SUOSITTU TUBETTAJA Joona Hellman, 22, harrasti aktiivisesti urheilua alakoulussa. Hän kuitenkin loukkaantui ja alkoi lihoa, koska ei voinut harjoitella. Palattuaan pitkän ajan kuluttua koripallotreeneihin hän koki alemmuuskompleksia paremmassa kunnossa oleviin joukkuetovereihinsa verrattuna. Kerran koulukaveri haukkui ilman paitaa pelannutta Joonaa läskiksi.

Perheessä ei kommentoitu Joonan kehoa. Ulkonäköpaineet hän piti sisällään eikä puhunut niistä kenellekään. Näin pojat yleensä tekevät Hellmanin kokemuksen mukaan. Paineita kuitenkin kasaantui. Niitä tuli kavereiden kommenttien lisäksi televisiosta.

– Suosikkisarjassani jätkät hengasivat ilman paitaa hyvässä kunnossa, ja tytöt pörräsivät ympärillä. Minä itkin ja tein vatsalihaksia, jotta olisin näyttänyt samalta.

Jälkikäteen Joona harmittelee, että kehokompleksi ei tullut puheeksi kenenkään kanssa lähipiirissä.

Vasta lukiossa hän löysi oman tapansa voida hyvin kehossaan. Siinä auttoi korisharrastuksen lopettaminen ja lenkkeilyn aloittaminen.

Media ja mainokset tarjoilevat usein yksipuolista kehonkuvaa. Kuvista ja ohjelmista käy selvästi ilmi, millainen ja minkä kokoinen ihmisen pitää olla: naisen laiha ja miehen lihaksikas.

– Mainosten kuvat ovat raivostuttavan harhaanjohtavia. Nuori mies ajattelee, että kun pistää mainoksen bokserit jalkaan, näyttää samalta kuin kuvien lihaksikkaat miehet. Katkera pettymys tulee lähes jokaiselle. Tytöillä on sama tilanne: pitäisi näyttää samalta kuin epätodellisiksi käsitellyt naismallien kuvat.

Hänen mielestään sekään ei auta, että mediassa on alettu näyttää erinäköisiä ja -kokoisia ihmisiä.

– Mitään kuvia ei pitäisi katsoa ihaillen. Syntyy harhakuva, että näyttää itse vaatteet päällä samalta kuin mallit. Niin ei koskaan käy, koska olemme erilaisia. Jokainen keho on omanlainen, persoonallinen ja hyvä sellaisenaan.

kehonkuva 2

Sosiaalinen media lisää paineita entisestään. Sinne lapsi tai nuori laittaa kuviaan saadakseen hyväksyntää ja verratakseen itseään muihin.

Joona jeesaa -videoillaan Hellman auttaa nuoria monissa murrosiän asioissa. Hän on isovelihahmo, jollaista olisi itsekin aikanaan tarvinnut.

– Sanon nuorille, että someen kannattaa ladata vain sellaisia kuvia, joista tulee hyvä fiilis. Kuvia ei kannata jakaa siksi, että toivoo jonkun tykkäävän niistä.

JOKA VIIDES VIISIVUOTIAS tyttö kokee tyytymättömyyttä omaan kehoonsa. Jäljet johtavat usein kotiin.

– Suurin vaikutus pienten lasten elämään on vanhemmilla. Jos lapsen ympärillä on ihmisiä, jotka ovat koko ajan dieetillä, lapsi olettaa, että se on normi, Helsingin yliopiston tutkija ja ravitsemusterapeutti Ulla Kärkkäinen sanoo.

Terveen itsetunnon kasvamisessa ja lapsen kasvun tukemisessa olennaista on, kuinka vanhemmat suhtautuvat lapseen, itseensä ja muihin ihmisiin. Jos vanhemmat hyväksyvät itsensä ja rakastavat itseään sellaisina kuin ovat, lapsi saa siitä hyvän mallin. Yhtä lailla tarttuu huonokin malli.

Monet vanhemmat kehuvat lapsiaan, mutta puhuvat itsestään huonosti.

