Niksi-Pirkka sticker

Ressu Redford: Kahvikupin hinnalla terapiaa

Aikuisena kahvinjuonnin aloittanut muusikko Ressu Redford on nyt Pirkka Costa Rica -keulakuva. Mitä mies oivalsi aamukahvihetkistään?


Tämän oivalsin

Yhdessä tekemisestä

Varsinkin urani alussa tein kappaleita paljon yksin. Hieroin sanoja ja melodioita kotona ja vein vasta sitten biisit bändille. Viime aikoina olen tehnyt biisejä paljon yhteiskirjoitussessioissa. Se on ollut tosi palkitsevaa ja hienoa, muilta usein oppii jotain. Mukana on huumoria ja naurua.

Olen huomannut, että onnistumisen fiilis on erilainen silloin, kun musiikkia kirjoittaa yhdessä muiden kanssa. Sellaista iloa, jota ryhmässä voi olla, ei vain koe yksin. Tunteista iloa on hankala saada pintaan yksin.

Liikkumisesta

Olen pikkulapsesta asti pelannut fudista ja muutenkin sporttailut. Pari vuotta sitten hurahdin padeliin, jota käyn läiskimässä pari-kolme kertaa viikossa. Se on hyvä hikilaji, mutta pitää myös mielen virkeänä. Olen oivaltanut, että en enää pystyisi tekemään asioita lavalla samalla tavalla, jos en harrastaisi liikuntaa.

Eron huomaa selvästi, jos välillä on kipeänä tai ei kiireen takia ehdi liikkumaan. Olo on väsynyt, kokonaisvaltaisesti lössähtänyt. Ihminen, joka ei ole koskaan oikein liikkunut, ei voi huomata sitä eroa. Eikä hän osaa kaivata liikkumista, koska ei tiedä kuinka hyvä olo siitä tulee.

Popmusiikista

Popmusiikkiin kuuluu muutos. Se on aina seurannut aikaansa. Kaikki musiikkilajit eivät sitä tee – esimerkiksi perinteinen rock ei välttämättä seuraa muutoksia saundissa. Olen aina tehnyt popmusiikkia. Jos sitä tekee, täytyy tajuta, että on elettävä tässä ajassa.

Onneksi olen aina seurannut, mitä ympärillä tapahtuu. Uudet teknologiat ja uusien asioiden opetteleminen ovat aina kiinnostaneet minua. Jos ajattelee, että musiikki oli ennen parempaa, ei sitä välttämättä pysty tekemään muiden tämän päivän tekijöiden kanssa.

Pettymyksistä

Jos ihminen menestyy urallaan tai vaikka rakkaudessa, tulee aina eteen myös vastoinkäymisiä. Jos menee hienosti, tulee väistämättä jossain kohtaa lasku. Kun sen ymmärtää, ei vastoinkäymisten kanssa ehkä ala panikoida, vaan pystyy katsomaan vähän kauemmas eteenpäin. Olen nyt ehkä neljättä kertaa aika hyvässä kohtaa uraani.

Olen nähnyt ison nousun kaksi tai kolme kertaa aiemminkin, ja aina ne hiipuvat. Mutta en ole siitä katkeroitunut tai pettynyt, että vitsi kun ei mene yhtä hyvin kuin aiemmin. Se auttaa välttämään panikoidut liikkeet ja tyhmyydet. Kun ymmärtää, että vastoinkäymisiä ei kannata pelätä, kaikki voi mahdollistua uudelleen. Kuopasta voi nousta. Jos joskus on mennyt hyvin, niin uudestaankin voi mennä hyvin.

Kahvista

Meillä on kavereiden kanssa pieni aamukahviporukka. En valehtele, jos sanon, että se on ollut olemassa kolmisenkymmentä vuotta. Matkan varrella porukka on elänyt.

Kokoonnumme muutamassa turkulaisessa kahvilassa. Se antaa hienon alun päivälle. On hullua juttua, kettuilua ja naureskelua. Mutta olen tajunnut, että se on myös kahvikupin hintaista terapointia meidän kesken.

Kuka?

Ressu Redford, 60, turkulainen muusikko,joka aloitti uransa 1980-luvulla ja on julkaissut sooloartistina ja yhtyeissä yli 20 albumia. 

Juuri nyt

Eri tekijöiden kanssa yhdessä tehty albumi ilmestyy lokakuussa. Toimii Pirkka Costa Rica Premium Blend -tuotteiden keulakuvana.

Lue lisää:

JULKAISTU   5.10.2021TEKSTI   Jenni KleemolaKUVAT   Suvi Elo

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?