Niksi-Pirkka sticker

Mun oma polku elämään

Työ voi olla monelle nuorelle paras tapa pysyä mukana yhteiskunnassa. Tiedätkö, miten K-kaupoissa pyritään tukemaan nuoria työelämän ensiaskeleilla?

Viisitoista paniikkikohtausta päivässä. Se oli arkipäivää jyväskyläläiselle Linnea Mettovaaralle 17-vuotiaana. Paniikki- ja ahdistusoireet olivat alkaneet jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla, samoin syömishäiriö. Alipainoinen Linnea kävi terveydenhoitajalla juttelemassa moneen otteeseen. Mutta ei alakoululainen itsekään osannut kertoa, mistä on kyse.

− En oikeastaan vieläkään tiedä, mistä ahdistus on saanut alkunsa. Mitään traumaattista ei lapsuudessani tapahtunut, kertoo nyt 23-vuotias Linnea.

Ahdistus kuitenkin jatkui ja paheni vuosien aikana. Ja aina kun ahdisti, Linnean ajatukset siirtyivät omaan kehoon ja laihduttamiseen. Se teki syömisestä vaikeaa. Peruskoulun jälkeen Linnea aloitti liiketalouden opinnot ammattioppilaitoksessa, mutta oireet vaikeuttivat jokapäiväistä elämää.

− Ravasin opinto-ohjaajan luona melkein joka päivä, usein kesken tunnin, kun oloni muuttui kauheaksi. En myöskään pystynyt syömään muiden kanssa, vaan söin yksin luokassa, hän kertoo.

Päivästä toiseen selviytyminen vei niin paljon voimia, että puolen vuoden jälkeen Linnea keskeytti opintonsa. Tunne siitä, että hän oli huonompi kuin muut, jäi kytemään.

− Mietin, mikä minussa on vikana, kun muille elämä tuntui olevan helppoa. Ajattelin, etten tule mielenterveysongelmieni takia ikinä pärjäämään missään koulussa tai työpaikassa.

Kaikkea ei tarvitse jaksaa ja osata

Nuorten mielenterveyden ongelmat ovat lisääntyneet viime vuosina voimakkaasti. Korona-aikana moni nuori jäi yksin kotiin etäopiskelemaan, jolloin yhteisöön kuulumisen tunne ja sen tarjoama tuki puuttuivat monilta lähes kokonaan. Työyhteisöön pääseminen voi olla monelle nuorelle tervetullut muutos yksinäisyyteen, mutta kasvaneet mielenterveyden haasteet näkyvät myös työpaikoilla.

− Erilaiset jaksamisen haasteet ovat lisääntyneet paljon viime vuosina. Nuoret kantavat valtavia suorituspaineita ja kokevat, että heidän pitää pärjätä ja osata kaikki heti. Mutta ei kenenkään tarvitse, sanoo Hanna Savolainen, joka työskentelee K-Rauta Naumasen myymäläpäällikkönä Kuopiossa.

Savolainen on myös työpaikkaohjaaja, jonka tehtäviin kuuluvat muun muassa uusien työntekijöiden, kuten kesätyöntekijöiden perehdyttäminen sekä ammattiin opiskelevien harjoittelijoiden ohjaaminen.

Kaupat ovat monille nuorille elämän ensimmäisiä työpaikkoja ja tärkeitä ensimmäisiä kokemuksia työelämästä. K-ryhmä on kouluttanut vuodesta 2018 yli 1100 työpaikkaohjaajaa ruoka-, rauta- ja vapaa-ajan kauppoihin, jot-ta kaikki opiskelijat ja uudet työntekijät saavat tarvitsemansa tuen ja tunteen, että kuuluvat joukkoon.

− Kaiken A ja O on avoimuus sekä yksilöllisyyden huomioiminen. Esihenkilönä on tärkeää, että teet itsesi helposti lähestyttäväksi ja kysyt riittävän usein työntekijöiltä, mitä heille kuuluu, Savolainen sanoo.

Mielenterveyden ongelmiin liittyy edelleen voimakasta leimautumisen pelkoa. Siksi monille on suuri kynnys kertoa töissä, että jokin on pielessä. Myös Linnea Mettovaara on monesti piilottanut ongelmansa.

− On helpompaa ilmoittaa poissaolon syyksi flunssa kuin sanoa, että minulla on paniikkikohtaus. Mielenterveyden haasteista pitäisi voida puhua avoimesti myös työpaikalla. Ihmiset eivät voi tietää, mitä koet, jos et puhu heidän kanssaan. Mutta kynnys keskustella on korkea, ellei ilmapiiri ole sellainen, että voit olla oma haavoittuvainen itsesi, hän sanoo.

Hanna Savolaisen mukaan on tärkeää luoda tunne, että ihmiset huomioi- daan työpaikalla kokonaisvaltaisesti.