Radio- ja televisiotoimittaja Jenny Lehtinen, 39, on kehopositiivisuuden keulakuva, joka nostaa ulkonäköön liittyviä asioita julkiseen keskusteluun esimerkiksi Jenny Plus -dokumenttisarjassa ja Ylen Vaakakapinassa, joka on kasvanut suoranaiseksi kansanliikkeeksi.

Vaakakapinan tarkoituksena on tukea terveyttä ja onnellista elämää jatkuvan laihduttamisen ja kiloista ahdistumisen sijaan. Viime keväänä ohjelmassa julistettiin kasvurauha lapsille.

– Lapsen ei pidä joutua kantamaan huolta painostaan, oli se mitä tahansa. Lapsen keho on aina hieno. Jos painossa on korjattavaa, se pitää tehdä aikuisten keinoin. Lapset harvoin ostavat kotiin ruokia tai vaikuttavat muutenkaan perheen arjen valintoihin.

kehonkuva 3

Jenny Lehtinen, kuten monet vanhemmista, ajatteli pitkään olevansa tiedostava kasvattaja ja pystyvänsä suojelemaan lastensa kehonkuvaa ja tervettä ruokasuhdetta.

– En ole seissyt peilin edessä puristelemassa mahaani ja voivottelemassa läskejäni. Lapseni ovat kuitenkin nähneet minut imemässä laihdutuspirtelöitä keittiön nurkassa samalla, kun he syövät makaronilaatikkoa.

Jennyn äiti ja tädit laihduttivat 1970- ja 80-luvuilla avoimesti kaalisoppakuurein ja kritisoivat omia ja toistensa kehoja. Nykyään valistuneet äidit väittävät rakastavansa itseään, mutta saattavat esimerkiksi kieltäytyä asettumasta perhekuviin. Lapsi huomaa itseinhon ja omaksuu saman mallin.

AIKUISTEN TÄYTYY SIIS ensin hoitaa oma päänsä kuntoon, jotta lapset saavat terveen kehonkuvan mallin. Onkohan se mahdoton tehtävä, kun ei tässä ihan täydellisiä olla kukaan? Psykologi Katarina Meskanen lohduttaa, että kyllä äiti ja isäkin saavat olla epävarmoja itsestään.

– Näistä asioista kannattaa puhua ääneen lapsen kanssa. Me ihmiset olemme inhimillisiä.

”Ihminen, joka ei kärsi ulkonäköpaineista, on nykymaailmassa uhanalainen olento”, Ulla Kärkkäinen toteaa blogikirjoituksessaan. Hän uskoo, että ulkonäkökriisin syy ei ole yksilöissä, vaan yhteiskunnassamme.

Kärkkäinen on tutkinut suomalaisten tyytyväisyyttä kehoonsa. Tulos on tyrmäävä: suurin osa nuorista naisista ja puolet miehistä on tyytymättömiä vartaloonsa. Elämme ympäristössä, jossa tuntuu, että pitää olla tietyn kokoinen ja näköinen ollakseen hyvä.

Normaalipainoisista naisista vain 13 prosenttia on tyytyväisiä kehoonsa ja miehistä 20 prosenttia. Heistäkin 23 prosenttia on tutkimuksen mukaan laihduttanut. Ne naiset, jotka ovat tyytyväisiä painoonsa, ovat alipainoisia.

– Eli vaikka olet mittareiden mukaan normaalipainoinen, et välttämättä ole tyytyväinen.

Jos ihminen on ylipainoinen, hän on yleensä entistä tyytymättömämpi itseensä. Kärkkäisen tutkimuksen mukaan näyttäisi siltä, että mitä kauemmas ihmisen paino ajautuu yhteiskunnan normista, sitä tyytymättömämmäksi hän muuttuu. Vaikka ei olisi terveydellistä syytä laihduttaa, moni koettaa silti saada painoa alemmas.

Laihtuminen ei automaattisesti lisää tyytyväisyyttä, koska kehokriisin syyt ovat syvemmällä kuin vaa’an lukemissa. Moni muistaa terveydenhoitajan, joka kehotti jättämään pullat ja sipsit. Harvemmin kukaan on kysynyt, mitä syitä herkuttelun takana on.

