Niksi-Pirkka sticker

Suklaa tekee tekijänsäkin onnelliseksi

Peter Westerlund ei voinut lapsena sietää suklaata. Nyt hänellä on oma Pieni Suklaatehdas Porvoossa. "Kaikki suklaani ovat uniikkeja ja käsin tehtyjä."

LAPSENA EN VOINUT sietää suklaata. Siitä jäi kitalakeen inhottava rasvakerros, mikä johtui kovetetusta kasvisrasvasta. Nykyään EU kieltää laittamasta suklaaseen muuta kuin kaakaovoita, jolla on matala sulamispiste ja parempi koostumus. Laadukkaista raaka-aineista tehty ruoka on kiinnostanut minua aina. Kouluttauduin nuorena kokiksi ja työskentelin vuosia Norjassa.

Ravintoloiden keittiöissä tutustuin hyviin ranskalaisiin suklaisiin, joista teimme jälkiruokia. Tuolloin kiinnostuin myös suklaan valmistuksesta. Kun perustin Pienen Suklaatehtaan vuonna 2005, suomalaiset eivät vielä välittäneet tummasta suklaasta. Nyt ihmiset arvostavat vahvempia makuja ja haluavat myös tietää kaakaopapujen alkuperän. Minä ostan pavut tarkoin valituilta viljelijöiltä Brasiliasta, Madagascarilta ja Fidžiltä.

Kaikki suklaani ovat uniikkeja ja käsin tehtyjä, tummat suklaat myös vegaanisia. Vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Käytämme tehtaassa uusiutuvaa energiaa sekä ekologisia pakkauksia. Kaakaopuu ei vielä kasva Suomessa, muut raaka-aineet ovat kotimaisia. Meillä on oma verkkokauppa sekä tehtaanmyymälä ja kahvio Porvoossa, mutta monet ovat tutustuneet suklaisiimme varmasti K-kauppojen valikoiman kautta.

On mahtavaa, että suomalaiset haluavat nykyään tukea pientuottajia. Arvostusta on lisännyt sekin, että suklaamme on palkittu International Chocolate Awardsissa jo neljänä vuonna. Onnellisimmillani olen, kun saan tehdä suklaata.

Peter Westerlund, 52, Pieni Suklaatehdas ja omat suklaat Porvoossa.

Lue pientuottajien tarinat:

JULKAISTU   2.6.2021TEKSTI   Sanna WalleniusKUVAT   Vilja Harala

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?