− Ja aina pitää olla mahdollista järjestellä töitä niin, etteivät ne ainakaan lisää kuormittuneen ihmisen taakkaa, hän sanoo.

Omaa polkua eteenpäin

Linnea Mettovaara työskentelee tällä hetkellä kuntouttavassa työtoiminnassa Diakonissalaitoksen Nuortentalo Katutason nuorisotyön-tekijänä Jyväskylässä. Työhön yhdistyvät nuoriso- ja yhteisöohjaajan opinnot.

Diakonissalaitoksen Vamos- toiminnassa autetaan 18–29-vuotiaita koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria löytämään polkuja eteenpäin elämässä.

Linnea rakastaa työtään. Hän suunnittelee nuorten kanssa heidän hyvinvointiaan edistävää tekemistä ja on käytettävissä myös olkapäänä ja kuuntelijana.

Linnea Mettovaara 2

− Olen nuorille myös se ystävä, jota heillä ei välttämättä muuten ole. On tosi palkitsevaa, kun voin hyödyntää omia kokemuksiani työssäni ja rohkaista muita nuoria sen kautta. Tosi moni kokee yksinäisyyttä ja näköalattomuutta, jotka lisääntyivät selvästi pandemian aikana, Linnea kertoo.

Muiden nuorten elämän haasteita kuunnellessa Linnea on kokenut myös isoja oivalluksia itsestään:

− Olen huomannut, että hei, minäkin olen ollut tuossa tilanteessa ja tajunnut, miten pitkälle olen päässyt.

Linnean työyhteisössä puhutaan avoimesti työkavereiden kesken omasta jaksamisesta, ja hän saa itse säädellä, millä tahdilla etenee opinnoissaan.

− Enää en koe, että mielenterveysongelmani olisivat este elämässä etenemiselle, vaan uskon, että meille jokaiselle löytyy oma polku työelämään − kunhan vain työyhteisöt ovat ymmärtäväisiä ja tietoisia ongelmistamme.

Linnealla on edelleen vaikeita päiviä ja vaiheita. Työyhteisön ilmapiirin ansiosta niitä on kuitenkin paljon vähemmän kuin ennen. Tärkeä on ollut myös oivallus, johon auttoivat äidin sanat.

− Äiti sanoi, että kun hyväksyt sen, että sinulla on ongelmia ja ymmärrät, etteivät ne määritä sinua ihmisenä vaan menet eteenpäin ja elät niistä huolimatta, pääset minne vaan.

Avoin puhe auttaa

Santeri 1

Yläasteen ensimmäisenä päivänä seiskaluokkalaisen Santeri Tirrosen luokassa oli käynnissä esittelykierros. Kun tuli Santerin  vuoro esitellä itsensä, sanat juuttuivat kurkkuun. Vielä edellisenä keväänä Santeri oli vilkas kuudesluokkalainen, joka haaveili näyttelijän urasta ja oli esiintynyt jo Jyväskylän kaupunginteatterin näytelmässäkin.

− En tiedä, mitä siinä tapahtui, mutta menin jumiin enkä pystynyt puhumaan, nyt 22-vuotias Santeri kertoo.

Siitä hetkestä lähtien Santerin elämää ovat varjostaneet pelko ja ahdistus sosiaalisissa tilanteissa. Niiden vuoksi yläaste ja koulunkäynti tuntuivat haastavilta, ja motivaatio oli monesti hukassa. Ysiluokalla Santeri haki hetken mielijohteesta ammattioppilaitokseen datanomin opintoihin.

− Lopetin opiskelun parin päivän jälkeen ja jäin kotiin lojumaan kolmeksi vuodeksi. Oli vaikea ajatella työpaikan hakemista, kun uudet sosiaaliset tilanteet jännittivät ja maailma tuntui vaaralliselta kodin ulkopuolella, hän kertoo.

Kassavuoro tuntui mahdottomalta ajatukselta, ja alussa tärisin kauhusta. Nyt kassalla on minusta mukavaa.

Äiti kannusti Santeria ottamaan yhteyttä Kelaan, jos poika saisi sitä kautta apua työnhakuun. Lopulta Santeri rohkaistui. Syksyllä 2019 hän aloitti Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa ja pääsi sen seurauksena työkokeiluun jyväskyläläiseen K-Market Kymppiin.

Kauppias Antti Juntunen sanoo luottaneensa Santeriin alusta alkaen.

− Santeri kertoi fiksusti ja rehellisesti, että hänellä on ollut hankalaa, mutta hän haluaa päästä eteenpäin ja tehdä töitä sen eteen. Halusin antaa mahdollisuuden, hän kertoo.

Ihmisten erilaisuus on hyvä juttu

Nyt Santeri työskentelee K-Market Kympissä vakituisena osa-aikaisena työntekijänä. Alun hyllytyshommat ovat laajentuneet muun muassa kassatyöhön ja vaativampiin työvuoroihin. Kassatyötä Santeri arasteli ensin niin paljon, ettei uskonut pystyvänsä siihen ikinä. Ajatus, että joutuisi puhumaan jokaiselle asiakkaalle, tuntui ylitsepääsemättömältä.

