Olga Temonen: Kasviksia ja hopeatoffeeta
Näyttelijä-ohjaaja Olga Temonen laittaa ruoaksi sitä mitä huvittaa, etupäässä kasviksia.
OLIN YHTENÄ PÄIVÄNÄ kuusivuotiaan Torstin kanssa ruokakaupassa. Valitsin juuri kukkakaalin ja parsakaalin välillä, kun lapseni hakeutui läheisen lihatiskin ääreen.
Havahduin – tai itse asiassa puoli kaupallista ihmisiä havahtui kirkkaaseen huutoon: ”Äiti, tuu kattoo, täällä on lihaa!”
Siinä me sitten ihmettelimme erilaisia lihoja tiskin takana. Minä yritin parhaani mukaan kertoa niistä. Kuten moni tietää, kukaan ei keksi yhtä paljon tikusta asiaa kuin kuusivuotias.
Huomasin samalla, että tilanne jotenkin hävetti minua. En hävennyt lapseni innostusta. Häpesin sitä, että muut ajattelisivat minun paheksuvan lihaa ostavia ihmisiä. En paheksunut.
LAPSENI EIVÄT OLE koskaan syöneet lihaa, mutta emme kuitenkaan ole vegaaneja. Meillä käytetään kananmunia ja maitotuotteita.
Olen tottunut kauhisteluihin tämän asian kanssa. Koitan rauhoitella kauhistelijat sillä, että ravinnon monipuolisuus on tärkeää, ei se, mistä raaka-aineista ravinto koostuu.
En kannata fanaattisuutta missään muodossa. Olisin valmis joustamaan kasvissyönnistä, jos siitä tulisi ongelma tai iso haaste jonkun meidän perheenjäsenen terveydelle. Tilanne voisi tulla eteen, jos vaikkapa allergiat rajoittaisivat ruokavaliota rajusti.
Olen ollut “porkkananpurija” ja “viherpiipertäjä” kohta 15 vuoden ajan. Koko tuon ajan olen myös halunnut ajatella, että jos tekee mieli, saan syödä mitä haluan.
Silloin tällöin vaikkapa juhlissa olen ottanut lautasellisen kalaa, ilman huonoa omatuntoa. Olen tarjonnut sitä silloin lapsillekin, mutta toistaiseksi he ovat kieltäytyneet.
Tuntuu uskomattomalta, että minun ja Hopeatoffeen välille on rakennettu seinä, jonka ylitse en saa mennä, koska se on jollekin minulle tuntemattomalle henkilölle tärkeää.
ALOIN KASVISSYÖJÄKSI, KUN tapasin aviomieheni Tuukan. Hän oli jo tuolloin ollut syömättä lihaa tai kalaa lähes viidentoista vuoden ajan, ja minuakin kiinnosti kokeilla.
Uusi parisuhde tuntui myös heti niin vakavalta, että kahden eri ruoan kokkaaminen illalliselle koko loppuelämän ajan ei houkutellut. Innostuin kasvisruokavalioon siirryttyäni siitä, etten enää kaivannutkaan lihaa.
Myös kauppalasku oli yhtäkkiä huomattavasti pienempi. Olo oli kevyt sekä henkisesti että fyysisesti, ja yllätyksekseni minulla ei ollutkaan koko ajan nälkä. Sillä tiellä ollaan siis edelleen, koko perheen voimin.
Vaikka olen useaan otteeseen sanonut olevani kasvissyöjä, en silti halua ajatella, että olisin ajanut itseni johonkin umpikujaan, josta ei halutessani olisi ulospääsyä.
Annoin kerran aikakauslehteen haastattelun, jossa puhuttiin kasvissyönnistäni. Lopussa oli kysymys lempikarkeistani, ja nimesin yhdeksi lempikarkikseni Hopeatoffeen. Siitähän kuulkaas soppa syntyi, koska Hopeatoffeessa on liivatetta!
Sain paljon hyvin suoraa palautetta, kuinka puhun toista ja teot ovat muuta. Väärin!
Peräänkuuluttaisin tässä nyt jotain maalaisjärjen tapaista, rennompaa tapaa ajatella.Tuntuu uskomattomalta, että minun ja Hopeatoffeen välille on rakennettu seinä, jonka ylitse en saa mennä, koska se on jollekin minulle tuntemattomalle henkilölle tärkeää.
Samalla minulle ei ole lainkaan tärkeää, mitä tämä toinen henkilö suuhunsa pistää. Mitä jos jokainen vaan söisi sitä mikä tuntuu hyvältä ja oikealta, ja samalla me kaikki vain koittaisimme olla puuttumatta toistemme syömisiin?
Vähän hassuksi on mennyt tämä maailma, vai mitä? Vai onko kyse kuitenkin vain termeistä? Ehkä tällekin ruokavaliolle pitäisi olla oma nimi?
Eli korjaan yllä olevaa sen verran, että minä olen ja koko meidän perheemme on kasvis- ja hopeatoffeensyöjiä.
Olga Temonen on iittiläinen näyttelijä, joka pitää kesäisin tilallaan kotieläinpihaa.
