Niksi-Pirkka sticker

Sanna Karhu: Vuokkosilla on imua vientiin

Pian biohajoavat Vuokkoset-siteet tunnetaan maailmallakin, kun toimitusjohtaja Sanna Karhu laittaa tuulemaan.


Tuotteen takana

”Vuokkoset-siteitä valmistavan Delipapin tarina alkaa jo yli 40 vuoden takaa ensimmäisistä suomalaisista vauvanvaipoista. Silloiset sideharsovaipat eivät sopineet veljeni herkälle iholle ja paperiteollisuudessa työskennellyt isäni sai idean uudenlaisen vaipan kehittelyyn. Hän patentoi välikerroksellisen vaipan, joka piti ihon kuivana, ja päätti perustaa yrityksen.

Ensimmäisenä valmistettiin vauvanvaippoja, ja pian hankittiin terveyssidekone. Siteet olivat periaatteessa pienempi versio suorakaiteen muotoisista vaipoista. Faijalle oli alusta asti tärkeää, että tehdään laatua vastuullisesti ja raaka-ainetta säästäen. Saimme ensimmäiseksi Joutsenmerkin. Vuokkoset Bio oli Suomen ensimmäinen biohajoava side.

Ensimmäisiä muistojani perheyrityksestä on, kun me lapset liimasimme kotona sidepusseihin tarroja, joissa luki esimerkiksi Uutuus tai Entistä parempi imukyky. Teini-ikäisenä olin Muumipuku päällä promoamassa Muumi-vaippoja kaupassa. Se oli aika hikinen kesätyö. Välillä jaoin Vuokkoset-näytteitä ja vähän myöhemmin ajoin sidekonetta tehtaalla.

Kun kaverini tulivat käymään, isä saattoi kysyä: mitä kuukautissuojamerkkiä käytätte ja miksi? Joku saattoi olla vähän kauhuissaankin. Perheessämme ei ole ollut tabuja tässä asiassa. Kun opiskelin, vannoin, että en mene faijan firmaan töihin. Halusin maailmalle ja kävinkin Lontoossa tekemässä väitöskirjaa. Päädyin silti perheyritykseen, kun sekä isä että veljeni pyysivät.

Ensimmäinen työni oli rakentaa yrityksen laatujärjestelmä, ja nyt olen toimitusjohtaja. Olen ylpeä yrityksestämme ja siitä, että olemme kansainvälisestikin edelläkävijä. Vastuullisuus ei ole meille vain tavoite, vaan osa toimintaamme. Kotimainen tuotanto on yksi peruspilareistamme ja seuraava etappimme on viennin kasvattaminen.”

JULKAISTU   7.3.2022TEKSTI   Satu KärkiKUVAT   Vilja Harala

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?