Niksi-Pirkka sticker

Pipsa Hurmerinta: Luotan laatuun

Pipsa Hurmerinta korjauttaa ja kierrättää kaiken, minkä voi. Lempiasu on hankittu 1990-luvulla.


Minun ekotekoni

”Ostan vaatteita harvoin, mutta kun ostan, satsaan laatuun. Laadukas ja ajaton vaate voi olla käytössäni jopa vuosikymmeniä. Yksi lempiarki-asuistani on 1990-luvulla hankkimani paita ja mieheni vanhat farkut samalta vuosikymmeneltä.

Myös moni huonekalumme on nähnyt jo monta kotia: ruokapöytä on ostettu 1980-luvulla antiikkikaupasta ja kaksi kertaa uudelleen verhoiltu sohva on kulkenut mukanani aina Pariisissa ja New Yorkissa saakka. Muutamme pian uuteen kotiin, ja sohva pysyy yhä mukana.

Kierrätän ja korjautan kaiken, minkä vaan voi kierrättää tai korjata. Jos pojan collegehousujen polvet menevät puhki, vien ne ompelijalle paikattavaksi. Palvelu maksaa vähemmän kuin uudet housut, eikä tarvitse heittää mitään roskiin. Kokoelma lasisia tuttipulloja on kiertänyt viidellä lapsella: ensin pojallani, sitten sisarusteni lapsilla ja nyt tyttärelläni. Alkujaan hintavahkot pullot ovat maksaneet itsensä monin-kertaisesti takaisin.

En ole ikinä omistanut autoa, enkä haluakaan. Asun perheeni kanssa Helsingin kantakaupungissa, jossa auton pitäminen olisi vain hankalaa. Mieluummin kävelen, pyöräilen ja käytän julkista liikennettä. Jos joskus tarvitsemme auton jollekin reissulle, lainaamme ystäviltä tai vuokraamme.

Minimoin ruokahävikkiä kotona esivalmistelemalla ostamani ainekset heti käyttövalmiiksi. Esimerkiksi pesen, kuivaan ja pilkon vihannekset ja juurekset jääkaappiin säilytyspusseihin, joita myös pesen ja käytän uudelleen.

Raikkaat, käyttövalmiit kasvikset saa nopeasti ruokaan, eikä mitään jää laatikon pohjalle nuhjaantumaan. Esivalmisteltuina ne on myös helppo na-kata pakastimeen, jos viikon ruokasuunnitelmat yllättäen muuttuvat, kuten meillä usein käy.”

Kuka?

Pipsa Hurmerinta, 44, kokki ja ruokakirjailija.

Mistä tunnetaan?

Sikke’s-ravintolan keittiömestari, juontaja ja malli. Kirjoittanut kolme ruokakirjaa.

Tämän opin kantapään kautta...

”Kun panostaa vaatteissa laatuun, tulee niistä pidettyä myös hyvää huolta. Mikään materiaali ei kestä jatkuvaa huonoa kohtelua.”

Juttu julkaistu Pirkka-lehdessä 10/2022

JULKAISTU   2.10.2022TEKSTI   Mirja AarnioKUVAT   Kaisu Kaplin

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?