Pieni maskitehdas valmistaa NeSu-kasvomaskeja

Kolmen yrityksen yhteisponnistuksena perustettu pieni tehdas valmistaa NeSu-kasvomaskeja yötä päivää. Mutta mihin joutui ensimmäinen maski?

Klank. Klank. Klank.

Kuitukangasrulla pyörii tasaista tahtia. Sen yläpuolella  kulkee omaa rataansa valkoista kuminauhaa kahdessa kelassa. Kangas aloittaa matkansa suojamaskeja valmistavan koneen läpi. Kone taittelee kankaan laskoksille, reunoihin painetaan reiät ja kankaasta leikataan maskin kokoinen pala. Sitten maskin matka jatkuu kohti ultraäänihitsausta, jossa kiinnitetään kuminauhat. 

Filterpak Oy:n tehdas sijaitsee Hangossa. Viereisen Hangonkylän pohjoissataman veneet kimaltelevat auringossa, ja ilmassa tuoksuu jo aavistus syksyn kirpeydestä. Rannassa on hiljaista, eikä leppoisan päivänpaisteen alla välttämättä edes muista, miksi viereisessä tehtaassa tehdään suojamaskeja.

Kaikki alkoi tämän vuoden helmi-maaliskuussa. Silloin, kun koronaviruspandemia alkoi levitä ympäri maailmaa. 

– Helmikuussa jo nähtiin, etteivät maskimateriaalit tule riittämään maailmalla eikä Suomessakaan, sanoo Filterpakin tehtaalle vierailulle tullut Otto Kivi. Hän on kuitukankaita valmistavan Ahlstrom-Munksjön myyntipäällikkö ja yksi NeSu-maskien tarinan päähenkilöistä. 

Ahlstrom-Munksjön Tampereen tehtaalla valmistetaan vuosittain 4000 tonnia kuitukankaita, joita käytetään niin ilman kuin nesteiden suodatukseen. Juuri kasvomaskeihin sopivaa kangasta ei kuitenkaan ollut valmiina, vaan sellainen piti kehittää. Ja erittäin nopealla aikataululla. Ihan kuten kaikki muukin tässä projektissa on pitänyt tehdä – pikavauhtia.

Maskeja valmistetaan yötä päivää

Ultraäänihitsauslaitteet sirisevät kimeästi, ja säännöllisin välein kuuluu napakka klank, kun kone siirtää maskeja työvaiheelta toiselle. Filterpakin tehtaalla maskeja tehdään nyt ympäri vuorokauden ja seitsemän päivää viikossa. Kuukaudessa valmistuu miljoonia maskeja. On pienoinen ihme tai vähintäänkin hämmästys, että homma pyörii jo tällaisella teholla. Puoli vuotta sitten ei ollut valmista materiaalia, ei koneita eikä työntekijöitä, jotka osaisivat koneita käyttää tai maskeja valmistaa. 

Suomalaisten NeSu-maskien valmistus aloitettiin kolmen yrityksen yhteistyönä. Ahlstrom-Munksjö tuottaa materiaalin, Filterpak hoitaa valmistuksen ja K-ryhmä jakelun K-kaupoissaan. K-ryhmän myynnistä ja omista brändeistä vastaava johtaja Tuuli Luoma sanoo, että NeSujen kohdalla kantavana ideana oli valmistaa kokonaan suomalaisia maskeja. 

– Halusimme tehdä ennen kaikkea kotimaisia maskeja. Sen myötä voimme varmistaa tuotteen laadun, ja totta kai yhteistyö kotimaisten kumppaneiden kanssa on kaikin puolin nopeampaa, Luoma sanoo.

Sujuvuutta tuovat esille myös Ahlstrom-Munksjön Otto Kivi ja Filterpakin myynnistä vastaava Roger Lindström. Yrityskaksikko on tehnyt aiemmin pitkään yhteistyötä esimerkiksi ilmansuodattimien valmistuksessa. 

NeSu kansalaismaskit 2

Filterpakin Roger Lindström sanoo, että moni asia on tehty maskien suhteen nurinkurisessa järjestyksessä. ”Esimerkiksi tuotepakkaukset piti tilata ennen koneiden saapumista valmiiksi, vaikka ei oltu varmoja siitä, ovatko ne täsmälleen oikean kokoisia.” NeSu-nimi keksittiin Filterpakilla, ja se viittaa nenään ja suuhun.

