Lukusuositukset lapsille Getty Images

Anna tarinan viedä! Katso kirjavinkit alakoululaisille

Olipa lapsi lukutoukka tai innostusta etsivä aloittelija, nämä tarinat tempaavat mukaansa. Kokosimme alakoululaisten lukulistalle suosikit, myydyimmät ja lainatuimmat kirjat sekä houkuttelevimmat uutuudet.

Uudet suosikit

Jakob Wegelius: Merten gorilla Tarina alkaa Lissabonista, jossa gorilla Sally Jonesin hyvä ystävä, merimies Henry Koskela vangitaan epäiltynä murhasta. Sally kulkee läpi uskomattoman seikkailun laivamekaanikosta satumaisen rikkaan maharazhan hoviin pyrkiessään todistamaan ystävänsä syyttömäksi. Hyvin jännittävä (mutta ei pelottava!) tarina pitää otteessaan niin koululaiset kuin vanhemmatkin. Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea yhdessä ääneen.

Jessica Townsend: Nevermoor: Morriganin koetukset Kun Potterit on luettu, tyhjiön täyttää Nevermoor-sarja, jonka ensimmäinen kirja ilmestyi alkuvuodesta. Päähenkilö on epäonninen ja kirottu Morrigan Korppi, jonka on määrä kuolla 11-syntymäpäivänään. Potterin tavoin hänkin saa uuden alun taikamaailmassa. Sitä ennen on kuitenkin selvittävä erikoisista koetuksista ja päästävä Meineikkaan seuran jäseneksi. Kirjan on suomentanut Pottereista tuttu Jaana Kapari-Jatta.

Elena Favilli ja Cavalla Francesca: Iltasatuja kapinallisille tytöille Nimestä huolimatta myös poikien kannattaa tarttua tähän kirjaan. Sata lyhyttä tarinaa maailmaa muuttaneista naisista Kleopatrasta Hillary Clintoniin inspiroivat kaiken ikäisiä lukijoita. Sykähdyttävät kuvat tuovat historialliset naiset tähän päivään.

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia Monessa perheessä koirahahmojen seikkailut ovat tuttuja jo vanhempien omasta lapsuudesta. Viime vuoden myydyin lasten- ja nuortenkirja vie lukijansa tutustumismatkalle Suomen historiaan. Kymmenen myydyimmän kirjan joukkoon ylsivät vuonna 2017 myös Herra Hakkaraisen soiva iltalaulukirja sekä Mauri ja Tarja Kunnaksen Joulutarinat.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja Varoituksen sana: tätä kirjaa ei kannata lukea illalla sängyssä. Se nimittäin aiheuttaa hillittömän kikatuskohtauksen juuri silloin, kun pitäisi jo rauhoittua. Tatu ja Patu ovat suomalaisen lastenkirjallisuuden hauskimmat sankarit, joiden seikkailut naurattavat koko perhettä leikki-ikäisistä aikuisiin.

Hiirenkorville luetut

J. K. Rowling: Harry Potter -sarja Harry Potterin tarina kuljettaa lukijan tunteiden vuoristoradalle. Hyljeksitystä pojasta tulee velhomaailman supertähti, jonka kasvutarina koulupojasta aikuisuuden kynnykselle on vertaansa vailla. Sarjan ensimmäiset osat sopivat myös pienille koululaisille, ainakin jos lukukaverina on aikuinen.

Lin Hallberg: Sinttu-sarja Ponitallin seikkailuja on julkaistu jo ainakin 15 kirjan verran ja hevoshullu ahmii koko sarjan – monta kertaa. Kun se on koluttu läpi, voi siirtyä saman tekijän toiseen hevoskirjasarjaan, Eppuun.

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä –sarja Rummuttava ja räppäävä Risto asuu tätinsä Rauhan luona ja päätyy usein tahtomattaan pieniin, kummallisiin seikkailuihin. ”Hauskat henkilöt ja hyvä juoni”, tiivistää Risto Räppääjistä innostunut alakoululainen kirjasarjan suosion reseptin.

Veera Salmi: Puluboi- ja Mauri -kirjat Veera Salmi kirjoittaa maailmasta, joka on tämän päivän lapsille tuttu: Maurilla on kaksi kotia, turvapaikanhakijoita ystävänä ja mielikuvitusmaailma, jossa kommunikoidaan älypuhelimen viestisovelluksella. Puluboin päähenkilönä seikkailee puolestaan hakaniemeläinen lintu ja 7-vuotias Mai-tyttö, joka on Poni ja käyttäytyy sen mukaisesti. Kiperien aiheiden ympärille Salmi kietoo huumorin kauniit kääreet.

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirjat Neropatin päiväkirjojen päähenkilö Greg on oikea antisankari, jonka suuret luulot itsestään yhdistettynä teini-ikäisen pojan tilannetajuttomuuteen johtavat sotkuihin, jotka naurattavat myös aikuista lukijaa. Hyväntahtoinen huumori ja piirroskuvat uppoavat niihinkin, jotka eivät ole yleensä innokkaita lukijoita.

Martin Widmark: Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarja Luokkakaverit Lasse ja Maija ratkovat arvoituksia ja päihittävät fiksuudellaan monet aikuisetkin. Lapsia miellyttävät hahmot, hauskat mysteerit ja koukuttavat juonenkäänteet ovat tehneet Lasse-Maijan etsivätoimistosta pienten alakoululaisten suosikin.

Muita suosikkeja Paula Norosen Supermarsut, Johanna Hulkon Geoetsivät, Timo Parvelan Ella-, Kepler 62 sekä Maukka ja Väykkä –kirjat.

Muista myös nämä

Roald Dahlin kirjat Koko tuotanto kuvakirjoista romaaneihin ilahduttaa monen ikäisiä lukijoita. Dahlin kirjoissa paha saa palkkansa, lapset ovat sankareita ja aikuiset näyttäytyvät välillä hyvin epäimartelevassa valossa. Tarinat ovat jännittäviä ja hykerryttäviä ja aina täynnä taikaa.

C.S. Lewis: Narnian tarinat 1950-luvulla kirjoitetuissa Narnian tarinoissa seikkaillaan mielikuvitusmaailmassa, johon pääsevät vain lapset, ja jossa on enemmän puhuvia eläimiä kuin ihmisiä - ylimpänä kuninkaiden kuninkaana Aslan-leijona. Iättömät tarinat viehättävät edelleen. Lisää klassikoita: Jules Vernen kirjat, muun muassa Kapteeni Nemo. Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa. Astrid Lindgrenin satuklassikot, kuten Veljeni Leijonamieli, viihdyttävät myös tämän päivän lapsia.

Lähde: Kirjakauppaliiton ja K-Citymarketin vuoden 2017 myydyimmät lasten- ja nuortenkirjat, Helmet-kirjastojen lainatuimmat lasten- ja nuortenkirjat 2017 sekä Pirkan lapsilukijoiden suositukset.

Tutustu myös Helmet-kirjastojen 45 kirjaa pojille –listaan.

JULKAISTU   30.5.2018TEKSTI   Elisa MiininKUVAT   Getty Images

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)