Pieni suuri teko: Työtä nuorille ja iloa kyläyhteisölle

Kauppias Saara Pulkkinen halusi tarjota apua yläkoulun kummiluokalleen luokkaretkitilin kartuttamiseen. Niinpä hän ideoi nuorille kyläyhteisöä hyödyttäviä töitä. Tempausten avulla nuoret pääsevät kokeilemaan työntekoa ja paikalliset saavat apua arkeensa, mutta ennen kaikkea yhteistyö tuo ihmisiä yhteen 4 200 asukkaan kunnassa.

"Tänään Kurjenpolven palvelukodissa laitetaan piha syyskuntoon eli kitketään kukkapenkit, istutetaan syyskasvit sekä haravoidaan ja siistitään piha", kertoo kauppias Saara

Polvijärveläinen Kurjenpolven palvelukoti on 12 asukkaan kehitysvammaisten tehostetun palvelun asumisyksikkö. Palvelukodin pihalla on kymmenkunta nuorta työn touhussa. 14-vuotiaat Martha ja Sinna kertovat, että useimmat luokalta tulevat ensisijaisesti työntekoon hankkiakseen rahaa luokkaretkeä varten. Mutta myös auttaminen ja luokan kanssa yhdessä tekeminen painavat vaakakupissa.

"Siitä saa hyvän fiiliksen itselle, kun pääsee auttamaan. Kurjenpolven porukalle on varmasti apua, kun me täällä siivotaan", Martta kertoo.

Kurjenpolvessa ohjaajana toimiva Hanna sekä asukas Antti katsovat tyytyväisenä nuorten kädenjälkeä. Hanna kertoo, ettei ohjaajien työaika kunnolla riitä pihan huoltotöihin, joten tarjottu apu tulee todella tarpeeseen. Hän on myös iloinen, että yhteistyön kautta nuoret ja asukkaat pääsevät tapaamaan toisiaan.

Nuorille työpanoksesta palkan lisäksi auttamisen iloa

Polvijärven koulun 8. luokka on K-Market Nuotan kauppiaiden Saara ja Antti Pulkkisen kummiluokka. Yhteistyö alkoi vuosi sitten, jolloin Saara kävi koululla kertomassa yrittäjyydestä ja kauppiaan työstä. Vierailun yhteydessä Saaralle syntyi idea kasvattaa nuorten luokkaretkikassaa tarjoamalla heille yleishyödyllisiä töitä, joista myös lähialueen muut asukkaat hyötyvät.

Vastaava tempaus järjestettiin tänä syksynä nyt toista kertaa. Pihatöissä apua kaipaavia tai kauppa-apua tarvitsevia etsittiin kaupan seinällä olevalla ilmoituksella sekä sosiaalisessa mediassa. Samalla syntyi yhteistyö läheisen vanhustentalon kanssa.

"Kävimme vanhustentalolla ulkoiluttamassa pyörätuolissa olevia vanhuksia. Siitä tuli todella hyvä mieli, kun kuuli, miten suuri avun tarve heillä siellä oikeasti on", kauppias kertoo.

Nuorten tarjoamat palvelut ovat avunsaajalle ilmaisia, sillä kauppias maksaa nuorille palkan luokkaretkirahastoon. Samoin esimerkiksi pihanlaitossa käytettävät kukat tulevat kaupan hyllyiltä kauppiaan laskuun.

Kauppiaasta on tärkeää, että nuoret pääsevät jo peruskouluikäisinä näkemään työelämää ja saavat kokemusta ihmisten auttamisesta sekä kaverina olosta erilaisille ihmisille.

"Muistan omasta nuoruudestani luokkaretkikassaa kerätessämme, että vanhemmat suurimmaksi osaksi leipoivat tuotteet ja me saimme niistä rahat. Minusta on tärkeää tukea sitä, että nuoret kerryttävät omalla tekemisellään kassaa ja samalla oppivat työelämästä jotain", korostaa kauppias.

Kauppiaasta on hienoa, että hän pystyy tempauksillaan auttamaan ja yhdistämään lähialueen monen ikäisiä asukkaita. Auttamisen ilo näkyy myös nuorissa.

"Nuoret tekevät todella tärkeää työtä. Varmasti jatkossakin pidetään vastaavia tempauksia, jotta voidaan olla kyläläisten apuna", lupaa kauppias.

Saara ja Antti Pulkkinen ovat toimineet Polvijärvellä K-Market Nuotan kauppiaina toukokuusta 2021.

JULKAISTU   21.10.2022

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?