kaupat tanska

Rapeita siankorvia Tanskassa

Tanskan maaseudulla moni ruokakauppa on myös apteekki ja postikonttori.

__KORKEAN SISÄÄNTULOAULAN KATOSSA __ leijuu valtava voikukkaa muistuttava valaisin. Pastellinväriset kärryt ja korit kylpevät valossa, latomaisen myymälän seinät on paneloitu lankuilla, ja osastojen opaskyltit on maalattu käsin.

Yhdellä sivustalla on elävää viherseinää, ja luomuhyllyt erottuvat selkeästi. Netto-ketjun myymälä Ørslevissa on saanut vastikään uuden, skandinaavista hyggeä tavoittelevan ilmeen.

– Kiitosta tulee selkeydestä ja siisteydestä. Uudet viher- ja luomuosastot ovat selvästi nostaneet myyntiä, myymäläpäällikkö Emil Jensen kehuu. tanska tuotteet Toisaalta kaupassa on toki yhä pitkät rivit siipikarjaa, possua, tuoretta lampaanpotkaa, grillattavia kokonaisuuksia, härkää ja erilaisia pihvejä – eikä yhtäkään pakkausta marinadissa. Suolatut ja rapeat siankorvat, flæskesvær, ovat paikallinen herkku.

Vaikka ilmasto- ja ympäristöasiat ovat Tanskassakin suuria puheenaiheita, kulutustottumukset eivät muutu hetkessä, kertoo Madkulturen-tutkimuskeskus.

Sen mukaan vuonna 2017 vegaaneja juutteja oli 1,8 prosenttia ja nyt heitä on 2,4 prosenttia maan noin 5,7 miljoonasta asukkaasta.

Nuoret ja kaupunkilaiset taipuvat nopeiten muutoksiin, mutta muuten vanha agraariyhteiskunta on hidas, jopa Suomea konservatiivisempi kokeilemaan uutta.

– Kyllä maaseudulla syödään edelleen lihaa ja perunoita kastikkeella, mutta mitä pohjoisemmas, kohti isompia kaupunkeja tullaan, sitä enemmän valikoimissa on jo luomua ja kasvisperäisiä tuotteita leivän päälle, maidon ja lihan korvikkeeksi, sanoo Christina Hansen Korff, Netto-ketjun Etelä- ja Itä-Själländin piiripäällikkö.

SUOMALAISESTA NÄKÖKULMASTA TANSKALAISTEN kauppojen valikoimat ovat suomalaisia vaatimattomammat. Näin on ainakin meijerituotteiden sekä gluteenittomien tuotteiden laita.

Myös tanskalaiset kala-altaat jaksavat ihmetyttää: Maa on meren ympäröimä, mutta tuoreena ei myydä kuin lohta, taimenta tai punakampelaa. Pakastealtaassa on kyllä sini- ja kampasimpukkaa, rapuja ja kaukaisten vesien eksoottisia kaloja. tanska viinit Viini ja väkevät alkoholijuomat kuuluvat tanskalaisten elintarvikekauppojen perusvalikoimaan. Halpaketjussakin saattaa olla ranskalaisia vuosikertaviinejä.

Väkevät alkoholijuomat ovat tupakkatuotteiden ja reseptivapaiden lääkkeiden tapaan myyjän selän takana, ja niitä pitää pyytää.

Maassa on noin kolme tuhatta lääkkeitä myyvää ruokakauppaa. Maaseudun oma lääkäri kirjoittaa reseptilääkkeiden noudon usein lähimpään markettiin, jonne apteekkiauto toimittaa ne. Moni marketti toimii myös postikonttorina.

Tanska

Näitä löytyy: laardi ja lihaliemihyydyke, nuuska, alusvaatteet, eksoottiset lihat, kuten kenguru

Kiven alla: hiivaton leipä, juureen tehty ruisleipä, smetana ja viili, laktoosittomat tuotteet, ksylitolituotteet

Maista: Rygeost on kuminalla maustettu tuorejuusto, joka savustetaan heinissä tai nokkosissa.

Lue lisää

JULKAISTU   28.8.2019TEKSTI   Kirsi Olin KUVAT   Rune Svenningsen

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?