LASTEN KANSSA PITÄÄ olla erityisen herkkä. Lapsella voi olla huolia, stressiä, yksinäisyyttä tai koulukiusaamista, jotka aiheuttavat lohtusyömistä. Ainoan lohdun riistämisestä voi seurata syömishäiriötä, kehonkuvan vääristymä ja itsetunnon ongelmia. Täytyy keksiä muita, rakentavia keinoja.

Jenny Lehtinen kärsii kehokriisistä, jonka syyt ovat lapsuudessa. Hän kasvoi ympäristössä, jossa lähipiiri arvosteli hänen vartaloaan pienestä pitäen.

– En muista, ihasteliko kukaan minua, mutta muistan kaikki arvostelut. Minulla oli lapsena koko ajan tunne, että en kelpaa ja että kehoni ei ole hyvä.

Hän harrasti rytmistä kilpavoimistelua murrosiän kynnyksellä. Valmentaja kehotti häntä laihduttamaan, jotta hän olisi parempi voimistelija. Tämä on edelleen yleistä kilpaurheilussa, etenkin esteettisissä lajeissa.

– Eihän 12-vuotiaalla ole keinoja laihduttaa. Aloin ajatella, että minun ei pidä syödä. Jätin ruoan, mutta aloin ahmia nälkääni herkkuja. Minulle kehittyi ahmimishäiriö.

Syömishäiriöiden parissa työskentelevä Katarina Meskanen tietää, että yksittäinen kommentti opettajalta tai valmentajalta voi ajaa nuoren laihduttamaan. Syntyy harhakuvitelma, että vähemmän painavana kelpaa paremmin.

Jenny Lehtisellä on kolme poikaa. Heistä yhden paino alkoi alakoulun alussa nousta, ja siihen puututtiin kouluterveydenhuollossa väärällä tavalla. Pojalle ehdotettiin esimerkiksi säännöllisiä painokontrolleja. Lapsen olisi pitänyt käydä kerran viikossa tai kuussa kouluterveydenhoitajan luona puntarilla. Jenny kauhistui ja päätti hoitaa asian itse.

– Lapsi alkoi kysellä, onko hän läski. Vastasin ensin tyhmästi, että et tietenkään ole. Sitten puhuimme siitä, että ihmisarvo on koskematon eikä riippuvainen ihmisen koosta tai painosta. Jos vanhempi jatkuvasti vakuuttaa lapselle, että tämä ei ole lihava, lapselle jää pelko, kelpaako hän enää, jos sattuu lihomaan.

kehonkuva 1

Jenny Lehtisen lasta oli kouluterveydenhoitajalla varoiteltu herkuista, ja hänelle oli alkanut kehittyä ruoan syömisen pelko ja tarve tyydyttää nälkäänsä herkuilla. Jenny alkoi purkaa tilannetta keskustelemalla lapsensa kanssa terveellisen ruoan tärkeydestä ja herkkujen ihanuudesta.

Jenny on tehnyt itsekin kovasti töitä normalisoidakseen suhdettaan herkkuihin. Karkkipäivät ovat hänestä kamalia: on älytöntä, että kaikki makea ahmitaan yhtenä päivänä viikossa.

– Juttelimme poikani kanssa siitä, että herkut ovat tärkeitä, mutta niitä ei syödä nälkään. Aloimme toimia niin, että poika söi koulusta tullessaan jääkaapista valmistamani ruoka-annoksen, jossa oli oikeaa ruokaa ja kasviksia eikä pelkkää leipää. Sen syötyään poika soitti minulle ja sovimme, minkä herkun, esimerkiksi pillimehun tai jätskin, hän saa ottaa.

Syksymmällä poika totesi, että ei himoitse enää herkkuja. Pakkomielle oli purkautunut. Terveydenhoitajan vaakakontrollin jälkeen tilanne olisi voinut olla päinvastainen.

Kieltoihin ja rajoituksiin perustuvat yritykset hallita painoa aiheuttavat lapselle stressiä ja epäonnistumisen tunteita. Sen sijaan voi lisätä hyvää toimintaa, kuten pitää huolta säännöllisestä ja riittävästä kunnollisen ruoan syömisestä.