Suomalaisessa maskituotannossa on laadun varmistuksen lisäksi myös huoltovarmuuden näkökulma. 

– Jos Kiinassa tautitilanne pahenee, saattavat siellä tehdyt tuotteet mennä ensisijaisesti omaan käyttöön. NeSut on testattu ja valmistettu Suomessa suomalaisille ja niiden saatavuus on hyvä myös, jos kysyntä lisääntyy, Kivi toteaa.

Hyvä suodatusteho, silti hengittävä

Laadussa kolmikon yhteistyönä tuotettu NeSu pärjää hyvin. Kuitukankaisen maskin suodatus on mekaaninen, ja suodatustasossa ollaan hyvin lähellä kirurgisen kasvomaskin tasoa.

– Mekaaninen suodatus tarkoittaa, että suodatettavat hiukkaset tarttuvat suodattavaan materiaalin sen rakenteen ansiosta. Maskeissa yleinen suodatustapa on sähköinen suodatus, jolloin hiukkaset tarttuvat materiaaliin siinä olevan sähkövarauksen takia. Mekaaninen suodatus on varmempi, sillä sähköinen varaus poistuu ajan kuluessa, sanoo Kivi.

VTT:n mittausten mukaan NeSujen suodatustaso on 88 prosenttia, kun alin kirurgisen maskin suodatustaso on 95 prosenttia.

Jos maskiin haluttaisiin tiukempaa suodatusta, se pitäisi tehdä paksummaksi. 

– Silloin maskin takana olisi jo paljon vaikeampi hengittää. Toistaiseksi sellaiselle ei ole tarvetta. Jos ajatellaan materiaalien suodattavuutta, niin ääripää on muovipussi, jonka läpi ei menee mikään – mutta ei sen takana myöskään hengitetä, selittää Kivi. 

– Haemme kompromissia sen välillä, millainen maski on käytössä mukava, mutta silti sellainen, että se tarjoaa riittävän hyvän suojan pisaratartunnoilta, Lindström lisää. 

Maskitehdas tarjoaa töitä

Filterpakin tehdashallin toiseen päähän on rajattu oma alue, jossa on kolme konetta. Kolmelta iltapäivällä töissä ovat päivävuoroon tulleet työntekijät. Koska koneet pyörivät 24/7, on työ jaettu kolmeen vuoroon: aamuun, päivään ja iltaan. 

Sini-neonkeltaiseen työtakkiin pukeutunut NeSu-tuotannon esimies Robert Wahlstedt on lähdössä työvuoron jälkeen kotiin. Hän on ollut mukana maskien tuotannossa alusta asti ja palkannut viime viikkojen aikana uusia työntekijöitä.

Tällä hetkellä maskeja tekee 45 työntekijää. Sopivien tekijöiden löytämisessä on ollut omat haasteensa.

NeSu kansalaismaskit 3

– Kolmivuorotyö ja vaihtelevat työajat eivät sovi kaikille, mutta hyviä tekijöitä on silti löytynyt. Kaikki työntekijät ovat Hangon seudulta tai lähialueilta, hän kertoo. 

Työtä tehdään selkeässä tahdissa: kaksi aamua, kaksi päivää, kaksi yövuoroa ja sen jälkeen on aina neljä vapaapäivää. Vierailupäivänä työvuorossa häärii paljon nuoria miehiä.

Filterpakille maskituotannon käynnistäminen on tuonut reippaan kasvun myös työntekijöiden määrässä. Vuoden alussa yrityksellä oli parikymmentä työntekijää, mutta nyt työtä on tarjolla 90:lle. Se on mukava asia näinä muuten lomautusten ja irtisanomisten värittäminä aikoina.

Ensimmäinen maski seinällä

Satoja liitoksia ja kaapeleita pitkin lattioita. Siltä näytti hetken Filterpakin tehdaskiinteistössä, kun maskien valmistukseen tarvittavat koneet olivat tulleet perille Filterpakille Kiinasta.

Koronatilanteesta – ja rivakasta aikataulusta – johtuen maskituotannon käynnistämisessä on ollut monia haasteita. Yksi oli se, että kun koneet tulivat lentorahtina Suomeen, niiden mukana ei ollut matkustusrajoituksista johtuen kouluttajia.  Yleensä uusien koneiden käyttöönotossa kouluttajat ovat paikan päällä jopa kuukauden ja varmistavat, että kaikki starttaa hyvin.

