Lisää tilaa tavaroille Getty Images

Lisää tilaa tavaroille

Kaapiston valinta on järkipäätös. Hankintaa ohjaavat käyttötarve, helppokäyttöisyys ja toki myös hinta.

Säilytyskalusteen valinnassa kannattaa lähteä liikkeelle miettimällä omaa säilytystarvetta ja kalusteen sijoituspaikkaa. Hankintaan varattu rahasumma ohjaa myös osaltaan valintaa.

Säilytystarve ratkaisee

K-ryhmän tuotepäällikkö Mika Kurikan mielestä kotiin ei kannata hankkia uusia kaapistoja ja säilytysjärjestelmiä suin päin. Ensin kannattaa selvittää, mitä tavaroita ja vaatteita kaappien perukoilta löytyy.

Itselle tarpeettomiksi jääneet käyttökelpoiset tavarat on fiksua myydä tai lahjoittaa ja rikkinäiset toimittaa kierrätykseen. Inventaarion jälkeen on helpompi arvioida, kuinka paljon ja millaista säilytystilaa kotiin tarvitaan.

Säilytyskalusteiden valinnassa käyttötarve ja säilytyskalusteen sijoituspaikka ovat ratkaisevassa roolissa. Jos säilytettäviä tavaroita tarvitaan usein, niiden tulee olla helposti saatavilla.

Valittavan kalusteen tulisi myös istua mittojensa puolesta sille varattuun tilaan. Jos kaappi sijoitetaan esimerkiksi näkyvälle paikalle olo- tai makuuhuoneeseen, sen tulisi sulautua tilan muuhun sisustukseen.

Valmiskaapistolla hyvä hinta-laatusuhde

Edullisimmat kaapistot ovat valmispaketteja, jotka saa halutessaan saman tien mukaan. Valmiskaapisto on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen vaihtoehto, jos sen ulkonäkö miellyttää, varustetaso on riittävä ja mitat sopivat.

Edullisimmissa kaapistoissa ulkonäkö- ja varusteluvaihtoehtoja on yleensä tasan yksi. Leveysvaihtoehtoja saattaa olla muutama.

Hinnaltaan huokeimmat kaapistot ovat yleensä saranallisia malleja. K-Raudassa tätä luokkaa edustavat Goodiy-säilytyskomerot. Ne on mitoitettu sopimaan vanhan vaatekaapin tilalle. Goodiy-komeropaketteihin kuuluu sekä vaatetanko että kalustelevyhyllyt, joten kaapit ovat monikäyttöisiä.

Liukuovikaapistot kestosuosikkeja

Näyttävät ja helppokäyttöiset liukuovikaapistot ovat suomalaisten kestosuosikkeja. Liukuoven avaamista varten ei tarvitse varata tilaa, joten kaapisto soveltuu kapeisiinkin tiloihin.

Liukuovien ulkonäköä voidaan myös personoida muun sisustuksen mukaan. Kun kaapisto varustetaan käyttötarkoitukseen sopivan korkuisilla koreilla, kaapiston takaosakin saadaan tehokäyttöön.

Cello-liukuovikaapistot sijoittuvat kaapistojen keskihintaluokkaan. Ne tarjoavat hyvän vaihtoehdon kalliimmille mittatilauskaapistoille.

Cello-kaapistot kestävät laatuvertailun ja soveltuvat mitoituksensa puolesta moniin tiloihin. Runkoleveyksiä on saatavissa kahdeksan.

Mallissa on kolme ovivaihtoehtoa; peili, valkoinen levy ja puhdas valkoinen lasi. Runkosyvyys on 63 senttimetriä. Kaapin rakenne mahdollistaa syvyyden pienentämisen 55 senttimetriin.

Mittatilauskaapisto vaativan valinta

Jos kaapin pitää olla millilleen tietyn kokoinen ja sen ulkonäölle sekä varustukselle asetetaan erikoisvaatimuksia, valinta kallistuu mittatilauskaapistoon.

Asiantunteva myyjä suunnittelee kaapiston millilleen asiakkaan toivomiin mittoihin. Niin leveys, korkeus kuin syvyyskin ovat vapaasti valittavissa. Myös rungon väritys, kaapiston varustelu sekä oven malli ja materiaali voidaan räätälöidä asiakkaan toiveiden mukaisesti.

Esimerkiksi ovien peili- ja lasivärejä on lähes 20 ja kaapistojen runkovärejäkin yhdeksän. Mittatilauskaapistojen toimitusaika on tilauksesta riippuen 2–5 viikkoa.

Metallirunko sopii märkään tilaan

Säilytyskaapistojen rungot ovat melamiinipintaista kalustelevyä, joka kestää hyvin kulutusta ja pientä kosteuttakin. Esimerkiksi kodinhoitohuoneessa käsiteltävät kosteat pyykit eivät vioita kaapistoja.

Kylpyhuoneeseen ja kylmiin varastotiloihin Kurikka suosittelee kuitenkin valitsemaan kaapiston sijaan metallirunkoisen säilytysjärjestelmän.

Esimerkiksi Sovellan ja Elfan säilytysjärjestelmät kestävät ongelmitta vaihtelevia kosteus- ja lämpötilaolosuhteita. Järjestelmän kuuluvien hyllyjen, korien ja tankojen kannattimet kiinnitetään suoraan seinään pysty- ja vaakakiskoilla. Järjestelmässä ei ole lattiaan tukeutuvia pystyjalkoja. Tämä tehostaa tilankäyttö ja helpottaa siivousta.

Goodiy-koripaketit ovat Sovellan ja Elfan tuotteita edullisempia. Ne tukeutuvat seinän sijaan lattiaan. Goodiy-paketeissa on helppokäyttöiset, ulosvedettävät säilytyskorit. Goodiyn, Elfan ja Sovellan järjestelmät on suunniteltu niin, että niiden laajentaminen on helppoa.

JULKAISTU   29.1.2019TEKSTI   Tuomas I. LehtonenKUVAT   Getty Images

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?