Santeri vaaka

− Lopulta löimme Antin kanssa lukkoon päivän, jolloin menisin kassalle. En halunnut siirtää sitä enää. Ensimmäiset päivät tärisin kauhusta, mutta yllättävän nopeasti se helpotti. Nyt minusta on mukavaa olla kassalla, Santeri kertoo.

K-Raudan työnohjaaja ja myymäläpäällikkö Hanna Savolainen muistuttaa, että työpaikoille tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä, nuoria ja kokeneempia, kaikenlaisine taustoineen.

− Olen aina sanonut, että myymälässä pitää olla yhtä lailla erilaisia työntekijöitä kuin on asiakkaitakin. Mikään ei toimisi, jos kaikki olisivat samasta muotista valettuja. Haasteita ja huonompia päiviä on kaikilla, ja jokainen käsittelee ne eri tavoin. Ne kuuluvat kuitenkin elämään.

Hanna rohkaisee nuoria kertomaan työkavereille, jos elämässä on vaikea hetki. Se yleensä helpottaa ymmärtämistä ja vuorovaikutusta.

− Parhaimmillaan ne viisi muuta tiimiläistä saavat sinunkin päiväsi paranemaan, kun tietävät tilanteesi.

Santeri kehuu työyhteisöään siitä, että on voinut olla oma itsensä alusta lähtien ja kaikki ovat aina auttaneet. 

− Aika on mennyt nopeasti. Joskus vieläkin ajattelen olevani uusi, mutta sitten joku kysyy minulta neuvoa ja tajuan, että pystynkin jo auttamaan muita.

Kauppias Antti Juntusen mukaan moni uusi työntekijä hämmästelee, kun kuulee Santerin aiemmista haasteista ja jännittämisestä.

− Tämä kertoo siitä, miten paljon hän on kehittynyt. Alussa taisin olla ainoa, jolle Santeri uskalsi puhua, Antti kuvailee.

Santeri sanoo, että yhä välillä sanat menevät sekaisin ja puhe takkuilee, mutta tuntuu hyvältä, ettei tarvitse enää jännittää koko ajan.

− En kyllä olisi uskonut kolme vuotta sitten, että nyt olen töissä, jossa puhun satojen ihmisten kanssa päivittäin, Santeri sanoo hymyillen.

Nuori tarvitsee välittämistä ja arvostusta

K-henkilo Helsinkiläisen kauppakeskus Triplan Intersportissa on alusta alkaen työskentellyt paljon nuoria. Monet heistä tulevat opiskeluihin liittyvien työharjoittelujen kautta. K-ryhmän kaupoissa panostetaan monin tavoin työntekijöiden tukemiseen ja hyvinvointiin, ja myös Intersport Triplan kauppakohtaisessa liikeideassa lukee, että tärkeintä ovat työntekijät.

Kauppias Hanna Kuoppala on pyrkinyt luomaan kauppaansa ilmapiirin, jossa ongelmia ei tarvitsisi peitellä. Hän kertoo huomanneensa, että monilla nuorilla on elämänhaasteita, jotka voivat näkyä myös töissä.

− Esimerkiksi raha- tai päihdeongelmia, hankalia kotiolosuhteita tai parisuhdeongelmia. Joskus on viikonloppunakin tullut nuorelta puhelu, että nyt on tyttö- tai poikaystävän kanssa mennyt poikki ja sen takia tuntuu vaikealta tulla töihin. On tosi hienoa, että uskalletaan kertoa. Yhdessä sitten mietimme, kuinka tästä mennään eteenpäin.

Hanna sanoo, että jos nuorella on vaikeaa kotona, on tärkeää, että edes työpaikalla saa arvostusta ja kokemuksen, että välitetään. Kiitosta Hanna jakelee runsaasti, mutta joskus tulee tunne, että haluaa tehdä enemmänkin.

− Olemme auttaneet nuorta pääsemään oikeanlaiseen hoitoon, esimerkiksi terapiaan, ja ostaneet tarvittaessa ruokalahjakortteja. Pyrimme aina löytämään ratkaisun nuorelle.

Hanna toivoo, että työnantajat kuuntelisivat ja huomioisivat nuoria yksilöllisesti.

− Ei ole kahta samanlaista tarinaa. Ja ulkokuoresta ei voi päätellä mitään. Jos tulee tunne, että kaikki ei ole hyvin, mene nuoren luokse ja auta häntä avaamaan se kuori.

Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 11/2022

JULKAISTU   27.10.2022TEKSTI   Mirja AarnioKUVAT   Hanna-Kaisa Hämäläinen ja K-Ryhmä

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?