– Paketissa oli kännykällä kuvattu video ja kiinaksi kirjoitettu ohjelappunen, Lindström kertoo. 

Mutta kyllä se siitä lähti sujumaan. Filterpakin toimitusjohtaja Peter Nordlund oli pääroolissa ja ruuvaamassa ja kasaamassa koneita. Kiinaan oltiin yhteydessä lähes yötä päivää puhelujen ja videopuhelujen kautta. Sitten alkoi tuotantolinjan testaus, jota ovat olleet tekemässä mukana myös ensimmäiset työntekijät.

NeSu kansalaismaskit 4

Maskien valmistuksessa tärkeintä on täsmällinen ajoitus. Jos se ei ole kohdillaan, saattavat esimerkiksi kuminauhat kiinnittyä väärään kohtaan tai maski leikkautua liian pieneksi. 

– Materiaalia kului kilometrejä ennen kuin saimme ensimmäisen hyvännäköisen maskin aikaiseksi, Roger Lindström sanoo. 

Se maski onkin juhlavasti kehystetty tehtaan seinälle. 

Tärkeä työ lisää hyvää fiilistä

Kun rullasta loppuu kangas, on työntekijöiden oltava tarkkana. 

– Rullanvaihto ei saisi pysäyttää tuotantoa, sillä koneen käynnistämisessä menee paljon aikaa. Siksi vaihto pitäisi onnistua tekemään linjoja pysäyttämättä, mutta siinä on omat haasteensa, sanoo Harri Ajosmäki

Ajosmäki toimii vuorovastaavana ja huolehtii, että koneet pysyvät käynnissä ja jokaisella on sopiva homma työn alla. Ajosmäki on viihtynyt maskitehtaalla hyvin. Aiemmin hän on ollut töissä muun muassa Hangon satamassa ja 17 vuotta kului Forcitin räjähdetehtaalla. Maskeja valmistavaa porukkaa yhdistää se, että kaikki ovat opetelleet työn alusta asti. 

Olemme ylpeitä siitä, mitä teemme.

– Tilanteet muuttuvat tunneittain ja päivittäin, mutta tämä on ollut tosi antoisaa. Maskien tekeminen tuntuu tärkeältä, niin sekin lisää fiilistä. 

Tyytyväisiä ovat myös Tuuli Luoma, Roger Lindström ja Otto Kivi. Vaikka projekti on ollut haasteita täynnä, on se kannattanut. Maskit ovat osoittautuneet toimiviksi ja asiakaspalautteen kautta ei ole juurikaan moitteita tullut. Päivittäin K-ryhmän rekat hakevat valmiit maskipakettilaatikot Hangosta ja sieltä ne lähtevät jakelukeskuksen kautta K-kauppoihin ympäri Suomea.

– Parasta on, kun menee K-kauppaan ja näkee meidän maskipaketin siellä hyllyllä, Lindström sanoo.

NeSu kansalaismaskit 5

Käytä maskia oikein

  1. Aseta maski kasvoillesi hyvissä ajoin, esimerkiksi reilusti ennen joukkoliikennevälineeseen nousemista.

  2. Pese tai desinfioi kädet ennen maskin asettamista paikoilleen.

  3. Varmista, että maski on tiiviisti kasvoilla.

  4. Jos kosket maskia käytön aikana, pese tai desinfioi kätesi ennen koskemista ja sen jälkeen.

  5. Älä aseta käytettyä maskia uudelleen kasvoille. Vaihda maski uuteen, jos se kostuu tai likaantuu.

  6. Poista maski puhdistetuin käsin tarttumalla sen nauhoista. Älä koske maskin ulkopintaan sitä poistaessa.

  7. Hävitä kertakäyttöinen maski laittamalla se suoraan jäteastiaan (seka- tai energiajäte) käytön jälkeen. Laita uudelleen käytettävä kangasmaski käytön jälkeen muovipussiin tai suoraan pesukoneeseen. Pese tai desinfioi kädet maskin poistamisen jälkeen.

NeSu-kansalaismaskit K-Ruokakaupoista.

Ohjeet: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL

JULKAISTU   30.9.2020TEKSTI   Heidi KalmariKUVAT   Miikka Pirinen

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?