oli työlästä.

Uhkaajan piti leikellä kirjaimia lehdistä, liimata ne paperille, hankkia postimerkki ja nakata laiton herjauksensa postiin. Nykyään kuka tahansa voi suoltaa loukkauksia näppäimistöltään hetkessä.

Hannu Lauerma muistuttaa, että vanhoja lehtiartikkeleita tai taidekritiikkejä lukiessa huomaa, kuinka julmaa ja vihamielistä kielenkäyttö on jo niissä ollut.

– Vihaa on siis ollut ennenkin, mutta se on ilmentynyt ajallisesti ja paikallisesti rajatummin. Netissä viha on jatkuvasti kaikkien näkyvillä ja tuntuu joskus loputtomalta.

Juhani, 15, koululainen:

”Olen ajanut mopoautoa kohta puoli vuotta ja saan vähän väliä osakseni ilkeilyä autoilijoilta. Maantiellä ajan toki hiljempaa kuin muut, mutta myös minulla on oikeus ajaa siellä. Minulle on näytetty keskisormea, tööttäilty, kiroiltu, huudettu ja ohitettu keltaisella viivalla.

Jo autokoulussa ajo-opettaja varoitti, että kaikki autoilijat eivät pidä mopoautoilijoista. Mopoautoa ajava nuori on kuitenkin käynyt autokoulun ja osaa ajaa liikenteessä. Välillä tuntuu, etteivät aikuiset luota nuorten ajotaitoihin. Jos yksi mokaa, siitä syytetään kaikkia nuoria.

Kun kohtasin ensimmäisen kerran liikenneraivoa, mietin, miksi aikuisten pitää käyttäytyä noin typerästi. Aluksi tuli syyllinen olo, vaikka tiesin, että en ole tehnyt mitään väärää. Mietin vain, miksi joku suuttunut kuski oli niin vihainen enkä oikein tiennyt, miten minun pitäisi reagoida. Nykyään useimmiten naurahdan tai puhun asiasta kaverien kanssa.

Aikuiset voisivat miettiä, millaista asennetta he opettavat nuorille. Aikuistenhan pitäisi näyttää esimerkkiä ja noudattaa liikennesääntöjä. Kun tulevaisuudessa ajan autoa, en todellakaan aio reagoida mopoautoilijoihin niin kuin minuun on reagoitu. Toivon, että liikenne tulisi tasa-arvoisemmaksi ja ymmärrettäisiin, että siellä on monenlaisia kulkijoita, joita kunnioittaessa liikenne on kaikille sujuvampaa.”

Vihan ja väkivallan siemenet ovat syvällä ihmisyydessä ja biologiassa.

Suurella osalla tunne-elämä ja ymmärrys kehittyvät iän myötä. Aikuisella on esimerkiksi teinejä enemmän keinoja käsitellä raivoaan.

Moniin sairauksiin liittyy väärinymmärryksen ja raivon tiloja sekä itsehillinnän puutetta. Jatkuvasti raivoisasti ja impulsiivisesti käyttäytyvä aikuinen ei ole aina terve.

– Esimerkiksi otsalohkovamma voi tehdä ihmisestä harkintakyvyttömän, helposti tulistuvan ja jopa väkivaltaisen, Hannu Lauerma sanoo.

Urbaania legendaa ei ole sekään, että joistakin tulee kiukkuisia, jos verensokeri heittelehtii. Alhainen verensokeri eli hypoglykemia voi madaltaa ärtymiskynnystä.

– Jos ajattelee vaikka suomalaista känniväkivaltaa, joka on maassamme väkivallan yleisin muoto, keskeinen tekijä niissä on se, että tekijän verensokeri on ollut matalalla.

Jos lapsi ei saa arvostusta saati lohtua, ja rankaisut ovat väkivaltaisia ja mielivaltaisia, se voi altistaa raivokkuudelle. Myös narsistinen ihminen loukkaantuu herkästi.

– Jos itsetunto rakentuu saavutusten varaan, ihminen sietää huonosti sitä, että häntä loukataan. Toisen ihmisen ilme tai yksi väärä sana voivat saada itsetunnoltaan kiikkerän ihmisen raivoreaktion valtaan. Hänestä tuntuu, että hänen ihmisarvonsa on vaakalaudalla, Hannu Lauerma sanoo.

Kyse voi olla myös ajattelemattomuudesta. Erityisesti kognitiiviset heikkoudet altistavat konflikteille. Jos ei oikein ymmärrä toisten sanomisia tai hallitsee itse tilanteita sanallisesti huonosti, hämmennys voi johtaa vihaisuuteen. Vieras tai vaikeasti käsiteltävä asia voi myös pelottaa.

Tiina, 40, Päivystyksen sairaanhoitaja:

”Olemme miettineet työkaverien kanssa, mihin ihmisten käytöstavat häviävät, kun he astuvat sisälle sairaalan päivystykseen. Hoitoa tullaan usein hakemaan kuin oven raamit kaulassa. Ymmärrän, että odottaminen tuntuu pitkältä ajalta ja kiristää pinnaa. Päivystyksessä voi myös näyttää siltä, ettei siellä tapahdu mitään, mutta sairaimmat eivät istu odotusaulassa. Heitä hoidetaan muualla.

Minua on muun muassa kutsuttu tammaksi ja huoraksi useita kertoja. Vaikka välillä sanat loukkaavat, työntekijä ei saa sanoa takaisin, eikä se mitään auttaisikaan. Joskus poistun paikalta tai sanon asiakkaalle, ettei tuo ole asiallista käytöstä ja ettei minun tarvitse kuunnella sitä.

Olen ollut alalla 15 vuotta, ja usein annan asioiden mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Jos asiakas on hyvin aggressiivinen ja korottaa ääntään, kutsun vartijat. Usein pelkkä vartijoiden läsnäolo rauhoittaa.

Välillä näen jo asiakkaan kehonkielestä, että tästä tulee ongelmia. Muutaman kerran olen pelännyt työvuorossa turvallisuuteni puolesta.

Minulta on myös pyydetty anteeksi ja sanottu, ettei ollut tarkoitus; olin vain väsynyt, peloissani ja huonovointinen.”

Liisa, 54, sisällöntuottaja:

”Saan usein ulkonäkööni ja persoonaani liittyviä kommentteja. Minua on haukuttu Facebookissa ja netin keskustelupalstoilla. Minulle on kerrottu, että tämän ikäisellä naisella pitäisi olla klassinen tyyli, eikä käyttäytyä kuin 20-vuotiaat.

Negatiiviset kommentit tulevat aina nimettöminä. Niiden takana on ihmisiä, jotka eivät uskalla olla persoonallisia, vaikka kenties haluaisivat. Kyse on myös kateudesta.

Olen jo usean vuoden ajan tehnyt kommentoinnin anonyymeille vaikeammaksi esimerkiksi blogissani ja Youtube-kanavallani. Enää en ota kenen tahansa pahaa oloa vastaan.

Ulkonäön arvostelu voi satuttaa kovasti. Minulla on niin vahva itsetunto, etten anna kommenttien horjuttaa minäkuvaani. Puran kommentteja ystäväni kanssa, ja usein otan kommentit puheeksi myös sosiaalisen median kanavissa. Haluaisin sanoa jokaiselle kirjoittajalle, että mieti, haluaisitko itse saada vastaavia kommentteja. Viestien vastaanottajakin on ihminen.”