Niksi-Pirkka sticker

Piste pihvinhimolle

"Olen aina rakastanut pihvejä ja burgereita. Mietin jäisinkö kaipaamaan niitä kovastikin", kertoo ammattilaisjalkapalloilija Linda Sällström lihansyönnin lopettamisesta.


Minun ekotekoni

TOISSA JOULUNA SANOIN puolisolleni, että olen ajatellut lopettaa kokonaan lihansyönnin. Yllättäen hän hihkaisi siihen, että oli ajatellut ihan samaa. Siltä istumalta jätimme lihan pois ruokavaliostamme.

Olin jo kauan pohtinut, että jos kaikki syövät lihaa päivittäin kuten minä, maailman kantokyky ei kestä. Olen aina rakastanut pihvejä ja burgereita. Kokkiohjelmia katsoessani himoitsin juuri niitä ihanan näköisiä liharuokia.

Mietin, jäisinkö kaipaamaan pihvejä kovastikin. Toisin kuitenkin kävi. Kun olin ollut ilman lihaa muutaman viikon, ajatus pihveistä ei houkuttanut yhtään. Urheilijana tarvitsen paljon energiaa, mutta tärkeintä ruokavaliossani on saada riittävästi hiilihydraatteja, joita lihassa ei edes ole. Proteiineja saan tarpeeksi syömällä kanamunia, kalaa, maitotuotteita ja kasvisprotskuja.

Aion pikkuhiljaa siirtyä vielä vahvemmin kasvisruokavalioon ja jättää esimerkiksi maitotuotteet kokonaan pois. Nykyään aterioiden jälkeen ei enää tule sellaista megaähkyoloa ja turvo-tusta, mikä liharuoista usein tuli.

Pelasin jalkapalloa kolme vuotta Ranskassa. Kun siellä kerroin luopuvani lihan syömisestä, joillakin asia meni tunteisiin. Ranskalaisille ruoka on niin pyhä asia, että jotkut ottivat sen loukkauksena. Maajoukkueen kilpailumatkoilla ja leireillä on onneksi useimmiten tarjolla myös hyviä kasvisruokia.

Muutin kesäkuussa Ranskasta Suomeen. Kamojani pakatessa minuun iski kauhea ilmastoahdistus, kun huomasin, miten hirveästi minulla on tavaraa, etenkin urheilukamoja. Mietin, mitä ihmettä teen sillä kaikella. Keräsin kaikki ylimääräiset varusteet kasseihin, vein ne paikallisen urheilukentän laidalle ja laitoin lapun, että olkaa hyvät, tästä saa ottaa.”

Kuka

Linda Sällström, 33, jalkapalloilija.

Mistä tunnetaan?

HJK:n ja naisten maajoukkueen hyökkääjä. K-ryhmä on Palloliiton pääyhteistyökumppani.

Tämän opin kantapään kautta...

”Aluksi ajattelin sallia itselleni lihaa joskus ravintolassa. Eipä ole ollut tarvetta, sillä ilmeisesti en olekaan riippuvainen hamppareista.”

Lue lisää ekotekoja:

JULKAISTU   5.10.2021TEKSTI   Mirja AarnioKUVAT   Vilja Harala

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?