Mittaa ruokaostostesi ravintoarvot

Uudistunut K-Ostokset-palvelu paljastaa, kuinka paljon oikeasti ostat sokeria, suolaa, kasviksia, kalaa ja punaista lihaa.

JOKAINEN MEISTÄ ON kuullut, että päivän aikana olisi hyvä syödä puoli kiloa kasviksia. Mutta näkyykö määrä oikeasti kauppakassimme sisällössä? K-ryhmän asiakkaat voivat nyt seurata ruokaostostensa ravintoarvoja K-Ostokset-palvelussa. Nettiselaimessa tai mobiilisovelluksessa näkyviä tuloksia on mahdollista selata jopa vuoden ajalta ja verrata tietoa kansallisiin ravitsemussuosituksiin. Tiedot tallentuvat palveluun Plussa-kortilla tehdyistä ostoksista.

Ilmaisessa K-Ostokset-palvelussa on voinut aikaisemmin tarkkailla ruokakassinsa kotimaisuustasoa, hiilijalanjälkeä ja hintaa. Käyttäjät ovat toivoneet palveluun myös apuvälineitä, joiden avulla he voisivat muuttaa elämäntapojaan terveellisemmiksi.

– Asiakkaamme kokevat tärkeäksi, että heillä on mahdollisuus saada näkymä omiin ostoksiin sekä työkaluja valintojen punnitsemiseen ja niiden vaikutusten seurantaan. Me puolestamme pidämme tärkeänä, että voimme palauttaa dataa asiakkaiden käyttöön ja siten tarjota tietoa, joka aidosti auttaa arkipäiväisten valintojen tekemisessä, perustelee K-ryhmän analytiikasta, datasta ja kanta-asiakkuuksista vastaava johtaja Minna Vakkilainen.

K-Ostoksien avulla Plussa-asiakkaat voivat asettaa itselleen myös kulutustavoitteita. Palvelu auttaa tarjoamalla vaihtoehtoisia tuotteita, joilla Plussa-jäsenet voivat lisätä ostostensa terveellisyyttä ja kotimaisuustasoa, tai vaikkapa vähentää ruoasta kertyviä hiilidioksidipäästöjä. Omaa ostoshistoriaa pääsee tutkimaan tuotekohtaisesti.

Vakkilainen kertoo, että asiakkaat ovat olleet tiiviisti mukana K-Ostosten Ravintovalinnat-mittarin kehitystyössä.

– Kaikkiaan tavoitteena on tarjota datan pohjalta näkymä omiin valintoihin suhteessa virallisiin ravitsemussuosituksiin. Moni yllättyy varmasti siitä, mistä oma suolan- tai sokerinkulutus oikeasti koostuu.

K-Ostoksilla on jo liki 200000 käyttäjää, ja määrä kasvaa.

ravintoarvot k ostokset mobiilit

Syönkö liikaa piilosokeria?

Painonpudottaja tietää, että laihdutuskuurilla kannattaa pysytella kaukana herkuista. Hetkellinen kaloritaulukoista innostuminen ei kuitenkaan riitä, jos ihminen haluaa muuttaa ruokavaliotaan pysyvästi terveellisempään suuntaan.

K-Ostokset-palvelun Ravintovalinnat-mittari hyödyntää kansallisia ravitsemussuosituksia, joihin asiakas voi verrata ostoksiaan punaisen lihan, kasvisten, kalan, suolan ja sokerin osalta jopa vuoden ajalta. Palvelun avulla kauppakassista on helppo jäljittää tuotteet, joista perheen ruokavalioon kertyy vaikkapa toistuvasti liikaa piilosuolaa tai -sokeria. Suuntaa yksilökohtaisesta kulutuksesta saa, kun palveluun syöttää perhekunnan koon. Ostosten terveellisyyden kehitystä on helppo seurata.

Suosinko suomalaista?

Kotimaisten tuotteiden ja palveluiden merkitys on kasvanut tänä vuonna koronapandemian myötä. Jos jokainen Plussa-talous lisäisi kotimaisten tuotteiden ostoa 21 eurolla vuodessa, se toisi 780 henkilötyövuotta lisää kaupan alalle.

K-Ostosten avulla käyttäjä voi tarkkailla tuoteryhmäkohtaisesti ostamiensa ruokien kotimaisuustasoa ja asettaa tavoitteen kasvattaa sitä.

Mistä päästöt kertyvät?

Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeen arkisilla valinnoilla, joita teemme viikoittain myös ruokakaupassa. Viime vuonna K-Ostokset -palveluun kehitettiin hiilijalanjälkimittari, jonka avulla Plussa-korttia käyttävät asiakkaat näkevät omien ruokaostostensa hiilijalanjäljen. Hiilijalanjälkimittari näyttää ostoksista vuoden aikana kertyneet kokonaispäästöt, mutta kulutushistoriaa voi vertailla myös kuukausi- tai tuoteryhmäkohtaisesti.

K-Ostokset tarjoaa myös konkreettisia vinkkejä, joilla oman ruokakassin sisältöä voi tuunata ilmastoystävällisemmäksi. Palvelu opastaa hävikkiruuan vähentämiseen ja antaa kasvisruokareseptejä.

Mihin raha kuluu?

Ruokamenot muodostavat ison osan kotitalouksien kuluista. Heräteostot ja huono ennakkosuunnittelu nostavat kuukausittaista kauppalaskua äkkiä sadoilla euroilla.

K-Ostokset-palvelussa ruokakuluja on mahdollista seurata vuositasosta viikkolukemiin saakka, mutta myös tuotekohtaisesti. Kassajonosta mukaan säännöllisesti tarttuva pastilliaski tai suklaapatukka voi näkyä vuoden ostoissa yllättävän suurena summana.

Voiko tähän luottaa?

K-Ostokset-palvelun tiedot perustuvat Plussa-korttiostoksista kerättävään dataan ja antavat asiakkaalle suuntaa K-ryhmän kaupoista tehtyihin ostoihin. Tuotetietojen tarkkuudessa voi olla eroja, sillä yksittäisten kauppojen tuotevalikoima vaihtelee. Tuotteiden tiedot perustuvat kansallisen tuotetietopankin tietoihin sekä K-ryhmän itse rikastamaan tuotedataan.

Parhaan hyödyn palvelusta saavat asiakkaat, jotka keskittävät ostokset K-ryhmän kauppoihin.

Näin käytät K-Ostokset-palvelua

Luo K-Ruoka.fi:ssä tai K-Ruoka-sovelluksessa oma K-Tunnus. Tunnistaudu palveluun ensimmäisen kerran verkkopankkitunnuksillasi ja hyväksy käyttöehdot. Tämän jälkeen palvelu on aina käytettävissä kännykässäsi tai nettiselaimessa.

Lue lisää:

JULKAISTU   30.9.2020TEKSTI   Sanna WalleniusKUVAT   Getty Images, K-Ryhmä

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?