Niksi-Pirkka sticker

Päivi Raja-Aho: Motivaatio päihittää osaamisen

Uutta työntekijää palkatessaan kauppias Päivi Raja-aho luottaa intuitioon ja ensivaikutelmaan.


Tämän oivalsin

Reippaudesta

En halua jättää asioita roikkumaan vaan tartun niihin heti. Ei kannata jättää huomiseksi sitä, minkä voi tehdä jo tänään, koska huomisella on tuliaisinaan uudet ja yllättävät asiat. Kolme vuotta sitten muutimme Timon kanssa Ilmajoelta Ouluun ja aloitimme K-Citymarket Ruskon kauppiaina. Silloin jouduimme tekemään heti suuren remontin, ja sen aikana pitikin tehdä paljon nopeita päätöksiä. Kaikki meni onneksi hyvin.

Vahvuuksista

Meillä on Timon kanssa selvä työnjako kauppiaina. Timo hoitaa käytännön asiat ja auttaa kaupan puolella. Minä vastaan markkinoinnista sekä yritys- ja henkilöstöasioista.

Haluan kuunnella työntekijöitäni ja hyödyntää jokaisen omia vahvuuksia. On kaikkien etu, että ihminen pääsee tekemään työtä, jossa viihtyy ja tuntee olevansa parhaimmillaan. Se parantaa ilmapiiriä, työn tekemistä ja tuottavuutta sekä on myös vastuullista johtamista.

Rekrytoinnista

Luotan paljon intuitioon ja vaikutelmaan, joka minulle ihmisestä tulee. Meille tulee ihmisiä haastatteluun K-ryhmän rekrytointipalvelun kautta. Motivaatio on tärkeämpää kuin osaaminen, koska yksityiskohdat pystymme aina opettamaan. Toisinaan ihminen voi mennä lukkoon haastattelussa. Siksi haluan haastatteluun aina mukaan toiminnallisen osuuden, vaikkapa verkkokauppatilauksen pakkaamisen. Se auttaa usein jännittäjää­kin rentoutumaan, ja tämä pääsee näyttämään osaamisensa.

Muistilistoista

Keskeneräiset asiat vaivaavat helposti mieltäni. Minun on saatava ne pääni sisällä järjestykseen, jotta voin rauhoittua. Siksi teen listoja, jotka auttavat hahmottamaan kokonaiskuvan. Töistä lähtiessäni teen muistilistan tehtävistä asioista seuraavaa päivää tai viikkoa varten. Sen jälkeen voin rauhoittua enkä mieti niitä asioita enää kotona.

Samalla olen opetellut keskittymään siihen, mikä on olennaista ja mihin voin juuri nyt vaikuttaa. Hitaammin eteneviä asioita seuraan vierestä. Jaan mielelläni vastuuta, koska mitä enemmän ihmiselle kehittyy tietoa ja osaamista, sitä arvokkaammaksi hän tuntee itsensä.

Perheestä

Kun muutimme Timon kanssa Ouluun, aikuiset poikamme jäivät Ilmajoelle. Tämä on siis ollut meillekin uusi elämänvaihe, jota on pitänyt opetella. Se on saanut arvostamaan perheen yhteisiä hetkiä entistäkin enemmän.

Pojat käyvät välillä täällä, ja vastaavasti me käymme heidän luonaan. Perheenä meillä on ollut tapana tehdä joka vuosi laskettelureissu, mutta nyt se jäi kiireen takia. Timo on hurahtanut leijahiihtoon ja -surffaukseen. Minä käyn salilla ja lenkkeilemässä.

Virheistä

Virheet kuuluvat elämään. Jos niitä ei tule eteen, silloin ei ole tehnytkään mitään. Meillä oli aikoinaan töissä lihamestari, joka neuvoi pyrkimään siihen, ettei tekisi samaa virhettäkahta kertaa. Oma impulsiivisuuteni voi joskus aiheuttaa sen, että teen huonon ratkaisun. Myönnän kyllä virheeni, vaikka ne välillä harmittavat.

Ketkä?

46-vuotiaat Päivi ja Timo Raja-aho ovat K-Citymarket Oulu Kaakkurin tuore kauppiaspariskunta. 

Juuri nyt

Kaakkurin K-Citymarketiin saatiin uusipullonpalautuskone, kaiken nielevä ”suursyömäri”, johon voi kerralla kaataa vaikka säkillisen pulloja ja tölkkejä.

JULKAISTU   25.4.2022TEKSTI   Juha RiihimäkiKUVAT   Maiju Pohjanheimo

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?