SOME ON HIENO mahdollisuus sosiaalisen verkoston luomiseen, mutta pahimmillaan se voi olla kauhistuttavan raadollinen. Esimeriksi kuvapalvelu Instagramiin laitetaan omia kuvia esille ja jännitetään, kuinka moni niistä tykkää, Katarina Meskanen sanoo.

Hän neuvoo vanhempia keskustelemaan lapsensa kanssa ja kysymään, laittaisiko kuvan Instagramiin tai kuvien pikaviestisovellukseen Snapchattiin, jos kukaan ei tykkäisi siitä.

– Pitää kysellä aktiivisesti. Mitäs Instassa tänään? Miten Snäpissä? Ne ovat tulleet osaksi arkeamme, ja vanhempien pitää pysyä kehityksessä mukana.

Jos lapsi tuntee huonommuutta kehostaan, lääkkeeksi kannattaa ottaa avoin puhe.

– Jos hörökorvat on lapselle iso asia, se pitää ottaa todesta. Ei auta vähätellä korvien höröyttä, vaan hyväksyä tilanne ja antaa lapsen olla pahoillaan. Todellisuudessa lasta saattaa harmittaa se, että hän ei koe kelpaavansa ja jää aina koulussa yksin. Ongelma on yksinäisyys, eivät hörökorvat. Vanhempien pitäisi huomata tämä.

Kun asiasta on puhuttu ja kuultu lapsen huoli, kannattaa keskittyä hyviin asioihin eli siihen, mistä lapsi voi olla ylpeä. Vahva itsetunto toimii puskurina ikäviä kokemuksia ja kommentteja vastaan, kun lapsi tietää olevansa arvokas. Jotta itsetunto kehittyy vahvaksi, vanhemman täytyy viettää aikaa lapsen kanssa ja tietää, mitä tälle kuuluu.

– Jokapäiväinen kehuminen on tärkeää! Lapsi saa tuntea olevansa upea tyyppi sellaisena kuin on. Ulkonäköäkin saa kehua, mutta ei pelkästään. Silloin tulee paineita pysyä kauniina tai komeana. Sisäiset ominaisuudet ovat pysyvämpiä.

Samalla voi miettiä, mitkä ovat meidän perheellemme arvokkaat asiat. Arvostetaanko luonteenpiirteitä vai ulkonäköä? Lasta ei ikinä pitäisi verrata muihin, vaikka lapset keskenään sitä tekevätkin.

– Jos lapsella on huono itsetunto, vanhemman on tärkeää nostaa positiivisia puolia esiin toisia mollaamatta. Erilaisuus on hienoa ja yksilöllistä.

Näin lapsesi saa hyvän itsetunnon

  • Puhu itsestäsi ja muista kauniisti.
  • Pidätkö ulkomuotoa tärkeämpänä kuin sisäisiä ominaisuuksia? Vanhempien arvomaailma heijastuu lapsiin.
  • Lapsen keho on pyhä. Sitä ei saa arvostella. Puolusta lastasi, jos joku tekee näin.
  • Opeta lapsellesi terveet elämäntavat esimerkilläsi. Pakottaminen ja kieltäminen ovat väärä tapa, kannustaminen ja innostaminen oikea!
  • Huomaa lapsen tunteet, ota ne vastaan ja ole läsnä. Rakasta lastasi ja kerro se hänelle joka päivä.
  • Jos lasta harmittaa, lohduta ja sanoita pahaa mieltä.
  • Opeta lasta hyväksymään erilaisuus. Ihmisiä on erikokoisia, -näköisiä ja -painoisia. 8. Kehu lasta. Painota sisäisiä ominaisuuksia.
  • Kannusta, älä vertaa muihin. Usko, että lapsi onnistuu ja kerro se ääneen.
  • Jos möläytät jotain tyhmää, pyydä anteeksi.
  • Seuraa, mitä valmentajat tai opettajat puhuvat. Suojaa lastasi ajattelemattomilta kommenteilta.